Ensimmäinen sydämen johtoratatahdistin asennettu lapsipotilaalle
HUSin Uudessa lastensairaalassa on asennettu ensimmäinen sydämen johtoratatahdistin lapsipotilaalle. Johtoratatahdistin hyödyntää sydämen tahdistuksessa sydämen omaa johtoratajärjestelmää ja sen edut ovat erityisen merkittävät lapsipotilailla, jotka joutuvat elämään vuosikymmenien ajan tahdistimen varassa.

Lapsilla yleisin syy tahdistinhoidolle on synnynnäinen eteiskammiokatkos. Näistä lapsista valtaosa tarvitsee tahdistinhoitoa pian syntymän jälkeen. Osa lasten ja nuorten eteiskammiokatkoksista liittyy vaikeaan sydänvikaan tai sydänleikkauksen yhteydessä tulevaan kirurgiseen johtoratavaurioon.
Johtoratatahdistimen asennusten aloitus lapsipotilaille on merkittävä kehitysaskel, sillä jopa viidesosalle aiempien tahdistinjärjestelmien varassa elävistä potilaista kehittyy sydämen vajaatoiminta. Vajaatoiminta liittyy tahdistuksesta aiheutuvaan sydänlihaksen epäfysiologiseen supistumiseen. Johtoratatahdistimen avulla tämä voidaan välttää.
Johtoratatahdistin hyödyntää sydämen tahdistuksessa sydämen omaa johtoratajärjestelmää, jolloin sydämen tahdistus muistuttaa lähes täysin terveessä sydämessä tapahtuvaa sydämen omaa sähköistä toimintaa.
”Johtoratatahdistimen edut ovat erityisen merkittävät lapsipotilailla, jotka joutuvat elämään vuosikymmenien ajan tahdistimen varassa”, sanoo lastenkardiologi Ilkka Jaakkola Uudesta lastensairaalasta.
Lupaavia tuloksia myös lapsipotilaille
Hoitomuoto on mahdollinen kouluiästä alkaen, jolloin sydämen ja verisuonten koko on riittävä tahdistinjärjestelmän asentamiseksi. Jatkossa johtoratatahdistusta tarjotaan ensisijaisena hoitona kaikille pysyvää tahdistinhoitoa tarvitseville lapsille ja nuorille, jos se vain on lääketieteellisesti mahdollista.
Aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa johtoratatahdistimen hyödyt on viime vuosina kiistatta osoitettu. On osoitettu, että se soveltuu myös lapsipotilaille. Saadut kokemukset ja tulokset ovat olleet hyvin rohkaisevia, vaikka pitkäaikaista kokemusta ei näistä vielä olekaan saatavilla. Lapsille johtoratatahdistimia on maailmanlaajuisesti asennettu arviolta reilu 500.
HUSin Sydän- ja keuhkokeskuksessa johtoratatahdistimia on asennettu aikuispotilaille vuodesta 2019 alkaen.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
lastenkardiologi Ilkka Jaakkola, p. 050 427 0930, ilkka.jaakkola@hus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Antalet fall av svår fästingburen hjärninflammation ökar – allt fler vårdas på sjukhus3.12.2025 10:03:20 EET | Pressmeddelande
Antalet fall av fästingburen hjärninflammation, det vill säga TBE är ökat betydligt från i fjol. Ökningen syns på HUS jourer, neurologiska avdelningarna samt också på intensivvårds- och intensivövervakningsavdelningarna. Fästingburen hjärninflammation har gått förbi herpesviruset som bidragande orsak till svåra hjärninflammationer.
Vaikea puutiaisaivotulehdus lisääntyy – yhä useampi joutui sairaalahoitoon3.12.2025 10:03:20 EET | Tiedote
Puutiaisaivotulehdusten (TBE) määrä on kasvanut selvästi viime vuodesta. Kasvu on näkynyt HUSissa päivystyksissä, neurologian osastoilla ja teho- ja tehovalvontaosastoilla. Puutiaisaivokuume on ohittanut herpesviruksen vaikeiden aivokuumeiden aiheuttajana.
Tick-borne encephalitis more common: number of hospitalized patients increased3.12.2025 10:03:20 EET | Press release
The number of tick-borne encephalitis cases (TBE) has clearly increased from last year. The increase has been evident at HUS emergency departments, on neurology wards, as well as on intensive and intermediate care units. TBE has surpassed herpesvirus as a leading cause of severe encephalitis.
HUS Euroopan yliopistosairaaloiden verkoston EUHA:n puheenjohtajaksi26.11.2025 10:42:34 EET | Tiedote
Puheenjohtajana HUS johtaa 11 eurooppalaisen yliopistosairaalan yhteistyötä seuraavat puoli vuotta. Puheenjohtajuuskaudella EUHA:n (European University Hospital Alliance) tulevaisuuden suunta määritellään strategian päivittämisen myötä.
Sammanslutningens styrelse godkände HUS-sammanslutningens budget för 202617.11.2025 12:49:00 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse godkände för egen del HUS-sammanslutningens budget för 2026 och ekonomiplanen för 2026–2028.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme