Oma Häme

Turvanasi jouluna – kepposteleva tonttu tuo joulun perhetukikeskukseen

27.12.2024 11:28:13 EET | Oma Häme | Artikkeli

Jaa

Oma Hämeen työntekijät ovat joulunakin varmistamassa, ettei kenenkään tarvitse olla yksin. Joulukalenterin tonttu kuuluu Mäkikujan perhetukikeskuksen vastaanotto-osaston jouluun.

Tonttu roikkuu pitäen kiinni vaaleanpunaisesta kankaasta, taustalla näkyy joulukuusi.
Tontun seikkailuja voi seurata Instagramissa m4kikujanperhetukikeskusvanamo-tililtä.

Mäkikujan perhetukikeskuksen vastaanotto- ja arviointiosasto Vanamon joulunajan vietto Riihimäellä alkaa heti joulukuun ensimmäisenä päivänä, jolloin kepposteleva ja hassutteleva tonttu saapuu taloon poronsa kyydillä. Tonttu seikkailee ja keppostelee aina aattoon asti. Vanamon jouluvalmisteluihin kuuluvat myös pikkujoulut, useat glögimaistiaiset, kuusen koristelu sekä joululeivonnaisten valmistelu joululahjoja ja -lauluja unohtamatta. 

Vanamo on auki vuoden jokaisena päivänä pyhistä riippumatta, joten jouluaattonakin Vanamossa työskentelee vähintään kaksi ohjaajaa. Tarpeen vaatiessa ohjaajien lukumäärää lisätään. Asiakasmäärät saattavat vaihdella nopeaan tahtiin Vanamon ottaessa vastaan uusia asiakkaita 24/7 vuoden jokaisena päivänä. Joulun ajan asiakasmääräkään ei ole aina etukäteen tiedossa. Vanamo on osa Mäkikujan perhetukikeskusta, joka taas on yksi Oma Hämeen kolmesta lastensuojeluyksiköstä, jossa tarjotaan ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa lapsille ja nuorille turvallisessa ympäristössä. 

Jouluaattoaamu Vanamossa aloitetaan nauttimalla pitkään haudutettua riisipuuroa. Aamupalan jälkeen katsotaan televisiosta perinteisiä jouluohjelmia, pelataan lautapelejä ja puuhataan yhdessä mukavia asioita, kunkin toiveiden mukaisesti. Jouluaterialla on tarjolla perinteiset jouluruoat laatikoineen, kinkkuineen, kaloineen ja rosolleineen. Mutta jokainen lapsi ja nuori saa myös itse esittää ruokatoiveita. Pöydässä saattaa siis olla perinteisten ruokien lisäksi kananugetteja, pasta bolognesea tai vaikka sushia. 

Joulu on perheiden yhteistä aikaa ja Vanamossa pyritään huomioimaan lasten ja nuorten perheet mahdollisuuksien mukaan. Joku saattaa viettää joulun kotona, joku saattaa piipahtaa kotona jouluruoalla ja joskus joku lapsi tai nuori voi viettää joulunajan kokonaan Vanamossa. Tällöin pyritään siihen, että lapsen tai nuoren läheiset olisivat vähintään puhelimitse yhteydessä tai kävisivät vierailulla Vanamossa joulun aikaan. 

Vanamon vastaanottoyksikkö auttaa lapsia, nuoria sekä perheitä tilanteissa, joissa perheiden omat  voimavarat tai keinot eivät enää riitä. Vanamon ohjaajilla on vankka kokemus lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä. Jokainen ohjaaja tekee työtänsä aidosti välittäen, tukien perheiden omia voimavaroja sekä vahvuuksia. Joulun aikaan on tärkeää luoda lapsille, nuorille sekä heidän perheilleen joulun taianomaista tunnelmaa, joka jokaisen tulisi saada kokea kerran vuodessa. 

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme suunnittelee vammaispalveluiden vahvaa kehittämistä – myös palveluverkkoon esitetään muutoksia16.10.2026 13:15:35 EEST | Uutinen

Oma Häme suunnittelee vammaispalveluiden laajaa kehittämistä. Tavoitteena on turvata vammaisille henkilöille laadukkaat, vaikuttavat ja yhdenvertaiset palvelut, hillitä kustannusten kasvua sekä vahvistaa omaa palveluntuotantoa. Suunnitelmat lisäisivät Oma Hämeen omaa vammaispalvelujen asumispalvelutuotantoa yhteensä noin 75 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikalla. Elämänkaarilauta käsittelee asiaa lokakuussa. Samalla myös palveluverkkoon esitetään useita muutoksia, joilla olisi vaikutusta myös ikäihmisten asumispalveluihin. Osa esityksistä muuttaisi syksyllä 2025 tehtyjä palveluverkkopäätöksiä. Aluehallitus ja aluevaltuusto käsittelee esityksiä loppuvuoden aikana. Palveluntarve kasvaa ja omaa tuotantoa halutaan vahvistaa Vuoden 2025 alussa voimaantullut uusi vammaispalvelulaki on lisännyt palvelujen kysyntää ja kustannuksia muun muassa siksi, että palveluja järjestetään aiempaa vahvemmin vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen perusteella. Lakiin sisältyy myös uusia palveluja. Oma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye