Tapaturmien torjuntaa tehostetaan työpaikoilla – vakavimmat puutteet työvälineissä ja koneissa
Tapaturmien torjuntaan tähtäävässä työsuojeluviranomaisten hankkeessa toteutettiin vuonna 2024 valtakunnallisesti noin 840 työpaikkatarkastusta. Edelleen tänä vuonna jatkuvassa valvontahankkeessa tarkastusten tavoitteena on löytää ja korjata työpaikkojen vakavat puutteet ennen kuin ne johtavat onnettomuuksiin.
”Työpaikkatarkastuksissa merkittävimpiä puutteita ovat olleet työvälineisiin ja koneisiin liittyvät vaarat. Näihin liittyviä kehotuksia on annettu noin 250 kertaa. Yleisimmät kehotukset ovat koskeneet koneiden vaara-alueiden suojaamista, terien suojausta ja työvälineiden toimintakunnon varmistamista”, kertoo tarkastaja Emma Helenius. Lisäksi tarkastajat ovat antaneet kehotuksia muun muassa työvälineiden määräaikaistarkastuksista, putoamisvaaroista, kuormalavahyllyistä sekä kulkuteiden turvallisuudesta.
Lähes 1 900 toimintaohjetta – yleisimpinä pulmina vaarojen arviointi ja perehdytys
Kehotuksia lievempiä toimintaohjeita annettiin työpaikoille lähes 1 900. Näissä korostuvat puutteet työn vaarojen tunnistamisessa, riskien arvioinnissa ja työntekijöiden perehdyttämisessä. Myös henkilönostinten ja trukkien kuljettajaluvat, työterveyshuollon työpaikkaselvityksissä sekä kemiallisten tekijöiden hallinta ovat toistuvasti nousseet esiin. Työpaikoille on muistutettu myös ensiapu- ja pelastautumissuunnitelmien ajantasaisuudesta sekä työnantajan valvontavelvollisuudesta.
Työnantajat toimivat, mutta parannettavaa riittää
”Positiivisena huomiona voidaan todeta, että kehotuksista ei ole tarvinnut määrätä uhkasakkoja tarkastusten yhteydessä. Työnantajat ovat ryhtyneet korjaaviin toimenpiteisiin viimeistään tarkastajan kehotuksen myötä. Tavoitteena kuitenkin on, että työpaikat tunnistaisivat vaaratekijät itsenäisesti ja puuttuisivat niihin ennakoivasti”, kertoo tarkastaja Emma Helenius.
Työnantajalla on lakisääteinen vastuu huolehtia työn turvallisuudesta. Vaaratekijöiden poistaminen ei ole vain lain velvoite, vaan myös liiketoiminnallisesti järkevää. ”Toivomme, että työpaikat tarttuvat toimeen oma-aloitteisesti”, tarkastaja Helenius muistuttaa.
Työtapaturmista ilmoittaminen työsuojeluun
Tarkastuksissa on havaittu epätietoisuutta liittyen työtapaturmista ilmoittamiseen. Työnantajan velvollisuus on ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle työtapaturmista, vaikka paikalla olisi käynyt poliisi tai ensiapuyksikkö. Ilmoittamatta jättäminen voi johtaa sakkorangaistukseen. Työnantajien tueksi tarkastuksilla on jaettu ohjeita, ja ilmoituslomake löytyy verkosta.
Työsuojeluviranomaisten Tyosuojelu.fi -verkkopalvelusta löytyvät työtapaturmiin liittyviä ohjeita ja työtapaturman ilmoituslomake.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarkastaja Emma Helenius, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Hyvinvointialueilla on puutteita muistutusten käsittelyssä Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella21.10.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on havainnut valvontatyönsä yhteydessä puutteita muistutusten käsittelyssä useammalla hyvinvointialueella. Puutteita on havaittu muistutuksena käsiteltäväksi siirrettyjen kantelujen käsittelyn yhteydessä.
Pohteen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujen järjestäminen valvontaan21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ottanut valvottavakseen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujen järjestämisen ja tuottamisen. Aluehallintovirasto tulee pyytämään Pohteelta asiasta erillisen selvityksen. Aluehallintoviraston tekemien tarkastuskäyntien sekä selvitysten mukaan yhteisöllisen asumisen yksiköiden toiminnassa on tullut esiin useita epäkohtia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme