Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Yrityskysely: Joka 10. maaseudun yritys varautuu lähikuukausina toiminnan loppumiseen

Jaa

Pitkään jatkunut kysynnän heikentyminen sekä kustannusten ja korkojen nousu ovat vaikeuttaneet entisestään maaseudun yritysten lyhyen tähtäimen näkymiä. Joka kymmenes yritys on vaarassa ajautua konkurssiin tai toiminnan omaehtoiseen lopettamiseen talvikuukausien aikana. Myös vuoden 2025 kokonaisnäkymät ovat maaseudulla kaupunkialueita pessimistisemmät, ilmenee EK:n tekemästä Maaseutupulssi-yrityskyselystä.

Maaseudun yritysten arvioissa on eroja sen perusteella, kuinka kaukana ne sijaitsevat kasvukeskuksista. Vuosi 2024 oli yrityksille vaikeampi kaupunkien liepeillä, kun taas näkymät alkavalle vuodelle ovat synkemmät ydinmaaseudulla.

”Yritysten vaikeudet koskettavat nyt yhä laajempaa yritysjoukkoa ja alueita maaseudulla. Vaikeudet ovat levinneet aallon lailla hieman jälkijättöisesti nyt myös ydinmaaseudulle, jossa yritysten ahdinko vasta syvenee, kun kaupunkialueilla toiminnan elpyminen on jo käynnistymässä”, tiivistää EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen.

”Myönteistä on se, että kasvua haetaan kansainvälistymisestä. Harvempaan asutulla maaseudulla peräti puolet vientiyrityksistä uskoo ulkomaankaupan lisääntymiseen vuonna 2025”, toteaa Huovinen.

Maa- ja metsätalousministeriön johtava asiantuntija Juuso Kalliokoski pitää tilannetta huolestuttavana juuri kun yrityksiin kohdistuu muutoinkin poikkeuksellisia paineita esimerkiksi kokonaisturvallisuuden näkökulmasta:

”Toimintaympäristön voimakkaat muutokset näkyvät nyt maaseudulla. Uudistumista tarvittaisiin, mutta epävarmuus estää investointien toteutumista. Tämä on heijastunut myös EU:n maaseuturahoituksen hakemiseen.”

”On kuitenkin muistettava, että joukossa on myös menestyviä ja toimintaansa kehittäviä yrityksiä. Toisaalta rahoituksen saatavuus on kiristynyt, eivätkä kaikki hyvätkään yritykset pysty toteuttamaan investointejaan.”

Maaseutupulssin keskeiset tunnusluvut


Maaseudun nykytilanne 2024

  • Vuoden 2024 aikana kysyntä oli lisääntynyt 23 prosentilla ja vähentynyt 39 prosentilla ydin- ja harvaan asutun maaseudun yrityksistä (30 ja 31 prosenttia vuonna 2023). Sen sijaan kaupunkien läheisellä maaseudulla osuudet olivat 14 ja 42 prosenttia (24 ja 46 prosenttia vuosi sitten).
  • Työntekijämäärän lisääntymisestä raportoi 18 prosenttia ja sen vähentymisestä 23 prosenttia ydin- ja harvaan asutun maaseudun yrityksistä (30 ja 27 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla työntekijöiden määrä lisääntyi 18 prosentissa ja vähentyi 24 prosentissa yrityksiä (16 ja 27 prosenttia vuosi sitten).
  • Investoinnit olivat ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla lisääntyneet 20 prosentilla ja vähentyneet 43 prosentilla yrityksistä (15 ja 41 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla investointien lisääntymisestä kertoi 13 prosenttia ja vähentymisestä 42 prosenttia yrityksistä (11 ja 38 prosenttia vuosi sitten).
  • Ulkomaankauppa oli lisääntynyt 28 prosentilla ja vähentynyt 17 prosentilla ydin- ja harvaan asutun maaseudun vientiyrityksistä (21 ja 23 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla osuudet olivat 8 ja 33 prosenttia (22 ja 34 prosenttia vuosi sitten).

Maaseudun näkymät vuodelle 2025

  • Omistajanvaihdos on tällä hetkellä ajankohtainen 22 prosentille maaseudun yrityksistä (23 prosenttia vuosi sitten).
  • Seuraavan kolmen kuukauden aikana maaseudun yrityksistä 9 prosenttia ennakoi toiminnan laajentumista ja 19 prosenttia supistumista seuraavan kolmen kuukauden aikana (10 ja 19 prosenttia vuosi sitten). Toiminnan lopettamista ennakoi 6 prosenttia yrityksistä ja lisäksi 4 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin (0 ja 4 prosenttia vuosi sitten).
  • Koko vuoden 2025 osalta kysynnän lisääntymiseen uskoo 30 prosenttia ja sen vähentymiseen 35 prosenttia ydin- ja harvaan asutun maaseudun yrityksistä (24 ja 20 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla osuudet olivat 27 ja 27 prosenttia (24 ja 36 prosenttia vuosi sitten).
  • Työntekijämäärän kasvua ennakoi ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla 16 prosenttia ja sen supistumista 23 prosenttia yrityksistä (23 ja 13 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla 17 prosenttia arvioi työntekijämäärän lisääntyvän ja 20 prosenttia sen vähentyvän tänä vuonna (15 ja 21 prosenttia vuosi sitten).
  • Ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla investointien lisääntymiseen uskoo 12 prosenttia ja vähentymiseen 46 prosenttia yrityksistä (19 ja 37 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla investointien lisääntymiseen uskoo 10 prosenttia yrityksistä, kun taas 31 prosenttia arvioi niiden vähentyvän tänä vuonna (7 ja 44 prosenttia vuosi sitten).
  • Ulkomaankaupan kasvua ennakoi 46 prosenttia ja vähentymistä 27 prosenttia ydin- ja harvaan asutun maaseudun vientiyrityksistä (39 ja 10 prosenttia vuonna 2023). Kaupunkien läheisellä maaseudulla osuudet olivat 19 ja 17 prosenttia (21 ja 26 prosenttia vuosi sitten).


Maaseutupulssin aineisto kerättiin marraskuussa 2024. Kyselyyn vastasi 292 maaseudulla toimivaa yritystä sekä 795 kaupunkien yritystä. Aineiston analysoinnissa on käytetty yrityskoon ja päätoimialojen mukaan laskettuja painokertoimia, joiden ansiosta tulokset ovat suuntaa-antavasti yleistettävissä työnantajayritysten perusjoukkoon.

Tutustu tuloksiin infografiikan muodossa.

Lisätiedot:
Elinkeinoelämän keskusliitto EK: johtava asiantuntija Jari Huovinen, puh. 040 861 4582, etunimi.sukunimi@ek.fi
Maa- ja metsätalousministeriö: johtava asiantuntija Juuso Kalliokoski, puh. 0295162470, etunimi.sukunimi@gov.fi

Yhteyshenkilöt

Satu ToivonenTiedottaja

Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen

Puh:040 821 2097satu.toivonen@ek.fi

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

MEDIAKUTSU 22.10.: Suomen vientiyritysten ja EU:n näkymät Ukrainan jälleenrakennukseen  – huomiot Kiovasta ja Brysselistä20.10.2025 07:45:00 EEST | Kutsu

Aika: ke 22.10. klo 14–14.45 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n arvioita suomalaisyritysten Ukraina-vientiaikomuksista sekä EU:n Venäjä-toimien viimeisistä käänteistä: Pro Ukraina -hankkeemme vetäjä Lauri Veijalainen on tavannut syksyn aikana kymmeniä Ukrainan-vientiä harkitsevia suomalaisyrityksiä. Nyt on väliarvioinnin paikka: mikä on suomalaisyritysten kiinnostus ja valmiusaste Ukraina-viennin ensiaskeliin? Mitkä toimialat ovat aktiivisimmin liikkeellä? Mitä kokemuksia ensimmäisistä vientikartoituksista on saatu? Lauri Veijalainen tuo myös tuoreet matkaterveiset toimistostamme Kiovasta: mikä on jälleenrakennusta koskevien julkisten hankintojen kysyntätilanne? Millaista kiinnostusta suomalaisyritykset Ukrainassa herättävät ja millaista kilpailua ne kohtaavat esimerkiksi muiden Pohjoismaiden yritysten suunnalta? EK:n Ukraina-toimista ja jälleenrakennuksesta vastaava johtaja Petri Vuorio nostaa esille Euroopan sekä myös Suomen roolin Ukrainan rauhanpro

EK kannattaa merenkulun kansainvälistä päästövähennysjärjestelmää15.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on paraikaa koolla Lontoossa ja äänestää 16.–17.10. meriliikenteen kansainvälisestä päästövähennysjärjestelmästä (Net Zero Framework, NZF). Myönteinen äänestystulos olisi merkittävä askel kohti EK:n ajamaa tavoitetta siitä, että meriliikenteen ilmastotoimia toteutettaisiin globaalilla tasolla, kunnianhimoisesti ja konkreettisella toimeenpanolla. Net Zero Framework -järjestelmä tarkoittaisi yhteisen polttoainestandardin käyttöönottoa laivaliikenteelle siten, että päästöjen vähentämiselle asetetaan asteittain kiristyvä tavoitetaso ja tavoitetason ylittyessä alukselle kohdistuu maksu. Huhtikuussa IMO:ssa saatiin asiasta jo alustava sopu, jolloin puolet maista kannatti Net Zero Frameworkia. Nyt lopullisessa äänestyksessä tarvitaan kuitenkin 2/3 määräenemmistö. Elinkeinoelämän keskusliitto EK toivoo Net Zero Framework -järjestelmälle hyväksyntää, toteaa johtava asiantuntija Tiina Haapasalo: ”Myönteinen äänestystulos IMO:ssa olisi todella merkittävä aske

MEDIAKUTSU 22.10.: Suomen vientiyritysten ja EU:n näkymät Ukrainan jälleenrakennukseen  – huomiot Kiovasta ja Brysselistä13.10.2025 14:45:00 EEST | Kutsu

Aika: ke 22.10. klo 14–14.45 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n arvioita suomalaisyritysten Ukraina-vientiaikomuksista sekä EU:n Venäjä-toimien viimeisistä käänteistä: Pro Ukraina -hankkeemme vetäjä Lauri Veijalainen on tavannut syksyn aikana kymmeniä Ukrainan-vientiä harkitsevia suomalaisyrityksiä. Nyt on väliarvioinnin paikka: mikä on suomalaisyritysten kiinnostus ja valmiusaste Ukraina-viennin ensiaskeliin? Mitkä toimialat ovat aktiivisimmin liikkeellä? Mitä kokemuksia ensimmäisistä vientikartoituksista on saatu? Lauri Veijalainen tuo myös tuoreet matkaterveiset toimistostamme Kiovasta: mikä on jälleenrakennusta koskevien julkisten hankintojen kysyntätilanne? Millaista kiinnostusta suomalaisyritykset Ukrainassa herättävät ja millaista kilpailua ne kohtaavat esimerkiksi muiden Pohjoismaiden yritysten suunnalta? EK:n Ukraina-toimista ja jälleenrakennuksesta vastaava johtaja Petri Vuorio nostaa esille Euroopan sekä myös Suomen roolin Ukrainan rauhanpro

​​Kysely: Etätyö muuttaa Suomen yrityksiä – huoli talouskasvusta ja kaupunkien elinvoimasta kasvaa​6.10.2025 08:09:40 EEST | Tiedote

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 56 prosenttia arvioi, että etätyö hidastaa Suomen talouskasvua ainakin jonkin verran ja kuusi prosenttia arvioi vaikutuksen olevan erittäin merkittävä. Tiedot käyvät ilmi EK:n yrityskyselystä, missä kartoitettiin etä- ja läsnätyökäytäntöjen muutoksia sekä niiden vaikutuksia yritysten toimintaan ja Suomen talouteen.

lkka Oksala: Työperäisen maahanmuuton hyväksikäyttöön puututtava kovalla kädellä3.10.2025 12:08:53 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee työhön johtavaa maahanmuuttoa. Työikäisen väestön määrän pienentyminen uhkaa vakavasti talouttamme. Se mitä emme voi sietää, on työperäisen maahanmuuton törkeää hyväksikäyttöä. Siihen on puututtava kovalla kädellä. Viime aikoina julkisuuteen tulleet tapahtumat kertovat isoista ongelmista osassa suomalaisia työpaikkoja. Ratkaisua ongelmiin eivät kuitenkaan tuo SAK:n esittämät pienten tes-riitojen kriminalisoinnit.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye