Taloyhtiöiden hoitokuluissa tuntuvaa kasvua myös vuonna 2025
10.1.2025 10:05:00 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote
Taloyhtiöiden hoitokulut jatkavat tuntuvaa kasvuaan myös tänä vuonna. Kulujen kehityksessä on kuitenkin merkittäviä paikkakuntakohtaisia eroja. Kiinteistöliitto on päivittänyt syksyllä julkaistua, taloyhtiöille tarkoitettua talousarvio-ohjeistustaan.
Kiinteistöliitto arvioi, että kaukolämmitteisten kerrostalojen keskimääräiset hoitokulut kasvavat tänä vuonna suurissa kaupungeissa kahdesta neljään prosenttia. Monissa kunnissa kulut kasvavat reilusti enemmän.
”Helsingissä ja Espoossa kulujen kasvu on tänä vuonna maltillisempaa verrattuna muihin isoihin kaupunkeihin. Helsingissä kaukolämpö halpenee usean vuoden nousun jälkeen, ja tämä heijastuu hoitokulujen kehitykseen”, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.
Toisaalta Vihdissä, Järvenpäässä, Tuusulassa, Raumalla sekä Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Tampereella on taloyhtiöiden lämmityslaskuun tiedossa reippaita korotuksia.
Vesimaksuihin lisää korotuksia
Vesimaksujen isot nostot jatkuvat kuluvana vuonna. Esimerkiksi Tampereella vesikustannus nousee taloyhtiöillä jopa 14 prosenttia. Pääkaupunkiseudun isoissa kaupungeissa HSY:n korotukset tietävät taloyhtiöille noin 10 prosentin kustannuslisää.
Vuodelle 2025 ei ole tulossa valtion budjetissa yleistä kiinteistöveron tasojen muutosta. Muutoksia voi tulla sen sijaan kuntien kiinteistöveroprosenttien muutosten kautta.
”Taloyhtiön talousarviota laatiessa on tärkeää tarkastaa oman kunnan mahdolliset muutokset veroprosenteissa. Keväällä kiinteistöveropäätöksen saapuessa on syytä katsoa huolellisesti läpi kiinteistöverotietojen paikkansapitävyys”, Järvinen muistuttaa.
Jätemaksut nousivat tälle vuodelle edelleen, mutta nousu oli aavistuksen maltillisempaa kuin kahtena edellisenä vuonna.
Jos taloyhtiö sijaitsee vuokratontilla, jonka vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin, tontin vuokraan on varattava tarkistuskuukaudesta riippuen yhdestä kolmeen prosenttia lisää.
”Taloyhtiöiden kulut vaihtelevat enemmän kuin kuntakohtaiset kustannusarviot, koska kulurakenteet vaihtelevat erittäin paljon. Budjettia kiinnitettäessä on selvitettävä paikkakuntakohtaisten päätösten ja hinnoittelujen lisäksi yhtiön omien sopimustaksojen muutokset sekä näiden kokonaisvaikutukset”, Juho Järvinen ohjeistaa.
Kiinteistöliiton päivitetty talousarvio-ohje jäsensivuilla
Yhteyshenkilöt
Juho Järvinentalous- ja veroasiantuntija
Puh:09 1667 6761juho.jarvinen@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Leikkipaikan turvallisuus on tärkeää tarkastaa keväällä19.5.2026 10:04:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöllä on vastuu sen alueella olevan leikkipaikan turvallisuudesta. Turvallisuudesta täytyy huolehtia riippumatta siitä, käytetäänkö leikkipaikkaa aktiivisesti vai ei. Leikkipaikan turvallisuus on tarkastettava säännöllisesti, vähintään vuosittain, ja tarkastuksesta on tehtävä kirjallinen raportti.
Talous ratkaisee taloyhtiöiden tahdon energiatehokkuuden parantamiseen13.5.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Taloudellisella kannattavuudella on iso merkitys taloyhtiöiden kiinnostukselle parantaa energiatehokkuutta. Tämä selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Paloturvallisuus tärkeää parvekkeella grillatessa12.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä käynnistyy monella parvekkeella myös grillauskausi. Grillaaminen on parvekkeellakin sallittua, kunhan se tehdään paloturvallisuutta noudattaen.
Taloyhtiöillä paljon hankkeita vireillä5.5.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään barometrin perusteella taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi jäädä edellisvuoden tasolle. Taloyhtiöillä on kuitenkin valmisteltuna aiempaa hieman enemmän käynnistettäviä hankkeita, jotka toteutuessaan kääntävät korjaamisen hienoiseen kasvuun loppuvuonna 2026 ja tulevana vuonna.
Kiinteistöliiton uusi toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva haluaa tehdä taloyhtiöiden hallitustyöstä sytyttävää4.5.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton toimitusjohtajana on toukokuun alussa aloittanut OTM, eMBA Mia Koro-Kanerva. Isännöintiliiton toimitusjohtajan tehtävästä Kiinteistöliittoon siirtynyt Koro-Kanerva haluaa uudessa roolissaan herätellä taloyhtiöiden hallituksia ja osakkaita, mutta myös nostaa taloyhtiöissä tehtävän hallitustyön arvostusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme