Joka kolmas esihenkilö voi huonommin kuin puoli vuotta sitten
22.1.2025 07:35:00 EET | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Joka kolmas esihenkilö kokee työkykynsä heikentyneen viimeisen puolen vuoden aikana. Joka kolmas myös kertoo kokevansa korkeaa stressiä ja palautuvansa töistä heikosti. Nämä tulokset selviävät työeläkeyhtiö Elon asiakaskyselystä, johon vastasi 473 johtajaa ja esihenkilöä eri toimialoilta ja eri kokoisista organisaatioista.
– Tämä suunta on saatava pysäytettyä. Jos esihenkilöiden jaksaminen heikentyy tätä vauhtia, on joka kolmas esihenkilö riskissä uupua työssään. Se heijastuu laajasti työyhteisöihin. Tällä on kova hinta sekä taloudellisesti että inhimillisesti katsottuna, sanoo Elon tutkimuspäällikkö Mikko Nykänen.
Vain 65 % näkee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen
Kyselyn mukaan vain noin 65 prosenttia esihenkilöistä kokee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen. Nykäsen mukaan tulokseen kiteytyy monta arkaa asiaa. Yksi niistä on se, että vain 56 % kokee saavansa riittävästi arvostusta työssään.
– Jokainen haluaa, että omalla työllä on jotain merkitystä ja työssä saa onnistumisen kokemuksia. On hälyttävää, että esihenkilötyössä ei koeta pystyvän hyvään työsuoritukseen. Pitkässä juoksussa tämä syö motivaatiota ja voimavaroja sekä vaikuttaa negatiivisesti uuden oppimiseen, toteaa Nykänen.
Stressin ja kuormituksen syistä merkittävimpiä ovat työhön kohdistuvat ristiriitaiset odotukset, aikapaineet ja erilaiset keskeytykset. 62 % esihenkilöistä kokee, että heillä on usein liian monta työtehtävää työn alla. Lähes puolet (46 %) esihenkilöistä sanoo, että heidän työhönsä kohdistuu usein ristiriitaisia odotuksia. Elon tutkimuksen mukaan juuri odotusten ristiriitaisuus lisää haitallista stressiä.
Esihenkilöiden heikentynyt työkyky vaikuttaa suoraan työntekijöihin
Nykäsen mukaan työpaikoilla tulisi ymmärtää, että esihenkilöiden jaksaminen heijastuu myös työntekijöiden työkykyyn. Elon kyselyn mukaan jopa 80 % hyvin työstään palautuneista esihenkilöistä kokee, että heillä on hyvät mahdollisuudet edistää työntekijöiden hyvinvointia johtamisella.
Tätä yhtälöä peilaten on huolestuttavaa, että joka viides esihenkilö sanoo, ettei uskalla puhua jaksamisestaan omalle esihenkilölle.
– Työpaikoilla pitää ryhtyä puhumaan ja uskaltamaan enemmän. Eivät jaksamisen haasteet ole heikkoutta, vaan teema, joka koskettaa laajasti työelämässä olevia ihmisiä. Tärkeää on, että ongelmia hoidettaisiin ennaltaehkäisevästi ja kun niitä ilmenee, toimittaisiin johdonmukaisesti ja inhimillisesti, sanoo Nykänen.
Tuki työkavereilta ja esihenkilöiltä olennaista
Mikä auttaa esihenkilöitä jaksamaan työssään? Mikä lisää voimavaroja? 80 % esihenkilöistä kokee saavansa tarvittaessa tukea työkavereiltaan. Tärkeässä roolissa ovat myös vaikutusmahdollisuudet omaa työtä koskeviin päätöksiin, mikä on yhteydessä työn sujuvuuteen, tuottavuuteen ja työkykyyn. Selkeä tulos kyselystä on myös se, että oman esihenkilön tuki on yhteydessä matalampaan stressin kokemukseen ja sen myötä parempaan työkykyyn.
– Yhteisöllisyys ja tunne joukkoon kuulumisesta ovat hyvinvoinnin peruselementtejä työpaikalla. Näitä tekijöitä pitää vahvistaa myös alkaneena vuonna. Parantamalla työkykyä luodaan myös puitteet työn sujumiseen ja tuottavuuden lisääntymiseen. Tässä ovat avaimet onnistumiseen, toteaa Nykänen.
Lisätietoa kyselystä:
Työeläkeyhtiö Elo toteutti ”Esihenkilöiden työkyky ja kuormitus muuttuvassa työelämässä” -kyselytutkimuksen syksyllä 2024. Kyselyyn vastasi 473 esihenkilöä. Tutkimuksessa oli mukana työpaikkoja kaupan alalta, palvelualalta, teollisuudesta sekä muilta teknisiltä aloilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Nykänen
Tutkimuspäällikkö
p. 040 737 2570
Sara Salomaa
Viestinnän suunnittelupäällikkö
p. 044 5505450
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Elos resultat och solvens visade en starkt positiv trend 2025 – placeringsintäkterna var 7,4 procent13.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I arbetspensionsbolaget Elo var året ett balanserat år av utveckling. – Våra placeringsintäkter var mycket starka, 7,4 procent. Vi stärkte vår solvens ytterligare och förbättrade kostnadseffektiviteten samtidigt som vi ökade satsningarna på data och analys, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Elo vahvassa tulos- ja vakavaraisuusvireessä vuonna 2025 – sijoitustuotto 7,4 prosenttia13.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon vuosi oli tasapainoinen kehittämisen vuosi. – Sijoitustuottomme oli vahva, 7,4 prosenttia. Vahvistimme edelleen vakavaraisuuttamme ja paransimme kustannustehokkuutta samalla, kun kasvatimme panostuksia dataan ja analytiikkaan, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Elo panostaa kasvaviin yrityksiin – Heli Tulisalo johtamaan kasvuasiakkuuksia16.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo on nimittänyt MBA Heli Tulisalon kasvavien yritysten asiakkuuksista vastaavaksi myyntijohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.4.2026 ja raportoi asiakkuusjohtaja Juho Yliselle. Heli Tulisalo siirtyy Eloon Postista verkkokaupan ja jakelupalveluiden myyntijohtajan tehtävästä.
Mielenterveyden haasteet yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä – näköpiirissä uusi uhka suomalaisten työkyvylle12.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
”Pitkät työttömyysputket tulivat ehkä pahimpaan mahdolliseen aikaan. Työttömänä olevien henkilöiden kohdalla riskinä on osaamisen hapertuminen”, sanoo Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme