Vetytalous tulee sittenkin: direktiivi kannustaa investoinnit liikkeelle
Liikenteen ja teollisuuden päästöregulaatio lisääntyy, ja se kannustaa vetyinvestointeja liikkeelle. Ratkaisevaa on, miten vedyn käyttö kasvaa liikenteessä ja teollisuudessa. Suomessa on jo useita puhtaan vedyn hankkeita käynnissä ja lisää on tulossa.
Uusiutuvan energian direktiivi ja EU:n meri- ja lentoliikenneasetukset edellyttävät, että uusiutuvan polttoaineen osuutta kasvatetaan teollisuudessa ja liikenteessä. Tämä kannustaa vetyinvestointeja liikkeelle.
Tieliikenne tulee päästökaupan piiriin vuonna 2027, laivaliikenne on siellä jo. Lentoliikenteessä kestävien polttoaineiden osuus pitää kymmenkertaistaa seuraavan vuosikymmenen aikana. Asteittain tiukentuva päästöregulaatio tulee ohjaamaan kaikkea liikennettä vetypohjaisiin polttoaineisiin sähköisten ratkaisujen ohella.
Kaikesta teollisuuden vedyn käytöstä pitää olla uusiutuvaa 42 % vuoteen 2030 mennessä, ja 60 % vuonna 2035. Tähän asti vety on tehty lähes sataprosenttisesti maakaasusta. Vetymarkkinalain kirjoittaminen on alkamassa, ja se tulee luomaan lainsäädäntöpuitteet vetymarkkinalle ja -infralle.
Suomessa puhtaan vedyn tuotannon edellytykset ovat hyvät. Vetytalouden hankkeita on joko rakenteilla tai jo toiminnassa Haminassa, Harjavallassa, Joutsenossa, Kokkolassa, ja Vantaalla. Helsingissä ja Loviisassa on tehty investointipäätös, mutta rakentamista ei olla vielä aloitettu. Lisäksi kehitysvaiheessa on 55 julkistettua projektia, investointipäätöksiä on odotettavissa tämän ja seuraavan vuoden aikana.
- Suomeen voi tulla on tämän jo vuosikymmenen aikana useita gigawattiluokan elektrolyysilaitteita, joilla on keskeinen rooli koko tulevaisuuden energiajärjestelmässä, totesi Energiateollisuus ry:n kestävän kasvun johtaja Joona Turtiainen Tampereella pidetyssä kansainvälisessä Hydrogen summitissa torstaina. – Pystymme tarjoamaan riittävästi puhdasta sähköä suurten vetymäärien tuottamiseksi, ja odotamme, että vetytaloudesta tulee merkittävä tuulivoiman tasapainottaja, riippumatta siitä kuinka paljon tuulivoimaa rakennetaan, Turtiainen totesi lisäksi.
Vedyn avulla voidaan liikenteen lisäksi puhdistaa terästeollisuutta, lannoitetuotantoa ja muuta kemianteollisuutta hiilidioksidipäästöistä. Vedyn tuotanto avaa sekä investointi- että vientinäkymiä ja luo myös uuden tavan varastoida energiaa. Lisäksi vedyn tuotannon sivutuotteena syntyy suuret määrät lämpöä, joka voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa. Vety on sekä uusi energiankantaja että teollisuuden raaka-aine.
- Suomen energiamurroksesta saama hyöty riippuu keskeisesti onnistumisesta vetytaloudessa, joka alkaa olla energiapakettimme puuttuva rengas, Turtiainen toteaa. – Tiukentuva sääntely ei yksin riitä, tarvitaan myös laajaa toimijoiden välistä yhteistyötä siihen, että vedystä saadaan kaikki hyödyt irti.
Yhteyshenkilöt
Heikki Lindforsjohtava asiantuntijaVety ja kaasut
Puh:+358 400 21 6797heikki.lindfors@energia.fiJoona Turtiainenjohtaja, kestävä kasvuVety ja kaasut
Puh:+358 40 586 5939joona.turtiainen@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Budjettiriihen päätökset eivät heikennä puhtaan siirtymän edellytyksiä2.9.2025 23:23:01 EEST | Tiedote
Energiateollisuus ry:n mukaan hallituksen julkistama neuvottelutulos valtion budjetista säilyttää energiainvestointien toimintaympäristön vakaana.
Raportti: Sähkökattilat tasapainottavat sähkömarkkinoita1.9.2025 12:25:06 EEST | Tiedote
Tuoreen raportin mukaan sähkökattilat lisäävät sähkön kysyntää, mutta niiden sähköntarve saadaan katettua maatuulivoimalla. Raportti tuo esiin kaukolämmön roolin sähkömarkkinoiden vakauttajana. Sähkökattiloiden vaikutuksesta kaukolämmön hinta saattaa olla laskusuunnassa.
Euroopan unionin uudistettu ja kasvatettu rahoituskehys tukee strategista kilpailukykyä ja vihreää siirtymää16.7.2025 18:26:22 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi tänään (16.7.2025) uudistetun monivuotisen rahoituskehyksensä vuosille 2028–2034. Energiateollisuus ry pitää tärkeänä, että rahoituskehys keskittyy vahvistamaan EU:n kilpailukykyä ja vihreää siirtymää, mutta pyrkii myös varautumaan kriisiaikoihin. Puhtaan siirtymän investointien rahoitus kuusinkertaistuu ja energiainfran rahoitus viisinkertaistuu.
Energia- ja ilmastostrategia tukee pitkäjänteistä investointiympäristöä4.7.2025 17:25:58 EEST | Tiedote
Energiateollisuus pitää lausuntokierrokselle lähetettyä energia- ja ilmastostrategialuonnosta hyvänä vahvistuksena kansalliselle linjalle, mutta näkee myös haasteita hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamisessa.
Komissio esittää 90 % päästövähennystavoitetta vuodelle 20402.7.2025 14:40:12 EEST | Tiedote
Euroopan komissio esittää ilmastolain päivityksessä, että päästöjä pitää 2040 mennessä vähentää 90 % vuoden 1990 tasosta. Tavoite vahvistaa Suomen vähähiilisyydelle perustuvia mahdollisuuksia, jos tilaisuuteen osataan tarttua. Energiateollisuus pitää esitystä hyvänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme