Fingrid Oyj

Kantaverkon siirtovarmuus pysyi hyvänä vuonna 2024

Jaa

Fingridin hallinnoiman sähkönsiirron kantaverkon siirtovarmuus pysyi hyvällä tasolla 2024, mutta heikkeni edellisten vuosien huipputasoon verrattuna. Yksittäisen häiriön merkitys viime vuoden tunnuslukuihin oli poikkeuksellisen suuri.

Kuvan lähteenä mainittava Fingrid Oyj.

Kantaverkon siirtovarmuus kuvaa kantaverkossa kulutukseen siirrettyä energiaa suhteessa siirrettävissä olevaan energiaan. Viime vuoden siirtovarmuus oli 99,9995 %. Pohjoismaisen synkronialueen taajuuden laatu pysyi edelleen hyvänä.

Kantaverkon tunnuslukuja vuodelta 2024. Viiden edeltävän erittäin hyvän vuoden keskiarvot ovat suluissa. 

  • Kantaverkon siirtovarmuus 99,9995 % (99,9999 %). 
  • Fingridin verkon häiriöiden vuoksi kulutukseen siirtämättä jäänyt sähköenergia oli, 374 MWh (71 MWh).
  • Häiriöistä aiheutuneiden sähköntoimituskeskeytysten (≥ 30 s) lukumäärä liittymispistettä kohti oli 0,10 kpl (0,13 kpl). Häiriöistä aiheutui keskimäärin 7,0 minuutin (2,2 minuutin) sähkötön aika liittymispisteisiin.
  • Häiriökeskeytysten aiheuttama laskennallinen kansantaloudellinen haitta (KAH) kulutusasiakkaille oli 4,7 (2,2) miljoonaa euroa.
  • Voimalaitoksilta kantaverkkoon vastaanottamatta jääneen sähköenergian määrä oli 115 MWh (298 MWh).
  • Yksittäinen vika, pylvään kaatuminen 110 kV Kolsi-Forssa johdolla 29.7.2024 heikensi useita tunnuslukuja merkittävästi. Ilman tätä vikaa KAH olisi ollut vain 2,9 M€.
  • KAH-luvut ovat vuonna 2024 alkaneen Energiaviraston uuden valvontajakson mukaisilla parametreilla laskettuna vuoden 2021 rahanarvossa.


Pohjoismaisen synkronialueen taajuuden laatu oli hyvällä tasolla. Taajuus oli vuonna 2024 normaalin alueen (49,9–50,1 Hz) ulkopuolella noin 10 330 minuuttia. 

Eurooppalaisen verkkosäännön asettama yläraja on 15 000 minuuttia ja pohjoismainen tavoite 10 000 minuuttia.

Lisätietoa verkkosivuillamme osiossa Sähkön siirtovarmuus. Sieltä löytyvät myös vuosittaiset Pohjoismaiden ja Baltian vaihtosähköverkon vikatilastot ja rajayhteyslinkkien vika- ja käytettävyystiedot.

 

Lisätiedot:

Markku Piironen, asiantuntija, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4172
Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

aFRR-energian kaupankäynti PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä alkoi8.5.2025 14:00:20 EEST | Tiedote

Kaupankäynti eurooppalaisella aFRR-reservin PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä on alkanut. Suunniteltuna käyttöönottopäivänä 6.5. kaupankäynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään tietojärjestelmien teknisten ongelmien takia. Korjaustöiden jälkeen kaupankäynti aloitettiin 7.5. klo 10.15. aFRR-energian kaupankäynti käyttää Estlink 1-tasasähköyhteyttä. PICASSO-kauppapaikalle ei varata siirtokapasiteettia, vaan kauppapaikalle annetaan käyttöhetkellä vapaana olevan siirtokapasiteetti tasasähköyhteyksien ohjausjärjestelmien tekniset rajoitteet huomioiden. Tällä hetkellä ohjausjärjestelmien rajoitteet mahdollistavat 30 MW vienti- ja tuontikapasiteettia aFRR-energialle. Lisätiedot: Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180

Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote

Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.

Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote

Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye