Pirkanmaalla käynnistyi lähes 100 maaseudun kehittämishanketta vuonna 2024
EU:n maaseuturahoitusta myönnettiin tänä vuonna Pirkanmaalla 97 hankkeelle, yhteensä yli 6 miljoonaa euroa. Rahoitusta saaneilla hankkeilla muun muassa parannetaan huoltovarmuutta ja kyläturvallisuutta, tuetaan maaseudun ilmasto- ja ympäristötekoja, kehitetään elinkeinotoimintaa ja matkailua sekä lisätään maaseudun hyvinvointia ja harrastusmahdollisuuksia. Hankkeita rahoittavat Pirkanmaalla ELY-keskus ja alueella toimivat kuusi Leader-ryhmää.

Pirkanmaan ELY-keskuksesta myönnettiin vuonna 2024 EU:n maaseuturahoitusta 21 hankkeelle, yhteensä 4,7 miljoonaa euroa. Pirkanmaan Leader-ryhmistä myönnettiin rahoitusta 76 hankkeelle, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Kun huomioidaan hankkeiden kokonaisrahoitus, Pirkanmaan maaseutualueiden kehittämiseen ohjautui yhteensä noin 9 miljoonaa euroa.
Rahoitettujen hankkeiden joukossa on monivuotisia lähes puolen miljoonan kehittämishankkeita sekämuutaman tuhannen euron suuruisia hankkeita, esimerkiksi yhteisöjen laitehankintoja ja esiselvityksiä.
ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden lähtökohtana on tuottaa vaikutuksia koko Pirkanmaan alueelle.
– Painotimme rahoittamisessa hankkeita, joiden kehittämistoiminta perustuu kohderyhmän tarpeisiin, ja joilla on uutuusarvoa suhteessa aiempaan kehittämistyöhön, kertoo johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Leader-ryhmät rahoittavat paikallista kehittämistä omilla toiminta-alueillaan ja hankkeet syntyvät paikallisten ihmisten ideoista ja toiveista. Vuonna 2024 rahoitettin muun muassa maaseudun yhteisöjen toimintaa, kylätalojen ja muiden tilojen kunnostuksia, asukkaiden harrastusmahdollisuuksia sekä elinkeinojen ja matkailun edistämistä.
Pirkanmaalla toimii kuusi Leader-ryhmää: Leader Joutsenten reitti, Leader Kantri, Leader Pirkan Helmi, Leader PoKo, Leader Pohjois-Satakunta ja Leader Vesuri-ryhmä.
Lisää turvallisuutta ja huoltovarmuutta
Uutta näkökulmaa turvallisuuteen tuo Illon Vapaaehtoinen Palokunta ry:n hanke Special Rescue -toiminnan kehittäminen ja skaalaus Pirkanmaan alueella (kokonaisrahoitus 187 000 €). Special Rescue on erityistä tukea tarvitsevien aikuisten palokuntatoimintaa, joka on Pirkanmaalla aloitettu ensimmäisenä maailmassa.
– Special Rescue -toiminnan avulla lisätään osallistujien kansalais- ja turvataitoja sekä vahvistetaan heidän osallisuuden kokemustaan. Turvataidot hyödyttävät osallistujia henkilökohtaisesti sekä lisäävät myös lähiyhteisöjen ja koko yhteiskunnan resilienssiä, toteaa hankejohtaja Markku Salminen Illon VPK:sta.
MTK-Pirkanmaan Huoltovarmuus on kannattavuutta -hankkeessa (kokonaisrahoitus 450 000 €) parannetaan pirkanmaalaisten maatilojen varautumista ja huoltovarmuutta tilatasolla. Tärkeitä teemoja ovat muun muassa kustannusten hallinta sekä ilmasto- ja vesiensuojelutoimet.
– Viljelijät ovat olleet erityisen kiinnostuneita hankkeen huoltovarmuuspeleistä, joissa pelataan kolme skenaariota, miten tilatasolla voi varautua erilaisiin riskitilanteisiin, esimerkiksi rajuun kustannustason nousuun tai kolmeen peräkkäiseen katovuoteen. Se miten maatilat osaavat riskeihin varautua, vaikuttaa myös muun yhteiskunnan huoltovarmuuteen ruokaturvan osalta, kertoo MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski.
Muita huoltovarmuuteen liittyviä rahoitettuja hankkeita ovat esimerkiksi Pirkan kylät ry:n Pirkanmaan älykkäät kylätalot -hanke (kokonaisrahoitus 408 000 €) ja Metsäkeskuksen Yksityistieverkko huoltovarmuuden varmistajana Pirkanmaalla -hanke (kokonaisrahoitus 247 000 €). Mainituille hankkeille EU:n maaseuturahoituksen myönsi Pirkanmaan ELY-keskus.
Ensi vuodelle neljän miljoonan potti
Vuonna 2025 maaseudun kehittämishankkeille on tarjolla arviolta noin 4 miljoonaa euroa. Toiveena on saada käyntiin erityisesti ympäristö- ja ilmastoteemaan liittyviä yleishyödyllisiä investointihankkeita, joihin on varattuna erillinen määräraha.
– Kehittämissuunnitelman painopisteistä ruoka- ja elintarviketoimiala on vielä vähänlaisesti edustettuna käynnissä olevissa hankkeissa. ELY-keskus kannustaakin alan kehittäjäorganisaatioita suunnittelemaan kehittämistoimia yhdessä alueen yritysten kanssa, Anne Värilä toteaa.
Yleishyödyllisten hankkeiden lisäksi EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvat maaseudun yritystuet, maatalouden investointituki sekä nuoren viljelijän aloitustuki. Rahoitusta voi hakea jatkuvasti, mutta päätökset tehdään valintajaksoittain perustuen hankkeiden pisteytykseen ja keskinäiseen vertailuun.
Tutustu rahoituskauden 2023–2027 maaseudun kehittämishankkeisiin Pirkanmaalla:Maaseutuverkoston hankerekisterissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
Johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä, p. 0295 036 048
Maaseutuviestinnän koordinaattori Laura Pekkala, p. 0295 036 220
Pirkanmaan Leader-ryhmät:
Leader Kantri
Toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti, p. 040 707 1470
Leader Pirkan Helmi
Toiminnanjohtaja (vs.) Anna Kulmakorpi, p. 0400 226 676
Leader Joutsenten reitti
Toiminnanjohtaja Petri Rinne, p. 040 555 3232
Leader PoKo
Toiminnanjohtaja Jutta Ahro, p. 044 574 0052
Leader Pohjois-Satakunta
Toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto, p. 050 5896 269
Leader Vesuri-Ryhmä
Toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju, p. 050 324 1144
Katso kaikki Pirkanmaan toimijoiden yhteystiedot: maaseutu.fi/alueet/pirkanmaa/yhteystiedot/
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Viranomaisten tueksi on valmistunut julkaisu nimeltään ”Opas perheryhmäkotitoiminnan ohjaukseen ja valvontaan”6.3.2025 15:12:52 EET | Tiedote
Perheryhmäkodit ovat ympärivuorokautisia palveluyksiköitä, joissa asuu ilman huoltajaa maahan saapuneita, oleskeluluvan saaneita lapsia. Toiminta on pitkään muistuttanut sosiaalihuollon palvelua, mutta lainsäädännön soveltaminen on vaihdellut alueittain. Toiminnan juridinen perusta ei ole ollut selkeä, eikä aina ole ollut selvää, minkä lain puitteissa toimintaa tulee toteuttaa.
Kunnat saavat 6,3 miljoonaa euroa korvauksia kertakäyttöisten muoviroskien siivouskuluista4.3.2025 10:11:03 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus päätti 6,3 miljoonan euron korvauksista kunnille kertakäyttöisten muovituotteiden (SUP) tuottajilta yleisten alueidensa siivoukseen. Kolmasosa kunnista haki korvauksia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunnat ovat voineet hakea korvausta.
Työllisyyskatsaus │ Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaalla tammikuussa, lomautettujen määrä väheni25.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Tammikuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 31 625 henkilöä, joka on 3 717 henkilöä enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli tammikuussa 11,9 prosenttia.
Pyhäjärven uusi säännöstelylupa huomioi talven erilaiset sääolosuhteet17.2.2025 09:09:01 EET | Tiedote
Pirkanmaalla sijaitseva Pyhäjärvi on saanut uuden vesilain mukaisen säännöstelyluvan, joka asettaa aikaisempaa joustavammat määräykset talviajan juoksutuksen hoitamiselle. Uuden luvan avulla pystytään ottamaan paremmin huomioon lauhat, vähälumiset talvet, sekä reagoimaan Kokemäenjoen talviaikaisiin tulviin. Kesäkauden osalta lupaan ei tullut muutoksia.
Pirkanmaan raakkujokien valuma-alueille rakennetaan kosteikkoja – kunnostustyöt alkavat pian14.2.2025 12:29:19 EET | Tiedote
Pirkanmaan raakkujokien valuma-alueille rakennetaan lähiaikoina kolme kosteikkoa. Kosteikot hyödyttävät joessa esiintyviä raakkuja, kun veden laatu paranee. Kosteikot toimivat luonnon omana suodattimena. Ne sitovat vedessä olevia ravinteita ja kiintoainetta, sekä pidättävät vettä pesusienen lailla. LIFE Revives -hankkeessa tehdään kunnostuksia joessa ja joen valuma-alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme