Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työsuojeluvalvontaa ja rakennustyömaiden turvallisuutta kehitettiin yhdessä työmaahenkilöstön kanssa

Jaa

Rakennusalan työsuojelutarkastajat tekivät Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella työsuojelutarkastuksia, joissa haettiin työmaahenkilöstön näkemyksiä rakennustyömaiden turvallisuuden kehittämiseksi. Kehittämisprojektissa oli mukana Talonrakennus ry:n jäsenyritysten työpaikkoja Sisä-Suomen sekä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella.

Ennen työsuojelutarkastuksia työmaan henkilöstölle lähetettiin kyselylomake työmaan työturvallisuuteen liittyen. Työmaatarkastuksissa puolestaan panostettiin loppukeskusteluihin työntekijöiden kanssa.

”Henkilöstön mukaan työmaiden turvallisuusasiat ovat pääosin kunnossa eikä parantamisen tarvetta juurikaan ole. Sen sijaan työsuojelutarkastajat katsovat, että kehittämisprojektin yhteydessä tarkastetuissa rakennustyömaista noin kolmanneksessa oli työturvallisuuden suhteen parantamisen varaa. Eroa selittää osittain se, että osalta rakennustyömaita ei saatu kyselyyn vastauksia”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.

Rakennustyömaiden henkilöstöltä kysyttiin esimerkiksi aliurakoitsijoiden työturvallisuudesta. Rakennustyömaiden henkilöstöstä 70 prosenttia katsoo, että aliurakoitsijoiden omavalvonta toimii rakennustyömailla, kun taas työsuojelutarkastajista tätä mieltä on noin puolet.

Eniten kehitettävää löytyi rakennustyömaiden eri työvaiheiden yhteistoiminnassa suunnittelijoiden, työmaan työnjohdon, turvallisuuskoordinaattorin ja työntekijöiden välillä.

”Lähes 90 prosenttia työmaiden henkilöstöstä katsoi, että työturvallisuuteen liittyvä yhteistoiminta on lainsäädännön mukaista.Työsuojelutarkastajista tällä kannalla oli noin 60 prosenttia”, ylitarkastaja Mikko Koivisto tarkentaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Mikko Koivisto, 0295 018 672 mikko.koivisto@avi.fi,
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Työsuojeluhallinto

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye