SDP EDUSKUNTA

Timo Harakka (sd): Alistuuko Orpo Elon Muskin maalitauluksi?

Jaa

Kansanedustaja Timo Harakka (sd) teki torstaina poikkeuksellisesti jo kolmannen kirjallisen kysymyksen samasta aiheesta lyhyen ajan sisällä: onko Suomen julkisen vallan syytä jatkaa läsnäoloaan X-alustalla, varsinkin kun sen omistaja käyttää sitä politiiseen painostukseen sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa? (KKV 478/2024 vp.)

Timo Harakka
Timo Harakka Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

”Muskin propagandavalta on ennennäkemätön”, kirjallinen kysymys toteaa ja kirjaa X-omistajan aggressiivisen toiminnan vain kahden viikon ajalta. Joulun 2024 alla hän painosti Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä muuttamaan kantansa kongressin budjettisopimukseen. Samaan aikaan hän laajensi vaalivaikuttamistaan Eurooppaan julistamalla, että "vain AfD voi pelastaa Saksan". Kirjallisen kysymyksen jättöpäivänä Musk "haastattelee" äärioikeistolaisen puolueen johtajaa X:ssä ja tarjoaa ilmaista vaalitukea kaksi kuukautta ennen Saksan vaaleja. Loppiaisena Musk vaati röyhkeästi Britannian pääministeri Keir Starmerille vankeustuomiota.  

”Voimme varmuudella odottaa X:stä lisää valheita ja vääristelyitä, jotka häpäisevät eurooppalaisia keskipuolueita ja markkinoivat äärioikeistoa samalla vahvistaen Putinia ja vaikeuttaen Ukrainan puolustustaistelua”, Timo Harakka ennakoi.

X:ssä valtiojohtajat altistuvat Muskin haukuttaviksi

Muskin häikäilemättömän vaalivaikuttamisen valossa pääministerin vastaus edelliseen kirjalliseen kysymykseen (KKV 416/2024 vp) joutuu outoon valoon. Orpo korosti X:n ansioita "kansainvälisen politiikan ja diplomatian kanavana", josta "yksipuolinen poistuminen" olisi vahingoksi Suomelle ja ”rikkoisi vakiintuneita kansainvälisiä viestintäkäytäntöjä”.

Hämmästystä aiheutti, että pääministeri korotti X:n viralliseen, vakiintuneeseen asemaan. Timo Harakka epäilee, että totuus on päinvastainen.  X on vakiintunut omistajansa "kansainvälisen politiikan ja diplomatian kanavaksi", jonka härskin häirinnän maalitauluiksi valtionpäämiehet alistuvat. Näyttää vahvasti siltä, että nimenomaan Elon Musk "rikkoo vakiintuneita kansainvälisiä viestintäkäytäntöjä".

Harakka kysyy: Olisiko Suomen pääministerissä miestä, kansallisen edun nimissä, kehottamaan jäähyväisviestissään X:n omistajaa olemaan puuttumatta Euroopan asioihin?  

Lukuisat suomalaiset ja eurooppalaiset julkisyhteisöt ovat poistuneet poliittisesti värittyneestä, disinformaatiota, salaliittoteorioita ja väkivaltaa lietsovasta X-palvelusta — viimeksi pääministerin oma kotikaupunki Turku. Kirjallinen kysymys tivaa: milloin virallinen Suomi eli ministeriöt, virastot, valtioneuvosto?

Kirjallinen kysymys: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_478+2024.aspx

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen yhteiskunnan rikkaimmille kohdistamat veronkevennykset yksi syy Suomen luottoluokituksen laskuun26.7.2025 13:12:39 EEST | Tiedote

Kansainvälinen luottoluokittaja Fitch ilmoitti laskevansa Suomen luottoluokitusta. Syynä luottoluokituksen laskulle on Suomen kasvava julkinen velka. Luottoluokittaja Fitch arvioi, että velkasuhde ylittää tulevina vuosina 90 prosentin rajan. Velkasuhde kasvaa, koska Suomen talouskasvu on heiveröistä ja se johtaa paisuviin vuosittaisiin alijäämiin.

SDP:n Perholehto: Suomen on aika liikkua Ranskan mukana ja tunnustaa Palestiina25.7.2025 14:59:27 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii Suomelta asettumista historian oikealle puolelle. Humanitaarinen tilanne Gazassa on epäinhimillinen ja ihmiset nääntyvät Israelin saarrossa nälkään. Konkreettinen osa toimia, joilla Suomi voi asettaa painetta tilanteen ratkaisemiseksi on tunnustaa Palestiinan valtio, nyt kun eurooppalainen suurvalta Ranska on ilmoittanut niin tekevänsä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye