Jalkapallon muotoinen Saksa on Vuoden urheilukirja 2024
Urheilutoimittaja Johanna Nordlingin tietokirja Jalkapallon muotoinen Saksa (Bazar) on valittu viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi urheilukirjaksi. Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO jakoi Vuoden urheilukirja -palkinnon nyt 45. kerran.

Saksassa asuva ja jalkapalloon erikoistunut toimittaja Johanna Nordling kokoaa kirjassaan monipuolisen kuvan saksalaisen jalkapallon olemuksesta. Jalkapallon muotoinen Saksa avaa myös lajin merkitystä maan kulttuurissa ja yhteiskunnassa.
Johanna Nordling on työskennellyt Saksassa jo vuosia, muun muassa Urheilulehden kirjeenvaihtajana. Itsekin SM-sarjatasolla jalkapalloa pelannut Nordling valittiin Vuoden urheilutoimittajaksi vuonna 2014.
Vuoden urheilukirja -palkintoa tavoitteli kuusi finalistia. Voittajan valitsi Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja ja uransa alussa myös urheilutoimittajana työskennellyt Reetta Meriläinen. Hän toteaa palkintoperusteluissaan muun muassa näin:
"Johanna Nordlingin monipuolinen jalkapallotausta heijastuu kirjaan sisällön monitahoisuutena. Lukija pääsee kirjailijan kanssa historiaan ja nykypäivään, hulppeille stadioneille ja nukkavieruihin toimistoihin. Tutustuu jalkapallon ydintekijöihin: pelaajiin, valmentajiin, faneihin, seura-aktiiveihin, joille varmimmin yhteistä on rakkaus lajiin. Lukija viihtyy Johanna Nordlingin seurassa, sillä hänen otteensa on konstailematon ja asiantunteva. Eikä huumorikaan ole pahitteeksi."
Arvostelukappaleet: Viestintäpäällikkö Minttu Nikkilä, minttu@bazarkustannus.fi, 040 736 1313
Avainsanat
Kuvat
Bazar – Parasta lukemista Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 90 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Vuoden johtolanka -dekkaripalkinto Max Mannerille4.2.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Kirjailija Max Manner on saanut vuoden parhaalle kotimaiselle jännityskirjalle myönnettävän Vuoden johtolanka -palkinnon viime vuonna ilmestyneestä romaanistaan Harha (Bazar). Kyseessä on Suomen merkittävin dekkaripalkinto, ja sen jakaa vuosittain Suomen dekkariseura ry.
Bazarin kevään 2025 kirjojen luettelo on julkaistu7.11.2024 08:36:39 EET | Tiedote
Ensi keväänä Bazar Kustannus tarjoilee runsaan ja monipuolisen kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat.
Christian Rönnbackan uusin Hautalehto-dekkari näyttää nuorten keskinäisen väkivallan karut seuraukset21.10.2024 09:07:00 EEST | Tiedote
Miljoonan kirjan myyntiä hipovan Christian Rönnbackan uutuusdekkarissa nuoret rikolliset terrorisoivat Porvoota. Tänään ilmestyvä Rafael on 12. osa suosittua Hautalehto-dekkarisarjaa, jonka kahdesta aiemmasta osasta on tehty katsojaennätyksiä rikkoneet tv-sarjat.
Kiltti ihminen voi parantaa hyvinvointiaan asettamalla terveet rajat – uutuuskirja auttaa tässä25.9.2024 12:47:40 EEST | Tiedote
Tunneterapeutti Suvi Bowellanin Nyt riittää – rajat kiltteydelle (Bazar) opastaa ymmärtämään omia toimintamalleja ja asettamaan terveet rajat, jotka tuovat positiivisia muutoksia elämään.
Narsistin uhri saattaa epäillä olevansa itse narsisti – uutuuskirja antaa keinoja toipua narsistisesta parisuhteesta11.9.2024 09:56:11 EEST | Tiedote
Tunnelukkoterapeutti Miia Moision uutuuskirja Toivon kirja narsistin haavoittamalle (Bazar) kuvaa, millaista on olla parisuhteessa narsistin kanssa. Teos paljastaa, miten narsistin manipulaatio voi sekoittaa uhrin ja avaa mahdollisuuksia toipumiseen ja tunnelukkojen käsittelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme