Peter Sarlin tekee mittavan lahjoituksen Suomen tekoälytutkimuksen vahvistamiseksi – 13 uutta professuuria suomalaisiin yliopistoihin ja ELLIS-instituuttiin
Mittava lahjoitus tukee tekoälytutkimusta kolmessatoista yliopistossa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu, Oulun yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Taideyliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Lahjoitus tukee kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.

Perustettavat professuurit ovat merkittävä askel Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemin vahvistamisessa ja pitkäaikaisen kilpailukyvyn edistämisessä tekoälyn saralla ja tukevat samalla kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.
Peter Sarlinin perustama säätiö Foundation PS pyrkii myös jatkossa tukemaan maailmanluokan tekoälytutkimusta Suomessa ja etenkin perustettavista professuureista muodostuvan PS Fellow -verkoston toimintaa.
”Tämän päivän maailmassa tekoäly on keskeinen kilpailukyvyn ja kasvun moottori, ja Suomen menestys rakentuu maailmanluokan osaamisen ja osaajien varaan. Onnistumisen edellytyksenä on, että vahvistamme tekoälykyvykkyyksiämme tutkimuksen, koulutuksen ja teollisten sovellusten alueilla. Lahjoitukseni tarkoituksena on luoda ja vahvistaa houkuttelevaa ympäristöä maailmanluokan tekoälyosaamiselle ja -läpimurroille useilla eri aloilla. Yhdessä voimme vauhdittaa Suomen ja Euroopan kilpailukykyä globaalilla tekoälykentällä”, toteaa Peter Sarlin.
"Olemme erittäin kiitollisia Peter Sarlinin tekemästä lahjoituksesta. Lahjoitus tukee hienosti Suomalaista osaamista tekoälyn parissa ja vahvistaa samalla koko suomalaisen yhteiskunnan kilpailukykyä maailmalla. Lahjoitus auttaa kehittämään edelleen tekoälyyn liittyvää tutkimustamme Jyväskylän yliopistossa", Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala sanoo.
Jyväskylän informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pasi Tyrväinen kertoo, että tekoäly on merkittävässä osassa nykyistä informaatioteknologian tutkimusta.
"Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnassa tekoälytekniikoita kehitetään muun muassa terveydenhuollon, päätöksenteon, kyberturvallisuuden ja oppimisanalytiikan tarpeisiin. Sarlinin antama lahjoitus vahvistaa kykyämme uusien menetelmien kehittämisessä eri alueille", Tyrväinen kertoo.
Peter Sarlin on Silo AI:n perustajia ja yrityksen toimitusjohtaja. Silo AI on Euroopan johtava yksityinen tekoälylaboratorio, jonka yrityskauppa yhdysvaltalaiselle AMD:lle 665 miljoonalla dollarilla oli Euroopan historian suurin tekoäly-yhtiön yrityskauppa. Tietojärjestelmätieteen tohtori Sarlin toimii myös työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa erityisalueenaan koneoppiminen ja tekoäly.
Foundation PS on perustettu vahvistamaan Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemiä ja kilpailukykyä. Tukemalla maailmanluokan tutkimusta säätiö pyrkii edistämään innovaatioita, houkuttelemaan huippuosaajia ja vahvistamaan Suomen sekä Euroopan asemaa tekoälyn globaalina johtajana.
Suomen tekoälytutkimusta koordinoi Finnish Center for Artificial Intelligence (FCAI), joka tuo yhteen kymmeniä johtavia toimijoita kuten suurimpia yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita ja korkeakouluja.
ELLIS (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems), perustettu vuonna 2018, on eurooppalainen johtavien tekoälytoimijoiden verkosto, joka keskittyy tutkimukseen, teknisiin innovaatioihin ja vaikuttavuuteen. ELLIS luo tutkimusyksiköiden verkostoa, joka kattaa Euroopan ja Israelin, ja koostuu ELLIS-yksiköistä ja ELLIS-instituuteista. Ennen Suomeen perustettua Euroopan toista ELLIS-instituuttia, ensimmäinen ELLIS-instituutti perustettiin Tübingeniin vuonna 2023. Pitkän aikavälin tavoitteena on perustaa joukko maailmanluokan ELLIS-instituutteja, jotka toimivat paikallisten tekoälyekosysteemien ytimessä.
Yhteydenottopyynnöt Peter Sarlinille
Heli Thóren
PR & Communications
Foundation PS
+358 (0)50 572 9377
info@foundationps.com
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiTeemu RahikkaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 469 9377teemu.m.rahikka@jyu.fiKuvat
Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto kehittää uudenlaista kaksikielistä varhaiskasvatuksen opettajakoulutusta14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 300 000 euron rahoituksen toiminnallisesti kaksikielisen varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelman kehittämiseen.
Jyväskylän yliopisto sai 240 000 euron rahoituksen SOTE-palveluiden toiminnan tehostamiseen – hanke selvittää tekoälyn käyttöä palveluiden laadun ja johtamisen parantamisessa13.1.2026 16:00:35 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sai Suomen Akatemialta 240 000 euron rahoituksen tietoon perustuvan päätöksenteon ja johtamisen tukemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa tekoälyä ja data-analytiikkaa hyödyntäen. Hanketta johtaa Pohjois-Savon hyvinvointialue ja siinä on mukana kaikkiaan viisi toimijaa.
Nopeasti kehittyvä digitaalinen teknologia lisää tarvetta opettajien digipedagogiselle osaamiselle13.1.2026 10:29:49 EET | Tiedote
Tekoäly, virtuaalitodellisuus ja digitaaliset oppimisympäristöt yleistyvät kouluissa paikoin nopeammin, kuin opettajille on tarjolla tukea niiden pedagogiseen käyttöön. Vaikka suomalaisten opettajien digitaidot ovat viime vuosina kehittyneet nopeasti, etenee opetuksen digitalisaatio kouluissa edelleen epätasaisesti. Ilman riittävää täydennyskoulutusta uudet teknologiat voivat lisätä opettajien kuormitusta ja heikentää oppilaiden yhdenvertaisuutta.
Väitös: Tutkimus tarjoaa keinoja purojen ja lähteiden tehokkaampaan suojeluun (Saari)12.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen metsissä sijaitsevat purot ja lähteet ovat monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaita elinympäristöjä, mutta niiden suojelu on monin paikoin puutteellista. Tuore Jyväskylän yliopiston väitöskirja tarkastelee, miten Suomen metsälain muutokset, kartoituskäytännöt ja metsänkäsittely vaikuttavat näiden pienvesien tunnistamiseen, suojeluun ja ekologiseen tilaan.
Väitös: Tunteet muovaavat oppimista hoitotyön simulaatio-opetuksessa (Salo)9.1.2026 14:35:14 EET | Tiedote
Hoitotyön simulaatio-opetus herättää sairaanhoitajaopiskelijoissa voimakkaita tunteita, jotka vaikuttavat siihen, miten opiskelijat oppivat toimimaan yhdessä sekä valmistautuvat tulevaan työelämään. KM, TtM Virpi Salon väitöskirjatutkimus tuo esiin tunteiden merkityksen yhteisöllisessä oppimisessa hoitotyön simulaatio-opetuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

