Väitöstutkimus tuo uutta tietoa keliakiaa sairastavien syöpäriskistä
17.1.2025 13:00:32 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keliakiaa sairastavilla ei ole suurentunutta riskiä sairastua syöpään. Sairaala Novassa gastroenterologian ylilääkärinä työskentelevän Inka Koskisen väitöskirja keliakiapotilaiden riskistä sairastua syöpään ja kuolla tarkastetaan 24. tammikuuta.
Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa viljatuotteiden gluteeni aiheuttaa vaurioita suolen limakalvolle. Sairauteen liitetään yleisesti suolioireita ja imeytymishäiriöitä, mutta keliakia voi oirehtia monin eri tavoin. Oireita voi esiintyä esimerkiksi iholla tai hermostossa. Sairaala Novassa gastroenterologian ylilääkärinä työskentelevän Inka Koskisen väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan keliakian eri oirekuviin liittyvää riskiä sairastua syöpäsairauksiin ja kuolla. Keliakiaan on aiemmin yhdistetty suurentunut kuolleisuus ja syöpään sairastumisen riski.
– Keliakian diagnosointi on helpottunut viime vuosikymmeninä vasta-ainetestien käyttöönoton myötä, minkä vuoksi myös lievempiä ja suolen ulkopuolella ilmeneviä keliakian muotoja pystytään tunnistamaan paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa. Lisäksi gluteenittoman ruokavalion toteuttaminen on helpompaa kuin 40 vuotta sitten. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, ovatko kuolleisuus ja syöpäriskit muuttuneet näiden muutosten vaikutuksesta, ja onko näissä riskeissä todettavissa eroja eri oirekuvien välillä, Koskinen kertoo.
Väitöstutkimuksen perusteella suomalaisten keliakiapotilaiden riski sairastua syöpään ja kuolla ei ollut suurentunut muuhun väestöön verrattuna. Riski ei ollut koholla myöskään pidemmän ajan kuluessa. Eri syöpäsairauksista imusolmukesyöpään eli non-Hodgkinin lymfoomaan sairastumisen riski oli pysynyt entisellä tasollaan mutta riski kuolla oli pienempi kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Non-Hodgkinin lymfoomaan liittyvät riskit koskivat etenkin potilaita, joiden keliakia oli diagnosoitu 40–50-vuotiaana tai vanhempana. Sairastumisriski oli suurempi miehillä kuin naisilla, mutta kuolleisuudessa sukupuolten välillä ei ollut eroa.
Keliakiaa hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla, jonka avulla ohutsuolen limakalvovaurio korjaantuu suurimmalla osalla potilaista. Nykyisen hoitosuosituksen mukaisesti vasteen arvioimisessa ei tarvita gastroskopiaa eli mahantähystystä ja ohutsuolen koepaloja, mikäli oireet ovat hyvin korjautuneet ja keliakian vasta-aineet normaalistuneet.
– Non-Hodgkinin lymfooman riskin vuoksi etenkin iäkkäänä keliakiaan sairastuneiden miesten kohdalla on tärkeä varmistua, että suolen limakalvovaurio korjaantuu gluteenittoman ruokavalion myötä, Koskinen muistuttaa.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä
Lääketieteen lisensiaatti Inka Koskisen väitöskirja Long-term prognosis of celiac disease - A special focus on phenotype and other contributing factors tarkastetaan perjantaina 24.1. kello 12 Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa. Väitöstilaisuutta voi seurata suorana etäyhteyden avulla.
Lisätietoja:
- Inka Koskinen, ylilääkäri, inka.koskinen(at)hyvaks.fi, p. 014 269 3127
- Koskinen, Inka 2025. Long-Term Prognosis of Celiac Disease. A special focus on phenotype and other contributing factors. Tampere University Dissertations 1137
Terveisin
Keski-Suomen hyvinvointialue
Viestinnän yhteyshenkilö: Taru Paavolainen, taru.paavolainen(at)hyvaks.fi, p. 040 136 5279
viestinta(at)hyvaks.fi
www.hyvaks.fi
Hyvinvointi. Terveys. Turvallisuus.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Linkit
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote22.3.2026 04:24:48 EET | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 22.03.2026 Siltakatu Jyväskylä, ihmisen pelastaminen korkealta Poliisi tiedotusvastuussa tapahtuneesta.
Hyvinvointialuejohtajien ja Hyvilin kannanotto: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten lisäleikkauksista tulisi luopua20.3.2026 16:17:51 EET | Tiedote
Tiedoksi tänään julkaistu hyvinvointialuejohtajien ja Hyvilin kannanotto sosiaali- ja teveysjärjestöjen valtionavustusten lisäleikkauksia koskien.
Rahoituksen perustana olevien diagnoositietojen ongelmia selvitetty ansiokkaasti20.3.2026 14:14:59 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriö on julkaissut eilen selvityshenkilöiden raportin diagnoositietojen ongelmista. Diagnoositiedot toimivat nykyisen hyvinvointialueiden rahoitusmallin perustana. Raportissa ehdotetaan muun muassa lainsäädäntömuutoksia, toimia kirjaamismenettelyjen yhtenäistämiseksi ja ohjeistusten selkeyttämistä. Keski-Suomen hyvinvointialueella raportti on otettu ilolla vastaan. Raportin sisällössä näkyy pitkälti ongelmat ja niihin liittyvät toimenpiteet, joita Keski-Suomen hyvinvointialue on aiemmin nostanut esiin.
Palvelut jatkuvat uudistuen ja yhdessä kehittäen – uusia sosiaali- ja terveyspalvelupisteitä aloittaa huhtikuussa20.3.2026 12:15:52 EET | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoa vaiheittain, pääosin tämän vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysasemat muuttuvat sosiaali- ja terveyspalvelupisteiksi 7.4. Konnevedellä ja Kuorevedellä. Pihtiputaalla sosiaali- ja terveysasema muuttuu sosiaali- ja terveyspalvelupisteeksi 20.4.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote19.3.2026 15:45:09 EET | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 19.03.2026 Ihmisen pelastaminen vedestä, Isokorppinen, Karstula Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastaminen vedestä tehtävälle Karstulan Isokorppiselle. Pelastuslaitoksen suorittamassa tiedustelussa alueelta ei löytynyt henkilöitä eikä viitteitä mahdollisesta veden varaan joutumisesta. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme