Uusia ratkaisuja työelämän yksinäisyyteen – HelsinkiMissio yhdistää nuoret, työpaikat ja oppilaitokset ratkomaan vakavaa ongelmaa
Kasvaneet luvut nuorten työpaikoilla kokemasta yksinäisyydestä herättävät huolta. Onneksi ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseen on olemassa. HelsinkiMission Work to Belong -ohjelma yhdistää nuoret, työpaikat ja oppilaitokset ratkomaan ongelmaa. Käytössä on jo toimiviksi havaittuja ratkaisumalleja ja lisäksi kehitetään uusia.

Tästä on kysymys:
- Nuoret aikuiset kokevat työpaikoilla enemmän yksinäisyyttä kuin vanhemmat työntekijät. Nuorten kyynisyys työtä kohtaan on lisääntynyt.
- Ongelma on vakava, koska se lisää työuupumista ja sairauspoissaoloja sekä vähentää työn tuottavuutta ja työtyytyväisyyttä.
- HelsinkiMission Work to Belong -ohjelma ratkoo varteenotettavaa ongelmaa yhdessä nuorten, työpaikkojen ja oppilaitosten kanssa. Tänä vuonna mukana on kaikkiaan 8 yhteistyökumppania.
- HelsinkiMissio järjestää vuoden 2025 aikana koulutuksia ja kehittämistyöpajoja. Lisäksi tarjolla on ammattiapua työelämän yksinäisyyteen. Loppuvuodesta julkaistaan Mielenterveystalossa välittävän työyhteisön työkalu, joka tulee vapaasti kaikkien työyhteisöjen ja oppilaitosten käyttöön.
Työyhteisö ei suojaa yksinäisyydeltä
Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi 2024? –tutkimuksen mukaan nuorista aikuisista 39 % kokee yksinäisyyttä ja vanhemmista työntekijöistä 26 %. Nuorten aikuisten kokema yhteisöllisyys on heikentynyt ja kyynisyys työtä kohtaan lisääntynyt. Lisäksi yhä useampi nuori työntekijä uupuu työelämässä.
Yksinäisyys heikentää nuorten työntekijöiden hyvinvointia ja mielenterveyttä. Ongelma on vakava, koska se lisää työuupumista ja sairauspoissaoloja sekä vähentää työn tuottavuutta ja työtyytyväisyyttä.
– Luvut osoittavat, että työyhteisö ei suojaa yksinäisyydeltä. Yksinäisyyden vähentäminen on koko työyhteisön asia. Tehokkaimmin voimme vähentää yksinäisyyttä vaikuttamalla asenteisiin ja ilmapiiriin, HelsinkiMission viestintä- ja ohjelmajohtaja Hanna Koskenkangas sanoo.
Työelämän yksinäisyysbarometri kertoo, että viime vuonna haitallista yksinäisyyttä koki melko usein tai koko ajan 7 % vastanneista. Mitä nuorempi vastaaja, sitä enemmän hän koki työyhteisössään yksinäisyyttä. Ulkopuolisuuden kokemusta oli joka kolmannella vastaajista.
– Tiedämme entuudestaan, että yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemukset ovat keskeisiä. Päteväkin työntekijä voi olla vakavassa sairastumis- ja uupumisriskissä, jos hän ei koe olevansa osa työyhteisöä, HelsinkiMission yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki toteaa.
Ratkaisuksi kohtaamisia, tukea ja sosiaalisia taitoja
HelsinkiMission Work to Belong – välittävä työyhteisö nuorille -hanke ratkoo työelämän yksinäisyyden ongelmaa yhdessä nuorten, työpaikkojen ja oppilaitosten kanssa.
Tänä vuonna mukana on kaikkiaan kahdeksan kumppania:
- Alko
- HAMK
- HUS
- Integrata
- Luovi
- Tredu
- Posti Group
- Vantaan kaupungin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala
Lisäksi yhteistyötä tehdään myös TAMKin, Työterveyslaitoksen ja Autismisäätiön kanssa.
Tammikuussa alkanut yhteistyö vahvistaa nuorten työntekijöiden kiinnittymistä työelämään. Tavoite on yksinkertainen: vähentää työyhteisöissä koettua yksinäisyyttä ja ulossulkemista.
Se vaatii sosiaalisten kontaktien lisäämistä, tuen tarjoamista, sosiaalisten taitojen harjoittelua, työskentelyä omien haitallisten ajatusmallien kanssa sekä
vaikuttamista asenteisiin ja ilmapiiriin.
– Erityisesti nuoret työntekijät tarvitsevat apua työelämään kiinnittymiseen. Koronan kokeneilla nuorilla ei välttämättä ole työelämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Nuoria ahdistaa eniten se, että he eivät tiedä, mitä heiltä työelämässä odotetaan, Maria Lähteenmäki kertoo.
Tulossa on koulutuksia, kehittämistyöpajoja ja työkalu
HelsinkiMissio järjestää kumppaneilleen tänä vuonna koulutuksia ja kehittämistyöpajoja. Yhteiskehittämistä tehdään sellaisten nuorten kanssa, jotka ovat juuri siirtyneet tai siirtymässä työelämään. Lisäksi tarjolla on ammattiapua työelämän yksinäisyyteen.
– Vaikka kohderyhmänä ovat nuoret työntekijät, suuntaamme kaikki kehitystoimenpiteet koko työyhteisöön. Silloin ne työntekijät, jotka eivät koe yksinäisyyttä, ovat avainasemassa työkulttuurin muutoksessa, Hanna Koskenkangas sanoo.
Loppuvuodesta julkaistaan Mielenterveystalo.fi-palvelun sivuilla välittävän työyhteisön työkalu, joka tulee vapaasti kaikkien työyhteisöjen ja oppilaitosten käyttöön. Tavoitteena on, että kaikki Work to Belong – välittävä työyhteisö nuorille -hankkeessa kehitetyt ratkaisut voidaan ottaa käyttöön kaikissa työyhteisöissä ympäri Suomea.
– Yksinäisyyden vähentäminen on jokaisen työyhteisön etu. Silloin työn tuottavuus on parempaa, työntekijät tyytyväisempiä ja työhön sitoutuminen vahvempaa, Koskenkangas ja Lähteenmäki korostavat.
HelsinkiMission Work to Belong -ohjelmaa on kehitetty vuodesta 2021. Ohjelma on tiettävästi maailman ensimmäinen, jossa vähennetään yksinäisyyttä työyhteisöissä. Work to Belong -ohjelma on Euroopan unionin rahoittama - NextGenerationEU.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HelsinkiMission viestintä- ja ohjelmajohtaja Hanna Koskenkangas, p. 040 589 0551, hanna.koskenkangas@helsinkimissio.fi
HelsinkiMissio
HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Vähennämme yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Olemme toimineet 140 vuoden ajan.
Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.
Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.
#yhdessäyksinäisyysvoitetaan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio
School to Belong -ohjelman vastaava kutsuttiin Linnan juhliin – Hieno osoitus työn merkityksestä yksinäisyyden vähentämiseksi oppilaitoksissa5.12.2025 06:40:00 EET | Tiedote
HelsinkiMission School to Belong -ohjelman ohjelmavastaava Silva Simojoki osallistuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Presidentinlinnassa. School to Belong on ensimmäinen oppilaitoksiin suunnattu ja suunniteltu ohjelma, jolla systemaattisesti vähennetään yksinäisyyttä yhdessä koko oppilaitosyhteisön kanssa. Valtakunnallisessa ohjelmassa on mukana yli 200 oppilaitosta.
Yli 500 suomalaista haki syksyllä HelsinkiMission vapaaehtoiseksi – halu auttaa luo toivoa5.12.2025 06:30:00 EET | Tiedote
HelsinkiMission vapaaehtoiseksi haki syksyn aikana yli 500 auttamishaluista suomalaista. Vapaaehtoistoiminnalla on valtava vaikutus ihmisten, niin apua saavien kuin sitä antavien, hyvinvointiin.
Yli 500 suomalaista haki syksyllä HelsinkiMission vapaaehtoiseksi – halu auttaa luo toivoa3.12.2025 06:30:00 EET | Tiedote
HelsinkiMission vapaaehtoiseksi haki syksyn aikana yli 500 auttamishaluista suomalaista. Vapaaehtoistoiminnalla on valtava vaikutus ihmisten, niin apua saavien kuin sitä antavien, hyvinvointiin.
Joulu ilman yksinäisyyttä – HelsinkiMission uusi kotimainen aineeton lahja tuo kuuntelijan vanhukselle26.11.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Uudella Auttava kuulija jouluna vanhukselle -aineettomalla lahjalla voi mahdollistaa apua ikäihmisille joulun yksinäisimpinä hetkinä. HelsinkiMission aineettomat lahjat ovat eettinen ja ekologinen vaihtoehto tavaralahjoille. Niiden avulla voi ilahduttaa läheistä ja auttaa samalla yksinäisyydestä kärsiviä ympäri Suomen.
Samuli ja Venla Edelmann, Suvi Teräsniska, Mikko Kuustonen, Olli Halonen, emma & matilda ja Aliisa Syrjä esiintyvät Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan 2.12.21.11.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Maamme kirkkaimmat tähdet nousevat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa, jonka tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön. Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan tarjoaa paketin musiikkielämyksiä tähtiartistien esittämänä tunnelmallisessa Aleksanterin teatterissa Helsingissä 2.12. klo 19. Konsertti tuo valoa ja lämpöä niille, jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme