Kauppaketjut laskivat hintojaan – Lidlin ostoskori edelleen jopa 24 % halvempi
Vuosi 2025 alkoi Suomessa ruokakauppaketjujen näyttävillä hinnanalennuksilla ja ruoan hinta on puhututtanut julkisuudessa. Lidl teki tammikuussa noin 50 tuotteen ostoskorivertailun, joka osoittaa, että Lidl on edelleen selkeästi Suomen edullisin ruokakauppa. Selvityksen mukaan Lidl on vähintään kuusi prosenttia ja enimmillään jopa 24 prosenttia edullisempi kuin muut ruokakaupat.

Eri ketjujen tekemät hintojen alennukset ja ”halpuutukset” ovat herättäneet alkuvuodesta keskustelua. Keskustelun kannustamana Lidl toteutti tammikuussa laajan ostoskorivertailun Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Vertailu osoittaa, että Lidl edelleen halvin ruokakauppa kaikilla paikkakunnilla.
Esimerkiksi Espoossa 9.1. tehdyssä vertailussa Lidl oli 9 prosenttia edullisempi kuin Prisma, 17 prosenttia edullisempi kuin S-Market sekä peräti 22 prosenttia edullisempi kuin K-Citymarket ja 23 prosenttia halvempi kuin K-Supermarket.
– Ruoan hinta on ollut laskusuunnassa viime vuoden aikana ja alensimme tuotteidemme hintoja etupainotteisesti jo viime keväänä. Hintojen muutokset ovat meille arkipäivää, ja laskemme päivittäin tuotteidemme hintoja myös niistä sen suuremmin kampanjoimatta. Asiakaslupauksemme on, että Lidlistä saa aina halvimman ostoskorin, ja siitä pidämme kiinni. Hienoa, että myös kilpailijamme ovat nyt tarkistaneet myymiensä elintarvikkeiden hinnat kuluttajien eduksi, Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs sanoo.
Lidlin periaatteena on, ettei se tingi tuotteidensa laadusta tai vastuullisuudesta, vaikka tuotteiden hinnat pidetään matalina.
– Strategisilla laatu- ja vastuullisuusvaatimuksillamme on hintalappu, jonka haluamme maksaa. Toimintamme ytimessämme on tehokkuus, joka koskettaa kaikkia prosesseja. Se mahdollistaa myös edulliset hinnat. Hintojen laskussa ei ole kyse siitä, että tinkisimme tuotteidemme laadusta tai vastuullisuudesta, Heinrichs kommentoi.
Tuotteiden vertailukelpoisuus avainasia luotettavassa vertailussa
Lidl on jo aikaisemmin haastanut ostoskorivertailujen toteutustapaa, jossa saatetaan vertailla keskenään eri laatuisia tuotteita.
– Ruoan hintavertailut toteutetaan Suomessa monesti kapeasti; vertailtavien tuotteiden määrä on pieni, tuotteet eivät ole vertailukelpoisia keskenään tai vertaillaan jopa eri kokoisten pakkausten hintaa suhteuttamatta hintaa kilohintaan. Tekemässämme vertailussa koostettiin kattava, arkinen ostoskori eri tuotekategorioista ja tuotteet ovat keskenään samaa laatua, Heinrichs kertoo.
Lidlin torstaina 9.1.2025 tekemässä hintavertailussa oli mukana muun muassa kasviksia, lihaa, tofua, maitotuotteita sekä pakasteita ja kodintuotteita. Jos jostain tuotteesta ei ollut saatavilla vertailukelpoista tuotetta ollenkaan, se on jätetty vertailusta pois sekä Lidlin että kyseisen kaupan osalta.
Lue lisää hintavertailun tuloksista ja toteutustavasta täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Vuosi 2025 on määräaika monelle vastuullisuustavoitteelle – Lidlissä vastuullisuustyö etenee suunnitellusti25.9.2025 12:17:28 EEST | Tiedote
Lidl on julkaissut tiedot vastuullisuustyönsä etenemisestä tilikaudelta 2024. Useissa vastuullisuustavoitteissa maali on jo nurkan takana, kun tavoitevuodeksi on kirjattu 2025. Tavoitteet kuluvan tilikauden loppuun mennessä löytyvät esimerkiksi uusiutuvan polttoaineen käytölle sekä suolan ja sokerin vähentämiselle. Tavoitteita on saavutettu hyvässä vauhdissa, mutta osassa riittää vielä kirittävää loppuvuodelle.
Lidliltä massiivinen kansainvälinen brändikampanja – kertoo miksi Lidlissä asiointi kannattaa22.9.2025 16:12:26 EEST | Tiedote
Lidl on käynnistänyt ensimmäisen kansainvälisen brändikampanjansa 31 maassa sloganilla ”Lidl. Se kannattaa”. Uusi slogan ja kampanja alleviivaavat Lidlin ydinlupausta asiakkaille: jokaisella on oikeus laadukkaaseen, vastuulliseen ja halpaan ruokaan.
Lidlin kansainvälinen yhteistyökumppanuus UEFA Eurooppa-liigan ja UEFA Konferenssiliigan kanssa jatkuu18.9.2025 09:45:05 EEST | Tiedote
Lidl jatkaa virallisena kumppanina kaudella 2025–2026.
Lidl täysjyvän asialla – valikoimaan lisätty kotimaisia täysjyvätuotteita4.9.2025 15:36:04 EEST | Tiedote
Suomi on täysjyvän luvattu maa puhtaan kauran ja rukiin ansiosta, mutta suomalaiset syövät täysjyvää aivan liian vähän. Lidlissä on ryhdytty toimeen tämän korjaamiseksi: yhtiö on asettanut kunnianhimoinen tavoitteen täysjyvän lisäämiseksi. Lidl on hiljattain lisännyt valikoimaansa uusia, kotimaisia täysjyvää sisältäviä tuotteita.
Takaisinveto: Dafgårdsin pakasteaterioissa pakkausmerkintävirhe4.9.2025 13:15:58 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erät ruotsalaisen Dafgårdsin valmistamia Wallenbergin pihvejä sekä janssoninkiusausta. Kyseessä on pakasteena myytävät valmisateriat. Takaisinveto tehdään, koska näiden kahden tuotteen tuotepakkauksiin on tarroitettu suomenkieliset ainesosaluettelot virheellisesti ristiin. Näin ollen suomenkieliset tiedot ainesosista ja allergeeneista eivät pidä paikkansa ja tuotteet voivat olla haitaksi allergikoille. Muille tuotteet ovat turvallisia käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme