Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialueelle palkataan sosiaalityön työelämäprofessori
Päijät-Hämeen hyvinvointialue perustaa määräaikaisen sosiaalityön työelämäprofessorin tehtävän yhteistyössä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kanssa.
Työelämäprofessuuri perustetaan viiden vuoden määräajaksi. Tavoitteena on kehittää hyvinvointialueen sosiaalityötä ja vahvistaa ammattilaisten osaamista ja sitoutumista alueelle.
– Hyvinvointialueella on paljon opiskelijoita, ja professuurilla edistetään myös heidän valmistumistaan sosiaalityön ammatteihin, toimialajohtaja Mika Forsberg Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta kertoo.
Tehtävän perustamisen taustalla on Päijät-Hämeen haasteellinen sosiaalityöntekijätilanne. Virkoja on ollut täyttämättä viime vuosien aikana kaikissa palveluissa, lisäksi sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus on ollut suurta. Samaan aikaan alueen sosiaaliset ongelmat ja sosiaalityön tarve ovat kasvaneet.
Työ alkaa maaliskuussa
Työelämäprofessorin tehtävä alkaa maaliskuun alussa ja siihen kutsutaan Päijät-Hämeestä valtiotieteiden tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö.
Palkkakustannukset tulevat olemaan noin 110 000 euroa vuodessa, josta puolet sisältyy Helsingin yliopiston ja Lahden kaupungin väliseen sopimukseen, toisen puolen maksaa hyvinvointialue. Hyvinvointialueen rahoitus pyritään kattamaan hankerahoituksen avulla.
Professorin työaika jakautuu puoliksi hyvinvointialueen ja yliopiston kesken.
– Sosiaalityön osalta työelämäprofessoreja on myös muutamilla muilla hyvinvointialueilla ja olemme erityisen iloisia sitä, että tehtävä vahvistaa sosiaalityön tutkimusperustaisuutta. Se myös edistää alueen yhteistyötä ja elinvoimaa. Valmistelussa on tehty hyvää yhteistyötä Lahden kaupungin, Helsingin yliopiston ja Lahden yliopistokampuksen kanssa, tutkimusta ja kehittämistä hyvinvointialueella koordinoivan yksikön johtaja Kirsi Kuusinen-James sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi Kuusinen-JamesTKI-yksikön johtaja
Puh:044 7297 981Mika ForsbergPerhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja
Puh:044 719 5630mika.forsberg@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pelastuslaitos osaksi valtakunnallista pelastustoimi.fi-sivustoa12.2.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen verkkosivut ovat siirtyneet osaksi valtakunnallista pelastustoimen verkkosivustoa. Kansalaiset löytävät yhdestä paikasta sekä yleistä paloturvallisuuteen ja pelastustoimeen liittyvää tietoa että alueelliset pelastuslaitokset. Sivut toimivat sisäministeriön alla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hätänumeroviikko ja 112-päivä muistuttavat hätänumeron oikeasta käytöstä10.2.2025 11:00:23 EET | Tiedote
Valtakunnallista hätänumeroviikkoa vietetään 10.–16. helmikuuta, jolloin ihmisiä opastetaan hätänumeron oikeasta käytöstä ja hätätilanteiden tunnistamisesta. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi, ensihoito ja sosiaalipäivystys ovat mukana järjestämässä 112-päivää kauppakeskus Triossa 15.2.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotitalouksien varautuminen turvaa myös hyvinvointialueen toimintaa4.2.2025 16:05:11 EET | Tiedote
7.2. vietetään valtakunnallista varautumispäivää. Päivän tarkoituksena on vahvistaa yksityishenkilöiden varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin ja kannustaa huolehtimaan kotivarasta. Jokaisen kotitalouden tulisi pärjätä vähintään 72 tuntia itsenäisesti.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesänuoria palkataan jälleen avustaviin tehtäviin4.2.2025 09:24:08 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue palkkaa tänäkin kesänä noin 200 kesänuorta avustaviin tehtäviin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pientalojen paloturvallisuuden itsearviointi alkaa3.2.2025 10:44:55 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitos toteuttaa pientalojen valvontaa paloturvallisuuden itsearviointina. Itsearviointilomake on lähetetty 4000 pientaloon Päijät-Hämeen alueella, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia alueen pientaloasukkaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme