Roman Schatz Vihreiden ehdokkaaksi kuntavaaleihin

Jaa

Toimittaja ja kirjailija Roman Schatz on asetettu Helsingin Vihreiden sitoutumattomaksi kuntavaaliehdokkaaksi. Schatz on tullut tunnetuksi toimittajana ja kirjailijana, ja ehdokkaana hän haluaa puolustaa erityisesti kulttuuri- ja tapahtuma-alaa.

“Olen työskennellyt koko ikäni media-alalla, tutkinut suomalaista yhteiskuntaa ja integroitunut mallikkaasti. Eläkeikää lähestyessäni etsin tekemistä, jossa voin hyödyntää kokemuspohjaani ja antaa yhteiskunnalle takaisin”, Roman Schatz kertoo.

Jätkäsaaressa asuva Roman Schatz on ehdolla vaaleissa ensimmäistä kertaa. Schatz on kotoisin Länsi-Saksasta, josta hän on muuttanut Suomeen vuonna 1986. Toimittajana, kirjailijana, kolumnistina ja juontajana 1980-luvulta lähtien työskennellyt Schatz kertoo lähteneensä ehdolle puolustamaan erityisesti kulttuuri- ja tapahtuma-alaa, joka on kärsinyt Suomen hallituksen tekemistä rahoituksen leikkauksista. “Elävä ja monimuotoinen kulttuuri ei ole luksusta, vaan suomalaisuuden ja siten myös kansainvälisen menestyksen perusedellytys”, Schatz sanoo.

Kampanjansa teemoiksi Schatz nostaa lisäksi ikääntyneet, Helsingin kansainvälisyyden, lapset ja koulut sekä päihdepolitiikan. “Helsingin pitäisi muiden suurkaupunkien tavoin tarjota huumeita käyttäville turvallisia käyttöhuoneita, jotka lisäisivät samalla kaupungin viihtyisyyttä ja turvallisuutta”, Schatz päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Bella Schatz
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry

Vihreiden Vanhanen: Helsinkiläisten elintärkeistä palveluista ei ole varaa leikata euroakaan10.2.2025 10:48:30 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, anestesialääkäri Reetta Vanhanen, harmittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden valmiiksi vaikeaa tilannetta. HUS:ssa käytiin viime syksy muutosneuvotteluita, ja jatkuva säästökierre näkyy henkilöstön arjessa ja palveluissa. Jonot terveysasemille ovat edelleen kohtuuttoman pitkiä. Potilaat joutuvat hallituksen leikkausten vuoksi maksamaan lähes 70 euroa yhdestä erikoissairaanhoidon vastaanotosta, mikä pahimmillaan estää hoitoon hakeutumisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye