Maatilojen investointitukien kysyntä kasvoi hieman Keski-Suomessa
Keski-Suomen maatiloille myönnettiin vuonna 2024 yhteensä noin 2,3 miljoonaa euroa investointitukia, mikä oli liki miljoona euroa enemmän kuin edellisvuonna. Nuoren viljelijän aloitustukia sai 13 uutta maatilayrittäjää.

Keski-Suomen ELY-keskus myönsi maatalouden investointitukia viime vuonna yhteensä 70 kohteeseen. Kuntakohtaisesti tarkasteltuna eniten tukieuroja myönnettiin Saarijärvelle, Petäjävedelle ja Hankasalmelle, ja lukumääräisesti eniten myönteisiä tukipäätöksiä sai Pihtipudas.
Avustusten lisäksi Keski-Suomen maatiloille myönnettiin viime vuonna 1,7 miljoonaa euroa korkotukilainoja. Tuettujen investointien kokonaiskustannusarvio on 6,8 miljoonaa euroa.
Ruokaviraston mukaan maatalouden investointitukia myönnettiin koko maassa viime vuonna yhteensä noin 118 miljoonaa euroa yli 2 600 kohteeseen. Eniten investointitukia myönnettiin Varsinais-Suomessa sekä Pohjanmaan maakunnissa.
Lukumääräisesti eniten hyvinvointi-investointeja
Euromääräisesti suurimmat tuet kohdistuvat mittaviin rakentamishankkeisiin ja laitehankintoihin. Keski-Suomessa investointitukea sai seitsemän nautakarjatilaa tuotantotilojen rakentamista tai lypsyrobotin uusimista varten. Tukea myönnettiin myös mm. yhden lampolan sekä kuivureiden ja varastojen rakentamiseen.
Lukumääräisesti eniten tuettiin eläinten hyvinvointia ja ympäristön tilaa parantavia investointeja (27 kpl) kuten parsimattoja ja -petejä, täsmäviljelylaitteistoja ja salaojitusta. Maatiloja kiinnosti myös tuki energiainvestoinneille (16 kpl), joista suurin osa oli aurinkopaneeleja.
Maatalouden investointitukiin viime vuonna varattu rahamäärä riitti hyvin Keski-Suomessa. Tälle vuodelle käytettävissä oleva tukisumma ei ole vielä tiedossa; rahoituksen alueellisesta jakautumisesta päättävät maa- ja metsätalousministeriö ja Ruokavirasto.
Karjatilojen investoinnit yhä harvassa
Rahoitusasiantuntija Jyrki Ijäs Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa, että nautakarjatilojen investointituet lisääntyivät viime vuonna hieman verrattuna kahteen edellisvuoteen, mutta viime vuosikymmenen tasosta ollaan kaukana. Karjatiloilla on investointihankkeita vähän ja ne ovat kooltaan suhteellisen pieniä.
– Aiemmin investointituista noin 2/3 meni nautakarjarakennuksiin, nyt noin kolmasosa. Kotieläintilojen investointien vähäisyys Keski-Suomessa heijastelee tilojen lukumäärän vähenemistä. Lisäksi investoinnit tuntuvat keskittyvän samoille tuotantoaan kehittäville maatiloille, Ijäs analysoi.
Maatilojen investointien huippuaikaa koko Suomessa olivat vuodet 2017–2020, jolloin rakennettiin paljon.
– Tuolloin korot olivat matalalla, mutta sittemmin rakentamiskustannukset ovat nousseet. Myös EU:n maatalouspolitiikan rahoituskauden vaihtuminen ja epävarmuus tulevaisuudesta on voinut hillitä maatilojen investointeja, Ijäs arvioi.
Aloitustukia vähän enemmän kuin edellisvuonna
Nuoren viljelijän aloitustukea myönnettiin Keski-Suomessa viime vuonna 13 uudelle maatilayrittäjälle, mikä on muutama enemmän kuin edellisvuonna. Aloitustukia meni kaksin kappalein Jyväskylään, Pihtiputaalle, Kannonkoskelle, Keuruulle ja Karstulaan, ja yhdet Jämsään, Laukaaseen ja Konnevedelle.
Koko Suomessa aloitustukea sai 288 uutta maatilayrittäjää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki IjäsrahoitusasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 547jyrki.ijas@ely-keskus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Liimattalantien tienhoito selvitetään perusteellisesti3.12.2025 12:39:40 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus selvittää urakoitsijan kanssa perusteellisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet olosuhteisiin nähden riittäviä. Selvitys liittyy maanantaiseen linja-auton kaatumiseen kyseisellä tiellä. Mikäli puutteita ilmenee, niihin puututaan. Lisäksi ELY-keskus pyrkii korjaamaan Liimattalantien maanantaisen onnettomuuspaikan kallistuksia murskeella vielä ennen pakkasten tuloa.
Nelostie Äänekoskella neljäksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa2.12.2025 09:36:56 EET | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan 4.–5.12.2025 klo 22.00–02.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Keski-Suomen alueellinen työlupalinjaus päivitetty – runsaasti ammattinimikkeitä karsittu pois28.11.2025 08:22:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Alueella on tarjolla runsaasti eri alojen osaajia.
Jukka Lehtinen Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:43:53 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt ylijohtajat 1.1.2026 toimintansa aloittaville elinvoimakeskuksille. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty 1.1.2026–31.12.2030 Keski-Suomen ELY-keskuksen nykyinen ylijohtaja Jukka Lehtinen. Elinvoimakeskusten tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 uusien virastojen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Työttömyys lokakuussa 13,6 prosenttia25.11.2025 08:00:54 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli lokakuun lopussa yhteensä 17 157 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 940 (12,7 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 900, joka on 109 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 789, joka on 251 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


