MLL:n Perhepulssi-kysely: 87 % vanhemmista kokee, että yhteiskunta on menossa huonompaan suuntaan
MLL:n vuoden 2024 Perhepulssi-kyselyn tulokset paljastavat huolestuttavia havaintoja suomalaisten lapsiperheiden keskuudessa. Kyselyyn vastanneista vanhemmista peräti 87 % kokee, että suomalaisessa yhteiskunnassa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Oman perheen lähitulevaisuus huolestuttaa 54 % vastaajista.

MLL:n Perhepulssi-kysely selvitti perheiden tilaa, kuten hyvinvointia, taloutta, tuen ja palveluiden tarvetta, osallisuutta ja luottamusta tulevaisuuteen. Vastauksia saatiin 1527, joista 80 %:lla oli taloudessaan alle kouluikäisiä lapsia. Perheistä 87 % kokee, että suomalaisessa yhteiskunnassa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan
- Kyselyssä vanhemmat toivovat, että huomiota kiinnitettäisiin erityisesti toimivaan terveydenhuoltoon, laadukkaaseen koulutukseen ja varhaiskasvatukseen sekä köyhyyden vähentämiseen. Taloudelliset haasteet nousevat kyselyssä vahvasti esiin. Vastaajista 42 % kertoo, että tulot kattavat menot, mutta säästöjä ei jää ja toisaalta lähes viidennes toteaa, että menojen kattaminen tuloilla on hankalaa tai se ei onnistu lainkaan, avaa vaikuttamistyön asiantuntija Eevamaija Paljakka.
Apua ei saa, vaikka sille olisi tarvetta
Perhepulssi-kyselyn mukaan perheiden hyvinvointia vahvistavat erityisesti lapsen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet, mukaan lukien parisuhde ja vertaistuki. Toisaalta vanhemman hyvinvointiin vaikuttavat asiat sekä taloudelliset vaikeudet ovat kärjessä perheen hyvinvointia heikentävinä tekijöinä.
Kyselyn THL:n osallisuusindikaattorista ilmenee, että 34 % vastaajista kokee, ettei saa itse apua silloin kun sitä todella tarvitsee.
- Meidän tulisi entistä vahvemmin panostaa vanhempien tukeen ja ennaltaehkäisevään toimintaan perheiden arjessa. Perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palveluita yhteen ja toimintaa tehdään yhteistyössä julkisen ja kolmannen sektorin kanssa. Järjestöjen mukana olo on ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Järjestöt ovat niitä matalankynnyksen tahoja, jotka ovat perheitä lähellä. Näemme usein ensimmäiset tuen tarpeen merkit ja voimme myös niihin tarttua, toteaa Paljakka.
Miten tilannetta voisi parantaa?
Vanhempien hyvinvointia ja sitä kautta tulevaisuususkoa voitaisiin parantaa monin tavoin. Keskeistä on tarjota riittävästi tukea ja resursseja vanhemmille, jotta he voivat paremmin huolehtia omasta ja perheensä hyvinvoinnista. Erityisesti kaivataan kotiin tulevaa arjen apua.
- Kyselystä käy selväksi, että vastaajat kaipaavat tukea vanhemmuuteen jo varhaisessa vaiheessa. Vertaistuen ja yhteisöllisen toiminnan, perheen yhteisen tekemisen merkitys nousi myös esille. Mielenterveyspalveluiden osalta vastaajat toivovat joustavampaa ja nopeampaa pääsyä palveluihin - niin aikuisille kuin lapsille, avaa Paljakka.
MLL:n Hiljaiset signaalit tunnistaa tulevaa
Perhepulssi-kysely on ensimmäinen MLL:n hiljaiset signaalit -raporttisarjasta. Sarja luotaa lasten, nuorten ja perheiden tilaa yhteiskunnassa. Osa raporteista pohjaa MLL:n toiminnan kautta saatuun tietoon ja osa kootaan erillisin kyselyin. Yhteistä raporteille on, että ne tarjoavat hiljaisia, mutta merkityksellisiä signaaleja siitä, mihin asioihin päättäjien yhteiskunnassamme tulisi tarttua. MLL:n hiljaiset signaalit -sarjan seuraava raportti avaa vanhempien tilannetta MLL:n perhekahviloista saadun kyselyn pohjalta. Se ilmestyy helmikuussa.
Perhepulssi-kysely kuuluu MLL:n hiljaiset signaalit -raporttisarjaan, mikä avaa lasten, nuorten ja perheiden tilannetta Suomessa. Kysely toteutettiin sosiaalisessa mediassa 4.11. -1.12.2024 ja sen kohderyhmä oli alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmat. Vastauksia saatiin 1527.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eevamaija Paljakkavaikuttamistyön asiantuntija
Puh:0504380557eevamaija.paljakka@mll.fiMinna Närhiläviestinnän asiantuntijaViestintä
Puh:050 472 8585minna.narhila@mll.fiLinkit
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 71 000 jäsentä, 532 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. /www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Mannerheims Barnskyddsförbund (MLL) är en medborgarorganisation öppen för envar. Vårt mål är att främja barnets och familjens välbefinnande. MLL erbjuder familjer ett tillfälle att bekanta sig med varandra och delta i frivilligarbete, medborgaraktivitet och fritidssysselsättning. MLL är Finlands största barnskyddsorganisation och har 71 000 medlemmar i 532 lokalföreningar runt om i Finland. Lokalföreningarnas verksamhet stöds av 10 distriktsorganisationer. www.mll.fi/sv/ - http://www.mll.fi/sv/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
De digitala tjänsterna för barn och unga ska vara tillförlitliga och trygga7.10.2025 07:25:18 EEST | Pressmeddelande
Barn och unga har ett stort behov av stöd. Man strävar nu efter att svara på oron för barns och ungas psykiska hälsa med olika digitala tjänster med låg tröskel. Många tjänster digitaliseras i snabb takt, även om man inte känner till de digitala tjänsternas effekter och effektivitet tillräckligt väl. Barnombudsmannen och Mannerheims Barnskyddsförbund efterlyser starka kvalitetskriterier för digitala tjänster.
Lasten ja nuorten digipalveluiden on oltava luotettavia ja turvallisia7.10.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten tuen tarve on suuri. Huoleen lasten ja nuorten mielenterveydestä pyritään nyt vastaamaan erilaisilla matalan kynnyksen digipalveluilla. Monia palveluja digitalisoidaan vauhdilla, vaikka niiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta ei tunneta riittävästi. Lapsiasiavaltuutettu ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto peräänkuuluttavat digipalveluihin vankkoja laatukriteereitä.
Tiedätkö, mitä poikasi ajattelee naisista? - MLL haastaa isät toimimaan2.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on kiinnittänyt huomiota yhä selkeämmin näkyvään ilmiöön: monet nuoret pojat viettävät paljon aikaa digiympäristöissä sellaisten sisältöjen parissa, joissa väkivalta, häirintä ja kiusaaminen ovat arkipäivää. Arvot ja asenteet saattavat valua myös ruudun ulkopuoliseen elämään. MLL haastaa nyt kaikki isät toimimaan ja keskustelemaan isänpäivään mennessä omien nuorten poikiensa kanssa. Vaikka tällä kertaa kampanjassa puhutellaan erityisesti isiä ja isähahmoja, on viesti tärkeä ihan kaikille vanhemmille.
Utlysningen av Skolfreden 28.8.: Barn och ungdomar lyfter fram kraften i att göra saker tillsammans21.8.2025 07:25:00 EEST | Pressmeddelande
Unga människor har en tro på framtiden och vill vara delaktiga i att bygga upp den. Med skolfredstemat ”Modigare tillsammans!”, som barnen och ungdomarna valt för i år, vill de betona att varje elev har betydelse och möjlighet att påverka. De vill inte vara passiva åskådare, utan delta aktivt i att bygga upp en trygg, rättvis och hoppfull skolgemenskap.
Koulurauhan julistus 28.8.: Lapset ja nuoret muistuttavat yhdessä tekemisen voimasta21.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Nuoret uskovat tulevaisuuteen ja haluavat osallistua sen rakentamiseen. Lapset ja nuoret korostavat valitsemallaan Koulurauhan teemalla ”Yhdessä rohkeammin!”, että jokaisella oppilaalla on merkitystä ja mahdollisuus vaikuttaa. He eivät halua jäädä katsojiksi, vaan itse aktiivisesti rakentaa turvallista, oikeudenmukaista ja toiveikasta kouluyhteisöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme