HUS toivoo turvallista uuden vuoden juhlintaa ja omatoimisuutta sairaustapauksissa ja tapaturmissa
30.12.2024 10:01:23 EET | HUS | Tiedote
HUSin ensihoito on varautunut uuden vuoden juhlinnasta aiheutuviin tehtävämäärien kasvuun. Aikaisempien vuosien hälytyksistä noin 20 prosenttia olisi voitu hoitaa ilman ensihoitoa omatoimisella hoitoon hakeutumisella.

Ensihoitotehtävien määrä kasvaa merkittävästi uuden vuoden aattona verrattuna normaaleihin viikonloppuihin. HUSin ensihoito on varautunut juhlintaan yhdessä alueen pelastuslaitosten ja yksityisten sairaankuljetusyritysten kanssa.
Aikaisempien vuosien kokemusten perusteella noin viidesosa uuden vuoden aaton hälytyksistä olisi voitu hoitaa tarkoituksenmukaisemmin muulla tavalla kuin ensihoidon avulla. Tuttua tai tuntematonta lähimmäistään voi usein auttaa omalla osaamisellaan ja hyvällä tahdolla ilman, että viranomaisia tarvitaan paikalle.
Jotta avun saanti voidaan turvata vakavissa sairauskohtauksissa ja tapaturmissa, on onnettomuuspaikalla tärkeää antaa ensihoitajien ja muiden viranomaisten tehdä työtään rauhassa.
Ilotulitteita käytettäessä on noudatettava myyjän ja pelastusviranomaisten antamia turvaohjeita ja käytettävä suojalaseja. Suojalasit on muistettava hankkia koko juhlaväelle, myös lapsille.
Suosittelemme juhlistamaan vuoden vaihtumista ilman liiallista alkoholin nauttimista. Huumeet ja vastaavat päihteet eivät kuulu uuden vuoden juhlintaan tai muuhunkaan juhlaan.
Liukkauden aiheuttamia kaatumisia suosittelemme ehkäisemään nastakenkien avulla.
Jos tarvitset kiireellistä hoitoa
Kiireellisen hoidon tarpeessa olevat potilaat hoidetaan ensisijaisesti terveysasemien kiirevastaanotoilla. Jos tarvitset hoitoa arkisin kello 8–16, ota yhteyttä omalle terveysasemallesi.
Jos terveysasemasi on kiinni, eikä ongelma voi odottaa sen avautumista, soita Päivystysavun numeroon 116117. Puheluun vastaa sairaanhoitaja, joka arvioi hoidon tarpeen ja kiireellisyyden. Jos päivystykseen on syytä hakeutua, Päivystysapu ohjaa oikeaan hoitopaikkaan.
Voit hakeutua kiireelliseen hoitoon myös tekemällä oirearvion Omaolo-palvelussa. Saat arvion hoidon tarpeesta ja kiireellisyydestä, sekä tarvittaessa ohjeet julkiseen terveydenhuoltoon hakeutumiseen.
Kiireellisessä tilanteessa voit myös hakeutua suoraan päivystykseen. Todellisessa hätätilanteessa tai sellaisen epäilyssä soita 112.
Silmävammoista voi soittaa silmäsairauksien puhelinpalveluun numeroon 09 471 73400.
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Sammanslutningens styrelse valde HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning5.10.2026 13:16:05 EEST | Pressmeddelande
På sitt möte valde sammanslutningens styrelse HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning och behandlade verksamheten och ekonomin för januari–augusti 2026.
Yhtymähallitus valitsi HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan5.10.2026 13:16:05 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus valitsi kokouksessaan HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan sekä käsitteli tammi−elokuun 2026 toimintaa ja taloutta.
Studie gav ny kunskap om immunförsvaret vid leukemi29.9.2026 08:26:54 EEST | Pressmeddelande
Forskare vid HUS Cancercentrum och Helsingfors universitet utredde hur immunsystemet hos patienter med akut myeloisk leukemi reagerade på experimentell immunterapi. Förändringar som hänför sig till terapiresponsen visade sig i andra immunceller än förväntat baserat på tidigare studier.
Tutkimus toi uutta tietoa leukemian immuunipuolustuksesta29.9.2026 08:26:54 EEST | Tiedote
HUSin Syöpäkeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, miten akuuttia myelooista leukemiaa sairastavien potilaiden immuunijärjestelmä reagoi kokeelliseen immunoterapiaan. Hoitovasteeseen liittyvät muutokset näkyivät eri immuunisoluissa kuin aiempien tutkimusten perusteella olisi voitu odottaa.
Study provides new insights into the immune response in leukemia29.9.2026 08:26:54 EEST | Press release
Researchers at HUS Comprehensive Cancer Center and the University of Helsinki investigated how the immune systems of patients with acute myeloid leukemia (AML) respond to experimental immunotherapy. The study found that changes associated with treatment response were observed in different immune cell types than would have been expected based on previous research.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme