Latvalinnustus alkaa: haastava metsästysmuoto tarjoaa elämyksiä talvisessa luonnossa
8.1.2025 09:00:00 EET | Suomen riistakeskus | Tiedote
Urosmetson ja -teeren talvimetsästys alkaa 10. tammikuuta ja se sallitaan hyvin rajoitetusti tammikuun loppuun asti. Metsästäjiä kehotetaan huomioimaan metsästysalueensa lintutilanne ja metsästämään vastuullisesti.
Urosmetson ja -teeren talvipyynti aloitettiin kuusi vuotta sitten vuosikymmenten tauon jälkeen. Sallittu pyyntialue on vaihdellut lintutilanteen mukaan. Edellytyksenä pyynnille on, että lajien kannat ovat riittävän runsaita. Tänä vuonna tammikuun pyynti on mahdollista rajatulla alueella Pohjois- ja Itä-Suomessa. Viime vuoteen verrattuna latvalinnustusalue supistui lintutilanteen mukaisesti.
Vahvat lintukannat mahdollistavat perinteisen pyyntimuodon
Pohjois-Suomen metso- ja teerikannan kehitys on ollut vahvaa viime vuosina erityisesti Koillismaalla sekä itäisessä ja keskisessä Lapissa. Metsokanta pysyi vahvana myös Pohjois-Karjalan eteläosissa. Näillä alueilla lajien pitkäaikainen kannankehitys on ollut pääosin nousevaa ja tiheys keskimääräistä tasoa korkeampi.
Urosteeren ja urosmetson talvinen latvalinnustus on tänä vuonna sallittua Lapin maakuntaan kuuluvissa Inarin, Kemijärven, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pelkosenniemen, Pellon, Posion, Rovaniemen, Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Ylitornion kunnissa, sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa. Urosmetsoa saa metsästää myös Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Heinäveden, Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Kontiolahden, Liperin, Outokummun, Polvijärven, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnissa
Talvipyynti on haastavaa
Viime vuosien runsaat lintukannat ovat mahdollistaneet perinteiseen pyyntimuotoon tutustumisen entistä useammalle metsästäjälle. Latvalinnustuksen haastavat pyyntiolosuhteet vaativat metsästäjältä taitoa ja sitkeyttä. Runsas lumipeite, kylmät säät ja keskitalven vähäinen päivänvalo asettavat metsästäjät koetukselle.
-Latvalinnustuksessa liikutaan yleensä suksilla hiihdellen ja tähyillään puihin ruokailemaan nousseita lintuja. Puissa ruokailevia lintuja on usein haastavaa lähestyä ampumaetäisyydelle, erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Latvalinnustus tarjoaa mahdollisuuden liikkua talvisessa metsässä, kokea hiljaisuus ja seurata villin luonnon elämää. Saalis on harvinaista ja se valmistetaan juhlahetkeen.
-Selvitysten mukaan vain 11–15 prosenttia metsästäjistä saa saalista ja metson saadakseen pitää hiihtää yli sata kilometriä umpihangessa, kertoo Svensberg.
Vastuullinen metsästys turvaa kestävyyden
Vaikka metsäkanalintukannat ovat keskimäärin vahvat, lintutiheydet voivat vaihdella paikallisesti paljon. Metsästäjien on syytä suhteuttaa saalismääränsä metsästysalueensa lintutilanteeseen.
Vastuullinen metsästys on suomalaisen metsästyskulttuurin perusta. Metsästäjät osallistuvat aktiivisesti riistakolmioiden laskentaan, mikä antaa kattavaa tietoa lintukantojen tilasta. Viime kesänä metsästäjät laskivat lähes tuhat riistakolmiota, ja tämä vapaaehtoinen ponnistus on keskeinen osa kestävän metsästyksen suunnittelua ja metsästysaikojen määrittämistä. Vastuullinen metsästäminen ja osallistuminen riistatiedon keruuseen varmistavat, että tämä perinteikäs metsästysmuoto säilyy osana suomalaista kulttuuriperintöä myös tuleville sukupolville.
Katso metsästysajat https://metsastajalehti.fi/metsastysajat/
Tutustu vastuulliseen metsäkanalintujen metsästämiseen https://www.riistainfo.fi/vastuullinen-metsastaja/vastuullisuus-ohjeet/metsakanalintujen-metsastys/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko SvensbergErikoissuunnittelija
Puh:029 431 2108marko.svensberg@riista.fiMikael LuomaRiistapäällikkö, Pohjanmaa
Puh:029 431 2271mikael.luoma@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv startade med fart13.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv fick en livlig start efter lagändringen som trädde i kraft i början av september. Drygt 800 storskarvar och över 4 300 vitkindade gäss har erhållits som byte. Syftet med skyddsjakten är att förebygga skador orsakade av fåglar.
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys käynnistyi rivakasti13.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys on käynnistynyt vilkkaasti syyskuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen. Merimetsoja on saatu saaliiksi runsaat 800 ja valkoposkihanhia yli 4 300 yksilöä. Suojametsästyksen tavoitteena on ehkäistä lintujen aiheuttamia vahinkoja.
Kutsu medialle: Näin metsästystä valvotaan – erävalvontaa Mikkelissä 17.10.8.10.2026 08:15:28 EEST | Kutsu
Miten metsästystä valvotaan maastossa ja millaista työtä vapaaehtoiset metsästyksenvalvojat tekevät? Median edustajilla on mahdollisuus seurata erävalvontaa käytännössä Mikkelissä lauantaina 17. lokakuuta.
Jägarna tillför betydande värde till samhället med SRVA-uppdragen1.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Spårning och avlivning av skadat vilt samt fördrivning av stora rovdjur från bebyggda områden bygger till stor del på jägarnas frivilliga insatser inom storviltsassistans (SRVA). Enligt Finlands viltcentrals utredning uppgår det beräknade värdet av detta arbete till nästan en miljon euro per år.
Metsästäjät tuottavat merkittävää arvoa yhteiskunnalle SRVA-tehtävillä1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Loukkaantuneiden riistaeläinten jäljitys ja lopetus sekä suurpetojen karkottaminen asutuksen läheisyydestä perustuvat pitkälti metsästäjien vapaaehtoiseen suurriistavirka-apuun (SRVA). Suomen riistakeskuksen selvityksen mukaan työn laskennallinen arvo on lähes miljoona euroa vuodessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme