Business Finland myönsi viime vuonna 611 miljoonaa euroa
Business Finlandin vuonna 2024 myöntämä rahoitus oli 611 miljoonaa euroa. Yrityksille myönnetyn TKI-rahoituksen osuus oli 383 miljoonaa euroa, tutkimuspuolella 177,5 miljoonaa euroa ja elinkeinorahoituksen 50 miljoonaa euroa.

– Business Finlandin innovaatiorahoitusta saaneet pk-yritykset ovat pystyneet edelleen ylläpitämään viennin kasvua, viennin haastavasta kokonaistilanteesta huolimatta. On hyvä muistaa, että rahoitettujen projektien tulokset näkyvät usein muutamien vuosien viiveellä, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.
Asiakastyytyväisyys on erityisen suurta kansainvälisten palveluiden ja Invest in Finland -palvelualueiden kohdalla (4,6/5). Rahoitustietojen valossa yritykset pyrkivät erityisesti Saksan, Ruotsin Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Norjan markkinoille.
Rahoitusta tutkimukseen ja kehitykseen
Eniten rahoitusta vuonna 2024 myönnettiin Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle (55,6 miljoonaa euroa), Aalto-korkeakoulusäätiölle (28,9 miljoonaa euroa) ja Nokialle (22,7 miljoonaa euroa).
– Suomi tarvitsee jatkuvasti innovaatiovetoista talouskasvua. Tutkimus, kehitys ja innovaatiotoiminta kasvattavat myös menestyviä yrityksiä. Me Business Finlandissa rakennamme menestykselle edellytyksiä, sanoo Noponen.
T&K-rahoitus on vaikuttanut myönteisesti pk-yritysten ja mikroyritysten liikevaihtoon sekä työllisyystilanteeseen. Business Finlandin rahoittamat pk-yritykset ovat onnistuneet kasvattamaan vientiään lähes puolella (45 %) ja liikevaihtoa kolmanneksella (31 %). Työpaikkojen määrä on kasvanut vuoteen 2024 mennessä 11 000 henkilöllä.
– Suomi on tehnyt päätöksen investoida merkittävästi tutkimukseen ja kehitykseen. Julkisista investoinneista tulee saada suurin mahdollinen hyöty Suomelle. Meidän tulee tehdä valintoja, Noponen sanoo.
Vuonna 2024 myönnettyä innovaatiorahoitusta saivat eniten organisaatiot Uudellamaalla (289,0 miljoonaa euroa), Pirkanmaalla (64,1 miljoonaa euroa), Pohjois-Pohjanmaalla (38,9 miljoonaa euroa), Keski-Suomessa (38,4 miljoonaa euroa) ja Pohjanmaalla (32 miljoonaa euroa). Kaikki maakuntakohtaiset ja projektikohtaiset tiedot ovat luettavissa Business Finlandin verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Yli-SaunamäkiCommunications Manager, Business Finland
Puh:0407525222anna.yli-saunamaki@businessfinland.fiKuvat
Linkit
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Uusia veturiyrityksiä valittu: Canatu, Andritz ja Kalmar26.3.2025 13:34:43 EET | Tiedote
Business Finland on valinnut kolme uutta veturiyritystä. Uudet veturiyritykset tavoittelevat Suomesta maailmanluokan nanohiilimateriaalien tutkimus-, kehitys- ja tuotantokeskusta, puusta saatavan arvon kaksinkertaistamista metsäteollisuudessa ja raskaiden materiaalien käsittelyn vihreää siirtymää.
Suomi ja onnellisuus: seitsemän vuotta kärjessä – jatkuuko menestys?5.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin YK:n World Happiness -raportissa. Seuraava raportti julkistetaan 20.3., ja odotukset ovat korkealla. Valitaanko Suomi kahdeksannen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi?
Uudet veturihankkeet kutsuvat pk-yrityksiä mukaan kasvattamaan kilpailuetuaan – aiheina vetytalous ja tulevaisuudenkestävä liikkuminen26.2.2025 12:05:33 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoituksella käynnistyy kaksi uutta veturihanketta: ABB:n H2 Springboard ja Nokian Renkaiden FUTUREPROOF. Lisää valintoja veturihankkeista tehdään maaliskuussa 2025. Veturit tarjoavat yhteistyömahdollisuuksia pk-yrityksille ja tutkimusorganisaatioille tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi.
Ulkomaiset matkailijat käyttivät Suomessa 3,7 miljardia euroa vuonna 202417.2.2025 08:28:06 EET | Tiedote
Ulkomaiset matkailijat tekivät yhteensä 4,9 miljoonaa matkaa Suomeen ja käyttivät rahaa yhteensä noin 3,7 miljardia eli keskimäärin 310 miljoonaa kuukaudessa. Matkailijoita saapui 106 maasta ja he vierailivat 221 matkakohteessa. Matkoista yön yli matkoja oli noin 90 prosenttia. Vapaa-ajan matkailijoiden osuus oli 74 prosenttia ja työmatkailijoiden 26 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Visit Finlandin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tuottamasta Matkailijamittari -tilastosta.
Matkailualan yrityksille rahoitusta viime vuonna noin 740 000 euroa14.2.2025 08:26:32 EET | Tiedote
Business Finland myönsi vuonna 2024 matkailualan yrityksille rahoitusta 742 921 euroa. Matkailualan saama rahoitus on kuitenkin vain pieni osa Business Finlandin vuonna 2024 myöntämästä 611 miljoonan euron kokonaisrahoituksesta. Matkailualalla on paljon hyödyntämätöntä innovaatiopotentiaalia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme