Veronmaksajat: Eläkevakuutusten veronkiristys on epäreilu – jos vähennys poistetaan kesken kaiken, olisi säästötkin voitava nostaa etuajassa
8.1.2025 09:00:51 EET | Veronmaksajain Keskusliitto | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliitto vastustaa hallituksen lakiluonnoksesta antamassaan lausunnossa eläkevakuutusmaksujen verovähennyksen poistamista.
Vapaaehtoisessa eläkesäästämisessä varat sidotaan tiukoin ehdoin jopa vuosikymmeniksi. Eläkesäästäminen edellyttää kansalaiselta erityistä pitkäjänteisyyttä ja sitoutuneisuutta. Tällöin hänen on myös voitava luottaa säästämisen keskeisten pelisääntöjen pysyvyyteen koko säästämisaikana.
Yhteiskunnalla on siksi aivan erityinen velvoite huolehtia omalta osaltaan säästämiseen liittyvistä ehdoista ja edellytyksistä. Verokohtelun kestävyys ja johdonmukaisuus on yksi tärkeä osa kansalaisen eläkesäästämiseen liittyviä perusteltuja odotuksia, joiden suojaamisesta on huolehdittava kaikessa lainsäädännössä.
- Esitetty eläkesäästöjen verokohtelun olennainen muuttaminen kesken kaiken ei ole reilu, saati hyväksyttävä, toteaa liiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.
Mikäli eläkesäästöjen verovähennyskelpoisuus kaikesta huolimatta poistetaan, olisi vain kohtuullista samalla sallia säästäjälle kertyneiden säästövarojen aikaistettu nostaminen ilman sanktioluonteista ylimääräistä veronkorotusta.
Esitysluonnoksessa ehdotetaankin mahdollisuutta nostaa pienet korkeintaan 5000 euron suuruiset säästövarat ennenaikaisesti ilman, että suoritusta verotettaisiin korotettuna. Tällaista tiukkaa rajaa aikaistetulle säästövarojen nostolle ei voi pitää oikeutettuna.
- Esitetty 5000 euron raja on keinotekoinen. Rajaa olisi joka tapauksessa syytä nostaa selvästi, ja siitä voitaisiin tässä yhteydessä perustellusti jopa luopua kokonaan, katsoo Lehtinen.
Vapaaehtoinen eläkesäästäminen perustuu asiakkaan ja palveluntarjoajan sopimukseen, jonka muuttaminen tai purkaminen edellyttää luonnollisesti myös sopimista. Eläkesäästöjen nostoihin liittyvästä veronkorotuksesta luopuminen mahdollistaisi kansalaiselle sopimisen säästövarojen uudelleenkohdentamisesta ilman normaalin verotuksen päälle tulevan korotussanktion aiheuttamaa ylimääräistä kynnystä.
Eläkesäästöjen aikaistettu nostaminen aikaistaa myös yhteiskunnalle nostojen myötä kertyvät verotuotot. Luonnoksessa arvioidaan, että jo esitetyn 5000 euron rajan puitteissakin tapahtuva varojen nostaminen lisäisi ansio- ja pääomatuloverojen tuottoa 20 miljoonaa euroa vuodessa. Mikäli eläkesäästöjen nostamiselle asetettua keinotekoista rajaa korotettaisiin tai rajasta luovuttaisiin kokonaan, myös yhteiskunnan ennenaikaisesti saamien verotuottojen määrä kasvaisi vielä merkittävästi esitysluonnoksessa arvioitua suuremmaksi.
- Hallitus on perustellut esitystään lisäverotuottojen hakemisella. Korotussanktion poistaminen lisäisi lähivuosina selvästi verotuottoja, huomauttaa Lehtinen.
Veronmaksajien lausunto lakiluonnoksesta osoitteessa veronmaksajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu LehtinentoimitusjohtajaVeronmaksajat
Puh:0400 414 652teemu.lehtinen@veronmaksajat.fiTietoja julkaisijasta
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 220 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajat budjettiehdotuksesta: Säästölinjaa on hyvä jatkaa - ilman veronkiristyksiä4.8.2026 17:47:29 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton uusi toimitusjohtaja Jussi Junni kannattaa valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen sopeutustoimien kohdistumista menosäästöihin. Pitkään odotettu talouskasvun viriäminen ei poista tarvetta tasapainottaa pahasti alijäämäistä julkista taloutta. - Odotamme, että menosäästöihin keskittyvällä linjalla pysytään myös syksyn budjettiriihessä. Olennaista on, ettei Suomen huippukorkeaa verotusta kiristetä ensi vuonna, Junni sanoo. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verokokonaisuus oli Junnin mielestä yllätyksetön, koska hallitus on jo tehnyt toimikautensa suuret veroratkaisut. Tärkeimmät kevennykset koskevat yhteisöveroa ja ansiotulojen verotusta. - Veropolitiikassa poukkoilun välttäminen on tärkeää, joten on hyvä, että yhteisöveron alentamisesta 18 prosenttiin pidetään kiinni. Tämä turvaa positiivisen talouskehityksen jatkumisen. Pienituloisilla palkansaajilla verotus kevenee ensi vuonna hieman, hyvätuloisilla verotus pysyy puolestaan ennallaan. Esimerkiks
Veronmaksajien linjaukset vaalikaudelle 2027-2031: Veromuutoksilla kasvua, menosäästöillä tasapainoa9.6.2026 09:02:02 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliitto on julkaissut linjauksensa vaalikaudelle 2027-2031. Linjausten mukaan Suomen julkinen talous on saatava kestävälle uralle menosäästöillä sekä talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavilla rakenneuudistuksilla – ei yleisillä veronkiristyksillä. Menojen taso on nyt liian korkea suhteessa kansantalouden kantokykyyn, joten säästäväisyyden on oltava selvästi ensisijainen keino tasapainon palauttamisessa. Verotuksen tulee olla vakaata, ennustettavaa ja kohtuullista. Talouskasvun ja työllisyyden vahvistaminen ovat olennaisia edellytyksiä myös Suomen julkisen talouden velkakestävyyden pitkäjänteiselle parantamiselle. Siksi tarvitaan kannustimia työntekoon ja yritteliäisyyteen. Kuluvalla vaalikaudella toteutuvat ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset ovat olleet askelia oikeaan suuntaan. Ne muodostavat tukevan pohjan myös seuraavan vaalikauden veropolitiikalle. Tärkeää on se, ettei työn tekemisen ja teettämisen verotusta ainakaan kiristetä. Tämä koskee myös y
OTM, eMBA Jussi Junni on nimitetty Veronmaksajien uudeksi toimitusjohtajaksi27.4.2026 15:20:42 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton hallitus on 27.4.2026 nimittänyt oikeustieteen, teologian ja psykologian maisteri, eMBA Jussi Junnin liiton seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.8.2026. Veronmaksajien nykyinen toimitusjohtaja, valtiotieteiden tohtori Teemu Lehtinen jää eläkkeelle 1.12.2026. Jussi Junni siirtyy tehtävään akavalaisen AKI-liitot ry:n toiminnanjohtajan paikalta. Hän on ollut tässä tehtävässä vuodesta 2014. Jussi Junni on toiminut Akava ry:n hallituksessa ja hallituksen varapuheenjohtajana. - Veronmaksajien uuden toimitusjohtajan valinta herätti suurta kiinnostusta. Meillä oli vaativa tehtävä valita liiton hallitukselle paras toimitusjohtajaehdokas erittäin laadukkaasta joukosta. Valintakriteereissä painottuivat hänen monipuolinen yhteiskunnallinen ja talouspoliittinen osaaminen, koulutustausta, vahvat verkostot sekä kokemus asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Jussi Junnin kyky rakentaa vaikuttavalle ja asiantuntevalle liitolle vakaa tulevaisuus ja kehit
Veronmaksajien Lehtinen: Kotitalousvähennykseen tervetullut korjaus, palkkaveron kevennys ja yhteisöveron alennus tukevat talouskasvua22.4.2026 22:18:54 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen uusia veroratkaisuja melko vähäisinä. Tärkein nyt päätetty uusi muutos on kotitalousvähennyksen korottaminen, mikä toteutuu jo tänä vuonna. - Kotitalousvähennyksen raju leikkaus vuonna 2025 oli hallituksen tämän vaalikauden huonoin veropäätös. Nyt hallitus peruu osan aiemmasta kiristyksestä, mikä on positiivinen korjausliike, toteaa Lehtinen. Pieni positiivinen liikahdus on myös työmatkakulujen omavastuun alentaminen sadalla eurolla. Tulonhankinnasta aiheutuvien kustannusten vähentäminen ennen tulojen verottamista on tärkeä periaatteellinen lähtökohta tuloverotuksessa, jota hallitus on aiemmin horjuttanut muun muassa poistamalla työhuonevähennyksen palkansaajilta. - Hallitus ottaa nyt työmatkakulujen vähentämisessä askeleen oikeaan suuntaan, mutta toisaalta aiempia perusteettomia verosanktioita ei ole peruttu, Lehtinen pohtii. Hallitus oli tehnyt vaalikauden suuret veroratkaisut jo viime vuonna puo
Veronmaksajien kuntaverovertailu 2026: Ero keskituloisten pariskuntien maksamissa kunnittaisissa veroissa on jopa 5 800 euroa25.3.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat tänä vuonna eniten tuloveroja Pomarkussa, noin 30 600 euroa. Ero samoista tuloista maksetuissa tuloveroissa maan keveimpään kuntaverottajaan Kauniaisiin on miltei 5 800 euroa. Kunnallisveroprosentti Pomarkussa on 10,9 ja Kauniaisissa 4,7, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton uusin kuntaverovertailu. Kuluvalle vuodelle tuloveroprosenttiaan nosti 38 kuntaa ja alensi viisi. Manner-Suomen keskimääräinen tuloilla painotettu kunnallisveroprosentti nousi 0,03 prosenttiyksikköä. Suurimpia veroprosenttiaan korottaneita kuntia olivat Lahti, Nurmijärvi ja Kerava. Veroprosenttiaan keventäneet kunnat olivat väkiluvultaan pieniä kuntia. - Tuloveroprosenttien kevennysten taustasyyt vaihtelevat: kuntatalouden sopeutus toisaalla on voinut tuoda pelivaraa, mutta myös uusia tuloja esimerkiksi kaivosmineraaliverosta ja voimalaitosten kiinteistöveroista. Tämä on vähentänyt tarvetta kerätä veroja ansiotuloista, selvityksen laatinut ekonomisti Janne Kalluinen sanoo. S
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme