Kauppakamarikysely: Yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä
29.1.2025 06:55:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kauppakamarien alkuvuonna tehdyn talouskyselyn perusteella yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä huhtikuussa uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 79 prosenttia piti erityisen tärkeänä sitä, että verotuksen rakennetta muutetaan kasvuhakuisemmaksi. Työmarkkinoiden vapauttamista piti tärkeänä 53,2 prosenttia vastaajista ja 40,2 prosenttia nosti esiin osaavan työvoiman varmistamisen merkityksen. Yritykset saivat valita kolme tärkeintä osa-aluetta.

”Kyselyn perusteella yritykset odottavat hallitukselta nyt selkeitä, verotukseen, työmarkkinoiden vapauttamiseen ja työvoiman saatavuuteen liittyviä ratkaisuja, jotka toisivat kaivattua kasvua Suomeen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarien jäsenyrityksille suunnatussa kyselyssä selvitettiin, mitä uusia, kasvua vauhdittavia päätöksiä yritykset toivovat hallituksen tekevän kehysriihessä. Kysely tehtiin 8-10.1. ja siihen vastasi yli 1600 yritystä eri puolilta Suomea.
Kyselyn perusteella yritykset pitävät tärkeimpänä toimena verotuksen rakenteen muuttamista. Romakkaniemen mukaan verotuksen rakennetta tulisikin muuttaa paremmin talouskasvua tukevaksi siirtämällä verotuksen painopistettä kolmella miljardilla eurolla pois talouskasvun kannalta haitallisimmista veroista.
”Työn verotusta pitäisi keventää ja marginaaliverokantoja alentaa. Samalla osinkoverojärjestelmää tulisi uudistaa ja yritysten verotusta tulisi pienentää laskemalla yhteisöverokantaa Pohjoismaiden alhaisimmaksi”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemi muistuttaa, että yhteisöverokannan tasoa pidetään monissa verotusta koskevissa kilpailukykyvertailuissa keskeisenä ja helposti vertailtavana tekijänä.
”Vaikka yhteisöveron alentamisen vaikutuksista esimerkiksi investointeihin voidaan esittää erilaisia arvioita, on selvää, että sillä on merkittävä vaikutus Suomen kilpailukykyyn yritysten ja konsernien sijaintipaikkana. Siitä syystä Suomen yhteisöverokannan tavoitetaso tulisi asettaa Pohjoismaiden alimmaksi”, sanoo Romakkaniemi.
Yrityksiltä tukea työmarkkinoiden vapauttamiselle ja osaavan työvoiman varmistamiselle
Kyselyn mukaan 53,2 prosenttia yrityksistä pitää tärkeänä työmarkkinoiden vapauttamista ja 40,2 prosenttia nostaa esiin osaavan työvoiman varmistamisen merkityksen.
”Viime keväänä tekemämme talouskyselyn perusteella yrityksistä lähes 40 prosenttia kertoi, että hallituksen työmarkkinauudistukset lisäävät niiden investointihalukkuutta joko merkittävästi tai jonkin verran. Tämä signaloi sitä, että työmarkkinoiden vapauttamista on jatkettava ja samalla varmistettava, ettei osaajapula muodostu pullonkaulaksi”, toteaa Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan nykyisen osaajapulan ja työmarkkinoiden jäykkyyden ratkaiseminen vaatii konkreettisia toimia, kuten työvoiman saatavuusharkinnan joustavoittamista sekä kansainvälisten osaajien houkuttelemista Suomeen rakentamalla työntekijöiden maahantulolle uusia väyliä.
”Pula osaavasta työvoimasta uhkaa muodostua Suomen talouden kasvun pullonkaulaksi. Lähes puolet yrityksistä kokee osaajapulan ongelmaksi, ja tilanne tiukentuu, kun kasvu lähtee vauhtiin. Kyseessä on jo krooniseksi muotoutunut haaste, joka johtuu maamme väestörakenteesta ja alhaisesta syntyvyydestä. Sen vuoksi tarvitaan pitkäjänteisiä ratkaisuja asian ratkaisemiseksi”, Romakkaniemi sanoo.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 8-10.1.2025 ja siihen vastasi 1645 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Räjähtävä startti vuodelle – bruttokansantuotteen ennakollinen luku ylitti odotukset30.4.2026 08:46:30 EEST | Tiedote
Tilastokeskus julkisti tänään Suomen kokonaistuotannon suhdannekuvaajan maaliskuulta. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kiinnostavampaa on kuitenkin se, että samalla saatiin ennakollinen arvio vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä. ”Näyttää siltä, että viime vuosi oli vasta alkusoittoa, ja kasvu on vauhdittunut tämän vuoden puolella enemmän kuin kukaan uskalsi unelmoida”, sanoo Appelqvist.
Keskuskauppakamari: Perusopetuksen kehittämisessä painotettava korkeaa vaatimustasoa29.4.2026 14:58:33 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän tänään julkaisemat esitykset perusopetuksen kehittämiseksi sisältävät oikeansuuntaisia elementtejä. Keskuskauppakamari huomauttaa silti, että jos lasten ja nuorten osaamistasoa halutaan aidosti vahvistaa, perusopetuksen vaatimustasoa on nostettava, ei ainoastaan ylläpidettävä tai kavennettava, kuten esityksessä ehdotetaan. Koulun on annettava jokaiselle oppilaalle valmiudet pärjätä opinnoissa, työelämässä ja elämässä, ja tämä edellyttää selkeitä ja kunnianhimoisia vaatimuksia.
Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.
Keskuskauppakamari: Vaatimus “suomalaisten arvojen” tuntemisesta kansalaisuuskokeessa poistui – päällekkäinen testaus yhä haasteena23.4.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä, että hallitus vie eteenpäin kansalaisuuskoetta nyt entistä vahvemmin tietoon, lakeihin ja faktoihin perustuvana testinä. Edelleen kansalaisuuskokeen toimeenpanossa tulisi huolehtia siitä, ettei kokeesta muodostu uutta pullonkaulaa osaajille päällekkäisten testien vuoksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote
Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme