Päijät-Hämeen kulttuurifoorumi kutsuu kurkistamaan kulttuuriin
Päijät-Hämeen maakunnallinen kulttuurifoorumi järjestetään tammikuussa 2025 toista kertaa!
Keskiviikon 29.1. tapahtuma on suunnattu taiteilijoille, kulttuurialan toimijoille ja taiteen ystäville.
Tapahtumassa on kolme pääteemaa: ajankohtaiset taiteen rahoitusmahdollisuudet, Lahden Lasten Talvikarnevaalit sekä Päijät-Hämeen liiton maakuntataidekokeilujen tulokset.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Päijät-Hämeen liitto ja Lahden kaupunki.

Mediatiedote 16.1.2025
Päijät-Hämeen kulttuurifoorumi kutsuu kurkistamaan kulttuuriin
Päijät-Hämeen maakunnallinen kulttuurifoorumi järjestetään tammikuussa 2025 toista kertaa!
Keskiviikon 29.1. tapahtuma on suunnattu taiteilijoille, kulttuurialan toimijoille ja taiteen ystäville.
Tapahtumassa on kolme pääteemaa: ajankohtaiset taiteen rahoitusmahdollisuudet, Lahden Lasten Talvikarnevaalit sekä Päijät-Hämeen liiton maakuntataidekokeilujen tulokset.
Tapahtuman järjestää yhteistyössä Päijät-Hämeen liitto ja Lahden kaupunki.
- Kulttuurin rahoitusta ja etenkin sen tulevaisuutta pohtivat tällä hetkellä varmasti kaikki alamme toimijat. Siksi juuri nyt on aika kokoontua yhteen ystävien ja kollegoiden kanssa vaihtamaan ajatuksia, verkostoitumaan ja oppimaan uutta, kehottaa Lahden kaupungin kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos. Tervetuloa Päijät-Hämeen kulttuurifoorumiin!
Lahden Lasten Talvikarnevaalit on Suomen vanhin lastenkulttuurifestivaali, joka järjestetään nyt 42. kerran. Talvikarnevaalit täyttävät Lahden lastenkulttuurilla tammi-helmikuussa. Foorumissa kuullaan tapahtuman tekijöitä. Nukketeatteritaiteilija Terhi Tuomikko pohtii, miten lastenteatterista saisi mahdollisimman saavutettavaa. Lahti Big Bandin puheenjohtaja Janne Tarmio kertoo, miten yhtye on erillisrahoituksella (onko erillisrahoitus oikein?) siirtynyt maakunnan kattavasta kuntayhteistyöstä kohti lastenkulttuuria uuden konserttikokonaisuuden myötä.
Talvikarnevaalien ohjelmasta estradilla on nuoria muusikoita, kun Jasmin ja Olivia Partanen ja Mirva Minkkinen esittävät osia konsertista ”Monenmoisia hittejä”.
Päijät-Hämeen liitto kertoo, mitä kulttuurin kehittämishankkeissa kokeiltiin yhdessä kuntien ja kahden maakuntataiteilijan kanssa. Vuoden 2024 aikana tehtiin yli 100 taidetekoa, joissa tavoitettiin yli 7000 kävijää ja kokijaa. Hankkeessa maakuntataiteilijana työskennellyt Hannu Kella ja projektipäällikkö Joonas Pokkinen kertaavat hankkeen kokemuksia.
Foorumissa on luvassa myös napakat infot ajankohtaisista rahoitusmahdollisuuksista sekä puheenvuorot Taiteen edistämiskeskuksen johtajalta Kaisa Rönköltä ja maakuntajohtaja Niina Pautola-Molilta.
Lisätiedot:
Joonas Pokkinen
projektipäällikkö
Päijät-Hämeen liitto
joonas.pokkinen@paijat-hame.fi
p. 044 077 3466
Matti Karhos
kulttuuriasiainpäällikkö
Lahden kaupunki
matti.karhos@lahti.fi
p. 050 387 8792
Päijät-Hämeen kulttuurifoorumi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas PokkinenProjektipäällikköPäijät-Hämeen liitto, Päijät-Hämeen kulttuuriverkko
Päijät-Hämeen kulttuuriverkko, Päijät-Hämeen kuntien kulttuuritoiminnan alueellinen kehittämistehtävä
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Päijät-Häme johtaa alueiden yhteistä energiavaikuttamista Euroopassa18.12.2025 15:20:37 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakunta johtaa eurooppalaisen syrjäisten ja merellisten alueiden liiton eli CPMR-järjestön energiatyöryhmää kaudella 2025–2026. Puheenjohtajana toimii Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja Sami Salminen (sd.).
Maakuntahallituksen päätökset 8.12.20258.12.2025 15:07:13 EET | Tiedote
Maakuntahallitus päätti kuluvan vuoden viimeisessä kokouksessaan kuntien maksuosuuksien maksuaikataulusta ja yhteistyön jatkamisesta Zaporižžjan alueen kanssa sekä hyväksyi liiton työohjelman ja käyttösuunnitelman vuodelle 2026.
Päijät-Häme-mitalit Timo Taulolle ja Orimattilan Hevosystäväinseuralle5.12.2025 13:27:00 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallitus myöntää vuosittain kaksi Päijät-Häme-mitalia tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta maakunnan hyväksi. Mitalin voi saada päijäthämäläinen henkilö tai yhteisö. Vuoden 2025 mitalit jaettiin Päijät-Hämeen maakuntajuhlassa keskiviikkona 3.12.2025 Lahden Upseerikerholla.
Maakuntavaltuuston päätökset 3.12.20253.12.2025 12:59:59 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto päätti 3.12.2025 jatkaa maakuntajohtajan viran hakua, hyväksyi Maakuntaohjelman 2026-2029, hyväksyi Toiminta- ja taloussuunnitelman 2026-2028 ja talousarvion 2026 sekä perusti elinvoima- ja hankerahaston Päijät-Hämeen liittoon.
Maakuntajohtajan viran hakuaikaa jatketaan3.12.2025 12:10:07 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntajohtajan virka on ollut avoinna syksyllä 2025. Maakuntavaltuusto päätti 3.12.2025 jatkaa viranhakua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme