Viro: Vuoden kansainvälinen matkailukohde ja muutenkin hyvä maa
Virolla on matkakohteena erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Vuonna 2024 suomalaiset tekivät suosikkimatkakohteeseensa edellisvuoteen verrattuna yli 55 000 matkaa enemmän. Yhteensä suomalaiset tekivät Viroon 1,8 miljoonaa laivamatkaa ja kokonaiskasvu Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä oli edellisvuoteen verrattuna 3 %. Hotelliyöpymisiä suomalaisilta kertyi Virossa yli 1,2 miljoonaa.
Viro nousi myös maailman kymmenen parhaan maan joukkoon Good Country -indeksissä, mikä osoittaa, että Viro, sen kansalaiset ja yhteiskunta välittävät ympäristöstään ja panostavat merkittävästi myös maailman hyvinvointiin eri aloilla.

Suomessa vuoden kansainväliseksi matkakohteeksi valittu Viro valmistautuu alkavaan matkailuvuoteen positiivisin mielin. Tallinna on jo ylittänyt vuoden 2019 suomalaisvieraiden määrät, ja matkailijoita odotetaan yhä enemmän myös pääkaupungin ulkopuolelle maakuntiin.
”Olemme ylpeitä siitä, että suomalaisten ei tarvitse miettiä tai perustella matkaa Viroon. Siitä on tullut monelle mökki- tai muuhun kotimaan reissuun rinnastettava luonnollinen ja helppo ajanvietteen muoto. Suomalaiset muodostavat leijonanosan matkailuviennistämme ja veljeskansojen yhteys on kaikilla sektoreilla muutenkin tiivistynyt historiallisen läheiseksi. Teemmekin Virossa matkailu- ja palvelualamme voimin kaikkemme, että suomalaiset vieraamme tuntevat olonsa meillä kotoisaksi, aivan kuten hyvän naapurin luona kuuluukin,” kertoo Visit Estonian johtaja Anneli Lepp ja lisää:
”Lähialuematkustaminen on myös ympäristön kannalta kestävää kaikkina vuodenaikoina. Matkustamisen helppous mahdollistaa suomalaisille myös matalasesonkiemme hyödyntämisen, sillä kuumien kansainvälisten lomakuukausien ulkopuolella matkustaminen tarjoaa edullisempia majoitushintoja niin Tallinnassa kuin muissa suosituissa kohteissamme.”
Alkavalle matkailuvuodelle Viro lupaa suomalaisvieraille entistä enemmän kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Tänä kesänä pidetään valtakunnalliset laulu- ja tanssijuhlat ja Laululavan täyttää myös usea huippuartisti. Vakiokohteiden, kuten Tallinnan, lisäksi suositellaan tutustumista Tarttoon, Itä-Virumaahan, Pärnuun ja Viron saaristoon, jotka tarjoavat yllättäviä elämyksiä kaikille.
Suomi ja Viro maailman hyviksiä
Good Country -indeksin mukaan Viro nousi vuonna 2024 maailman kymmenen parhaan maan joukkoon. Indeksi mittaa maiden positiivista vaikutusta ihmiskuntaan suhteessa niiden kansantalouden kokoon. Suomi nousi tuoreessa The Good Country Index -listauksen viidenneltä sijalta ensimmäiseksi, ja Viro harppasi sijalta 22 yhdeksänneksi.
”Hyvyyttä on vaikea mitata, mutta saavutuksemme Good Country -indeksissä heijastavat hyvin sitä, että maailman hyvinvointi ja kestävät teemat ovat virolaisille tärkeitä. Olemme ylpeitä siitä, että meitä ja Suomea yhdistää nyt saunakulttuurin lisäksi myös tutkitusti vastuullisuus. Nämä ovat meille tärkeitä keinoja erottautua kansainvälisessä kilpailussa matkailijoiden huomiosta. Viro onkin täydellinen kohde kaikille, jotka arvostavat kestävää matkailua, ainutlaatuista kulttuuria ja ystävällisiä naapureita”, Anneli Lepp toteaa.
Tuhansien löylyjen maa
Saunan suosio on hyvinvointitrendin myötä kasvussa myös maailmalla, mutta vahvimmin aito saunaperinne on säilynyt Suomessa ja Virossa. Molempien maiden saunakulttuurit on liitetty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kesällä 2024 maiden välinen yhteistyö tuotti saunapäivän maailmanennätyksen, kun yli 4000 ihmistä jakoi saunakuvansa tunnin aikana. Ensi kesänä ennätystä tavoitellaan uudelleen kansainvälisenä saunapäivänä kesäkuun toisena lauantaina.
Lisäksi Virossa järjestetään useita saunatapahtumia, kuten Otepään saunamaraton maaliskuun alussa. Myös monet kylpylät tarjoavat Suomessa harvinaisia ohjattuja saunaelämyksiä, jotka rentouttavat matkailijoita.
Ruokamaakunta Tartumaa ja uudet ravintolat
Viro tunnetaan edelleen erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan ja kiehtovasta ruokakulttuuristaan. Vuonna 2025 ruokamatkailijoiden kannattaa suunnata Tarttoon ja sen ympäristöön, sillä Tartumaa on nimetty vuoden ruokamatkailualueeksi. Virossa on jo 35 Michelin-listattua ravintolaa ja 200 Fallstaf-oppaassa arvioitua ravintolaa. Falstaffin listalta löytyy vähintään yksi ravintola Viron jokaisesta maakunnasta, joten pienten etäisyyksien maassa laadukkaan makumatkan teko on helppoa.
Tallinnan uudet ja puhutuimmat ravintola-avaukset ovat tähtikokki Orm Ojan JENK Korean BBQ, Silver Saan Aroma, Vladislav Djatšukin Võivõi Tuli Resto Baar sekä ravintola Shangshi. Lisäksi Tallinnan ruokakentälle on tullut mielenkiintoisia uutuuksia, kuten Sai! Kurja Koera Võiku, joka erikoistuu laadukkaisiin ja innovatiivisiin voileipiin. Vastaavanlaisia korkealaatuisia voileipäpaikkoja on Tallinnaan odotettavissa myös lisää. Pääkaupungin ruokatapahtumauutuuksiin kuuluu myös 14.2.-4.3. järjestettävä ensimmäinen laskiaispullafestivaali KukliFest, mikä juhlistaa Tallinnan kahvilakulttuuria ja virolaista laskiaisperinnettä.
Tervetuloa Viroon Matkamessuilla!
Viro esittelee monipuolisia matkailumahdollisuuksiaan Helsingin Matkamessuilla 16.–19. tammikuuta 2025. Mukana on yli 30 virolaista näytteilleasettajaa. Tule inspiroitumaan ja löytämään uusia puolia Viron matkailusta!
Good Country Index perustuu YK:n ja Maailmanpankin kaltaisten organisaatioiden keräämiin tietoihin. Indeksi arvioi valtioiden positiivista vaikutusta globaalisti, kuten kansainvälistä hyväntekeväisyyttä, median vapautta ja hiilidioksidipäästöjä. Lisätietoja: https://index.goodcountry.org.
Suomen matkailualan liitto SMAL palkitsee vuotuisessa Finnish Travel Gala -tapahtumassa matkailutekoja ja -ilmiöitä. Vuoden kansainvälinen matkailukohde 2025 -palkinnon voitti suomalaisten suosituin matkakohde Viro. www.smal.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuel Sorainen, Visit Estonian viestinnän asiantuntija Suomessa, Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Jana Kutšinskaja, Head of International Media, Visit Estonia
+372 509 9370, jana.kutsinskaja@eas.ee
Anneli Lepp, Department Manager, Estonian Business and Innovation Agency
+372 5343 9069, anneli.lepp@eis.ee
Malle Kolnes, Visit Estonia, B2B asiakkuuspäällikkö Suomessa
+372 51 03841, malle.kolnes@visitestonia.com
Samuel SorainenPR Boutique Wolfcom Oy
Puh:+358400579653samuel.sorainen@wolfcom.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Burgerifestivaali täyttää taas Rautatientorin 11.-14. kesäkuuta23.5.2025 13:50:04 EEST | Tiedote
Jo perinteeksi muodostunut vuotuinen Burger Lovers -festivaali valtaa Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 11.–14. kesäkuuta. Pohjoismaiden suurin hampurilaisfestivaali järjestetään nyt viidennen kerran. Tänä vuonna festivaalilla esittäytyy ennätysmäärä ravintoloita pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja mukana on myös useita maakuntien pienempiä helmiä. Festivaalilla palkitaan jälleen Suomen paras burgeriravintola, jonka yleisöäänestys alkaa 2. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme