Glögiraadin valinta: Teurastamon paras glögi on Paleman mustikkapiirakkaglögi
Perinteistä punaviiniglögiä, lämmintä lonkeroa, meksikolaista talvijuomaa, kuumia cocktaileja, mustikkaglögijäätelöä… Teurastamolla tehtiin keskiviikkona kunniaa talvisille juomille GlögiHopping-tapahtumassa, jossa arvovaltainen glögiraati valitsi myös Teurastamon alueen tämän talven parhaan glögin.

Master Distiller Mikko Mykkäsen luotsaamaan glögiraatiin kuuluivat toimittaja Anikó Lehtinen, influensseri Kasper Strömman, näyttelijä Oona Airola ja Kaupunkitilojen toimitusjohtaja Peggy Bauer.
Raati maisteli yksitellen yhteensä 8 talvista juomaa. Mukana kisassa juomillaan olivat Tislaamo, Helsingin Kahvipaahtimon Päiväkahvibaari, HuuHaa Astro Bar & Bistro, Roslund, Lopez y Lopez, Kellohalli, B-Side Bar ja Jädelino.
Perinteisten glögireseptien lisäksi Teurastamon toimijat olivat kehitelleet myös mielenkiintoisia uusia makuelämyksiä. Juomissa maistuivat mm. terva, havut ja marjametsä, syysomena ja suolakaramelli.
- Glögi on siitä hauska juoma, että se voi olla periaatteessa ihan mitä vain! Makeaa tai väkevää, lämmintä tai kylmää, alkoholilla tai ilman, nestemäistä tai kiinteää, kuvailee olutasiantuntijanakin tunnettu Anikó Lehtinen.
- Itsehän en lähtökohtaisesti pidä glögistä ollenkaan, mutta tänään sain maistaa muutamia sellaisia juomia, jotka saivat pääni kääntymään, myönsi näyttelijä Oona Airola.
- Nyt olen nähnyt glögisateenkaaren ja kulkenut sen päästä päähän, tunnelmoi puolestaan Kasper Strömman.
Kahdeksan eri juomamaistiaisen jälkeen raati suorastaan hölskyi, kun se antoi lopullisen tuomionsa. Voittajia löytyi kolmessa eri kategoriassa.
Teurastamon paras glögi 2024
Palema: Lämmin mustikkapiirakkaglögi. Pohjana toimii maustettu mustikkamehu, viski ja galliano.
”Ihana esillepano jalallisessa lasissa, päällä kermavaahtoa ja piparkakkurouhetta. Erilainen, ylellinen, vertautuu fiilikseltään esim. espresso martiniin.”
Lämminhenkisin glögi
Lopez y Lopez: Itse tehty meksikolainen glögi.
”Tarjoiltiin kauhalla kattilasta. Hedelmäinen, tuhti talvijuoma, joka lämmittää varmasti.”
Yllättäjä
Jädelino: Mustikkaglögijäätelö.
”Raikas, ihana mustikan makuinen sorbetti, jossa glögi tuli varsinkin jälkimaussa.”
GlögiHopping on osa Teurastamon joulupihan ohjelmaa. Kuumien juomien lisäksi Teurastamon joulu 18.–22.12. tarjoaa urbaanin joulutunnelman ystäville mm. joulukaraokea, grilliherkkuja, valotaidetta, saunomista ja jouluisia lyhytelokuvia. Viikko huipentuu Teurastamon supersuosittuihin joulumarkkinoihin, jotka toteutuvat nyt laajempina kuin koskaan.
Tutustu päiväkohtaiseen ohjelmaan: https://teurastamo.com/teurastamon-joulu/
Lisätiedot:
Master Distiller Mikko Mykkänen, +358 50 340 0209, mikko.mykkanen@hdco.fi
Avainsanat
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Helsingin syntymäpäivää juhlistetaan uusilla terassiavauksilla – katso vinkit kuplivalle terassikierrokselle9.6.2025 08:39:23 EEST | Tiedote
Helsinki-päivää vietetään torstaina 12.6. Mikä olisikaan ihanampi tapa juhlistaa rakkaan pääkaupunkimme syntymäpäivää kuin lähteä kuplivalle terassikierrokselle. Juhlan kunniaksi ydinkeskustaan avautuu 2 kokonaan uutta terassikonseptia, joissa laadukkaan ruoan ja juoman lisäksi on tarjolla myös tunnelmaa nostattavaa kulttuuriohjelmaa.
Tuoretta torikulttuuria Hakiksen sydämeen – Alkuviini avaa kesäkioskin Hakaniementorille27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Hakaniementorin kioski saa uuden elämän, kun käsin valittuja viinejä sekä tuoreita leipomuksia ja pienpaahtimoiden kahvia tarjoava Alkuviini avaa kesäkioskinsa helatorstaina 29. toukokuuta.
Teurastamon uudistunut kesäpiha kutsuu grillaamaan ja chillaamaan20.5.2025 14:26:43 EEST | Tiedote
Teurastamosta on kasvanut kaupunkilaisten yhteinen kesäkeidas, jossa on lupa grillata, syödä, tanssia ja viihtyä. Teurastamon kesän avausta vietetään lauantaina 24.5. jolloin ohjelmassa on mm. fillarikirppistä, skeittikoulua ja esiintymislavalle nousee SENYA. Samalla juhlitaan Teurastamon uudistuneen kesäpihan avajaisia.
Helsingin terassivalikoima laajenee: Kaksi uutta terassikonseptia ydinkeskustaan13.5.2025 12:48:03 EEST | Tiedote
Helsinkiin putkahtelee tänä kesänä lisää kuplivia kohtaamispaikkoja, kun Helsingin Kaupunkitilat Oy jatkaa terassikokeilujen sarjaa yhdessä keskustan huippuravintoloiden kanssa.
Harjun vanha ruumishuone heräilee henkiin – Kaupunkitilat avaa rakennuksen kokeelliseen käyttöön7.5.2025 11:15:18 EEST | Tiedote
Helsingin Kaupunkitilat Oy aikoo avata viisi vuotta tyhjillään olleen Harjun ruumishuoneen uudenlaiseen kokeilukäyttöön. Rakennus muistetaan myös Harjun nuorisotalona. Tilaan etsitään nyt toimijoita ideoimaan ja rakentamaan talon tulevaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme