Iijoen Haapakosken vesivoimalaitoksen turbiinin peruskunnostus valmistui – koko säätökapasiteetti taas käytössä
16.1.2025 10:00:00 EET | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote
Toisen turbiinin juoksupyörän peruskunnostus on valmistunut PVO-Vesivoiman Haapakosken voimalaitoksella. Tammikuun alussa tehtyjen onnistuneiden koekäyttöjen jälkeen voimalaitoksen molempien turbiinien koko kapasiteetti on taas käytössä.

Vesivoimalaitoksessa turbiinin juoksupyörän toiminta vaikuttaa keskeisesti siihen, kuinka tehokkaasti voimalaitoksessa voidaan tuottaa säätövoimaa.
Haapakosken juoksupyörän peruskorjaus aloitettiin syyskuun lopulla 2024 ja se valmistui tammikuun alussa 2025. Ensin koneisto purettiin voimalaitoksella, ja turbiini toimitettiin korjaus- ja muutostöitä varten Andritz Hydro Oy:n tehdastiloihin. Korjattu juoksupyörä saatiin voimalaitokselle joulukuun alussa, ja sen jälkeen koneisto asennettiin, testattiin ja koekäytettiin tuotantoon.
- Ennen juoksupyörän peruskorjausta pystyimme ajamaan koneistolla vain vakioteholla. Nyt kun meillä on koko kapasiteetti käytössä, voimme vastata joustavasti myös valtakunnallisen verkon muuttuviin sähkön tarpeisiin. Tällä yhdelläkin turbiinilla on tuntuva vaikutus säätövoiman tuotantoon Iijoen voimalaitoksilla, varsinkin näin talvikuukausina, kertoo PVO-Vesivoiman kunnossapitopäällikkö Pasi Eilola.
Korjauksen suunniteltiin valmistuvan vuoden 2024 lopulla, mutta varaosien saatavuuden takia korjattu turbiini saatiin käyttöön tammikuun toisella viikolla.
- Kokonaisuutena hanke on oikein onnistunut, aikataulun pienestä venymisestä huolimatta. Sen takana on hyvin yhteen pelaava, teknisesti osaava ja ammattitaitoinen työryhmä. Yhteisen osaamisemme summana saimme korjauksessa tehtyä teknisiä ratkaisuja, jotka kestävät sekä aikaa että käyttämistä, Eilola kiittää.
Juoksupyörän korjaustyöt ja muutokset toteutti Andritz Hydro Oy. Lisäksi asennustöitä voimalaitoksella tekivät OMP-Konepaja Oy sekä PVO-Vesivoiman kunnossapidon kumppani Caverion Suomi Oy. Hankkeen voimalaitoksella tehtävissä asennuksissa ja koneen laatumittauksissa toimi konsulttina Timo Kaarlejärvi, Koskelta Oy.
Lisätietoja: Pasi Eilola, kunnossapitopäällikkö, PVO-Vesivoima Oy,
pasi.eilola@pvo.fi, puh. 050 3038 657
Linkki aiempaan uutiseen: Haapakosken vesivoimalaitoksen turbiini peruskunnostetaan
Haapakosken vesivoimalaitos
- Iijoen ylin voimalaitos, valmistunut vuonna 1963
- Voimalaitoksen yhteyteen valmistui vuonna 2021 Suomen ensimmäinen lohikalojen vaelluspoikasten alasvaellusreitti
- Koneistot uusittu 2007–2009
- teho 32,6 MW
- 2 Kaplan-turbiinia
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
PVO-Vesivoima Oy tuottaa sähköä vesivoimalaitoksilla Iijoella, Kemijoella ja Kokemäenjoella. Yhtiön sähköntuotanto on keskimäärin 1,7 terawattituntia vuodessa. Yhtiö kuuluu Pohjolan Voima -konserniin www.pohjolanvoima.fi. X: @PVOVesivoima.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj
Porin Prosessivoiman sähkökattila valmistui käyttöön24.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Porin Prosessivoiman sähkökattila on valmistunut osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta. Tuotantokäyttö alkoi elokuun puolivälissä. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila varmistaa ja tehostaa energian tuotantoa sekä vähentää samalla polttoaineen käytön tarvetta ja päästöjä. Investoinnin suuruus on 10,5 miljoonaa euroa.
Byggarbetena för Alholmens Krafts elpannor har inletts18.8.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Energibolaget Alholmens Krafts elpanneprojekt i Jakobstad har gått in i byggskedet. Byggarbetena inleddes i juli med förberedelser på byggplatsen och grundläggningsarbeten. Projektet planeras bli färdigt våren 2027. Elpannorna stärker leveranssäkerheten för el och värme och ökar flexibiliteten i produktionen.
Alholmens Kraftin sähkökattiloiden rakennustyöt ovat alkaneet18.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Energiayhtiö Alholmens Kraftin sähkökattilahanke Pietarsaaressa on edennyt rakennusvaiheeseen. Rakennustyöt alkoivat heinäkuussa työmaan valmisteluilla ja perustustöillä. Hankkeen on määrä valmistua keväällä 2027. Sähkökattilat vahvistavat sähkön ja lämmön toimitusvarmuutta sekä lisäävät niiden tuotannon joustavuutta.
Kymin Voiman turbiinilla täyshuolto kesän aikana11.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Kymin Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksen höyryturbiini ja generaattori täyshuolletaan kesän 2026 aikana. Täyshuolto on valmistajan edellyttämä määräaikaishuolto, joka tehtiin edellisen kerran vuonna 2018. Työt aloitettiin kesäkuun alussa, ja niiden odotetaan valmistuvan elokuussa. Laitos pääsee aloittamaan tuotannon normaalisti syksyllä.
PVO-Vesivoimalle mittava investointiohjelma – vesivoimatuotantoa vahvistetaan seuraavan kolmen vuoden ajan19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
PVO-Vesivoima Oy on hyväksynyt investointiohjelman, joka käsittää peruskunnostustöitä Isohaaran, Kierikin ja Raasakan vesivoimalaitoksilla. Samalla myös voimalaitosten turvallisuutta parannetaan. Investointi on osa yhtiön pitkäjänteistä investointi- ja peruskunnostusohjelmaa vesivoimalaitostensa elinkaaren vahvistamiseksi ja sähköntuotannon varmistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme