STTK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun
Hallitus piti tärkeänä sitä, että eläke-etuja ei leikata, eläkeikä ei nouse, eläkemaksu pysyy vakaana ja myös nuorten eläketurvasta huolehditaan.

STTK:n hallitus on hyväksynyt viikko sitten saavutetun neuvotteluratkaisun eläkeuudistukseksi.
Hallitus piti tärkeänä sitä, että eläke-etuja ei leikata, eläkeikä ei nouse, eläkemaksu pysyy vakaana ja ratkaisu huolehtii myös nuorten eläketurvasta.
- Kun maaliin päästiin etuajassa neuvottelemalla, se on myös viesti siitä, että työmarkkinaosapuolet kykenevät edelleen sopimaan ja sovittamaan yhteen erilaisia kantoja, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Eläkeuudistuksen sisältöön voi tutustua täältä. Sen ytimessä on sijoitusten tuotto-odotusten kasvattaminen, eläkkeiden rahastoinnin vahvistaminen ja niin sanottu sääntöpohjainen vakautusjärjestelmä talouden jyrkkien vaihteluiden varalle.
Eläkesijoittajilla on näytön paikka
Suomalainen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Se tarkoittaa, että osa työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavia eläkkeitä varten.
Ennen uudistusta keskusteltiin paljon tarpeesta antaa suomalaisille työeläkeyhtiöille mahdollisuus vahvistaa sijoitusten osakepainoa ja näin kartuttaa eläkevaroja.
- Tämä toive toteutuu uudistuksessa, kun tuottovaatimuksen osaketuottosidonnaista osuutta nostetaan. Työeläkeyhtiöiden sijoitustiimeillä onkin nyt näytön paikka ja mahdollisuus osaltaan vahvistaa suomalaisen työeläkejärjestelmän rahoituksellista kestävyyttä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.
Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola 040 509 6030.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille1.7.2025 17:15:56 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee koulutuksen korvaamisesta annetun lain kumoamista. Koulutuskorvauksen poisto osuisi erityisen kipeästi naisvaltaisille aloille.
STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistuksen arvosanaksi heikko9.6.2025 13:11:10 EEST | Tiedote
STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistukseen sosiaaliturvan ja työlainsäädännön uudistamisesta arvosanaksi heikko. - Työelämää on heikennetty ja sosiaaliturvaa leikattu nopeasti erittäin kehnolla valmistelulla. Vaikutusarvionti on ollut puutteellista, ja kolmikantavalmistelu lähinnä irvokasta näytelmää, puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Hallituksen kevättodistukseen nelonen tulee myös tasa-arvon takapakista. - Tasa-arvoa heikentävät esimerkiksi vientimalli, määräaikaisuuksien ja henkilöperusteisen irtisanomisen perusteluiden väljentäminen, tehoton palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano ja lapsiperheiden etuuksien leikkaukset, Palola listaa. STTK:n hallituksen mielestä Suomeen luodaan nyt tulevaisuuden köyhälistö. - Kun leikataan etuuksia ja heikennetään palveluita, vaikutukset näkyvät viiveellä. Hyvinvointivaltion rakenteiden romutus on täydessä vauhdissa. STTK ihmettelee myös hallituksen poukkoilevaa talouspolitiikkaa. - Tänään tehdään tätä, huomenna kokeillaan jotain
STTK ei hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista2.6.2025 12:05:13 EEST | Tiedote
Uudistus mahdollistaisi pysyvän työn teettämisen jatkuvilla, eri työntekijöiden kanssa tehtävillä määräaikaisilla työsopimuksilla.
STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi16.5.2025 12:01:57 EEST | Tiedote
Hallituksen ajaman minimitäytäntöönpanon seurauksena naisten ja miesten välistä samapalkkaisuutta tukeva EU-direktiivi hankaloittaisi kansallista sääntelyä.
STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä15.5.2025 11:02:42 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen puoliväliriihessä tapahtui omituinen rytminvaihdos, kun hallitus yhtäkkiä linjasi satojen miljoonien eurojen veroalennukset ansiotuloihin painottaen suurituloisia. Yhteisöveron alennus heikentää valtion taloutta lähes miljardin, kun tavoite on lapioida yrityksille investointirahaa. ─ Kaikki tämä sen jälkeen, kun kansalaisille oli kaksi vuotta perusteltu työmarkkinauudistuksia, säästöjä, palveluiden leikkauksia ja etuuksien heikennyksiä ehdottoman välttämättöminä velkaantumisen hidastamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Veroalennuksia on mahdoton ymmärtää myös siksi, että Suomen on panostettava merkittävästi nykyistä enemmän varoja puolustukseen ja turvallisuuteen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Palola puhui STTK:n kevään edustajistossa tänään Helsingissä. Hallitus lupasi kaksi vuotta sitten suomalaisille olla vahva ja välittävä. ─ Hallitusohjelman uusi nimi voisi olla ”Kokeillaanpa tätä”. Niin omituinen on suunnanmuutos, joka puoliväliriihessä tap
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme