Tänään on vuoden suosituin työnhakupäivä – ennätykset rikkoutuvat jälleen
Duunitorin datasta selviää, että työnhakijat ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia tammikuussa. Ennusteen mukaan tänään on vuoden suosituin työnhakupäivä. Tänä vuonna alkuvuoden työnhakuaktiivisuutta selittävät muun muassa synkentyneet työllisyysluvut.

Uusi vuosi tarkoittaa monelle uusia alkuja työrintamalla. Vuoden ensimmäisiin kuukausiin tyypillisesti ajoittuva työnhakuinto näkyy myös Duunitorin datassa. 1.–29.1.2025 Duunitorilla tehtiin lähes 21 miljoonaa työpaikkahakua, mikä on noin 55 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Työpaikkailmoituksista siirryttiin 1.–29.1.2025 eteenpäin noin 1,3 miljoonaa kertaa, mikä on noin 60 prosenttia viime vuotta enemmän. Työpaikkailmoituksesta eteenpäin siirtyminen tarkoittaa Duunitorin ilmoituksessa olevan Hae työpaikkaa -linkin tai muiden linkkien klikkausta.
Luvut näyttävät siltä, että työnhakuennätykset tulevat rikkoutumaan tänä vuonna. Duunitorin ennusteen mukaan alkuvuoden työnhakubuumi huipentuu tänään: datan perusteella näyttää siltä, että vuoden suosituin työnhakupäivä on tänä vuonna maanantai 3.2.2025.
Tämän vuoden poikkeuksellisen kova työnhakuryntäys selittyy Duunitorin rekrytointipalvelu- ja viestintäpäällikkö Lotta Viljamaan mukaan synkentyneillä työllisyysluvuilla.
”Viime kuukausien ikävät uutiset muutosneuvotteluista ja irtisanomisista näkyvät luonnollisesti työnhakijoiden aikaisempaakin suurempana aktiivisuutena.”
Näin suomalaiset etsivät töitä vuonna 2024
-
Työpaikkailmoituksista siirryttiin eteenpäin ennätykselliset 6,1 miljoonaa kertaa. Tämä oli huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna.
-
Suosituimmat työnhakukuukaudet olivat tammikuu, helmikuu ja maaliskuu.
-
Hiljaisimmat työnhakukuukaudet olivat toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu.
Kesätyöhaut ja tarve uusille tuulille selittävät alkuvuoden työnhakubuumia
Kovin työnhakupiikki ajoittuu vuodesta toiseen vuoden ensimmäisiin kuukausiin. Kesälomien jälkeen nähdään tyypillisesti toinen piikki, joskaan ei yhtä suuri kuin alkuvuonna. Vuoden vilkkain työnhakupäivä on viimeisimpinä vuosina useimmiten ajoittunut tammi–helmikuun vaihteen maanantaihin.
Lotta Viljamaan mukaan syitä alkuvuoden työnhakuinnolle on monia.
”Työnhaun ja rekrytoinnin vilkkaimmat ajat asettuvat tyypillisesti yleisten lomakausien jälkeisiin viikkoihin. Lomalla moni työpaikan vaihtoa jo pidempään harkinnut saa etäisyyttä arkeensa ja ehtii pohtia uratoiveitaan, ja toisaalta loman jälkeen työnhakuun on luontevaa lähteä ladatuilla akuilla.”
Toinen syy tammi–helmikuussa näkyvälle työnhakupiikille on Viljamaan mukaan kesätyönhakukausi, joka on vuoden ensimmäisinä kuukausina huipussaan. Vaikka osa työnantajista aloittaa kesätyörekrytoinnit jo marraskuussa, valtaosa kesätyöhauista ajoittuu alkuvuoteen.
Miten erottua isosta hakijajoukosta? Asiantuntijan vinkit työnhakijalle
Kun työnhakijoita on liikkeellä poikkeuksellisen paljon, voi hakijamassasta erottautuminen tuntua työnhakijalle hankalalta. Duunitorin Lotta Viljamaa antaa vinkit työnhakijalle.
- Tiedä, mitä haet. Huolella tehty taustatyö auttaa tekemään paremman työhakemuksen. Työpaikkailmoituksen lisäksi lue huolella läpi työnantajan verkkosivut, tutustu somekanaviin ja kysy tarvittaessa lisätietoja rekrytoinnin yhteyshenkilöltä. Mitä enemmän tiedät työnantajan tarpeesta, sitä helpompaa sinun on kertoa hakemuksellasi, miten sinä voit täyttää tuon tarpeen.
- Tuo olennaisin osaaminen selkeästi esille. Mieti, mikä sinun osaamisessasi on työnantajalle tärkeää, ja keskity hakemuksessasi kertomaan siitä konkreettisten esimerkkien avulla.
- Räätälöi hakemuksesi. Työhakemuksissa laatu korvaa määrän. Räätälöi jokainen hakemus huolellisesti niin, että se vastaa työnantajan ilmoitukseen ja tarpeeseen. Myös CV kannattaa räätälöidä.
- Muista hyödyntää verkostojasi. Työnhakusivuilla ilmoitettujen paikkojen lisäksi kannattaa kertoa verkostossaan, että hakee töitä. Näin voi löytää työmahdollisuuksia, jotka eivät ole avoimessa haussa.
- Älä lannistu. Yhtä ilmoitettua työpaikkaa saattaa hakea monta kymmentä tai jopa sata muuta hakijaa. Tällaisessa tilanteessa on hyvä muistaa, että monta pätevää hakijaa jää kyseisessä haussa ilman paikkaa. Sopiva työ voi kuitenkin löytyä jo seuraavalla kerralla – sinnikkyys siis kannattaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lotta ViljamaaRekrytointipalvelu- ja viestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 44 0849 527lotta.viljamaa@duunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2023 Duunitorilla vierailtiin yli 50 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Yllätyskäänne: rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi – näitä tekijöitä haetaan eniten26.3.2025 11:43:30 EET | Tiedote
Talouden epävakaus on heijastunut jo pitkään rakennusalan työllisyystilanteeseen. Duunitorin tuore data kertoo, että alalla on vihdoin nähtävissä piristymistä. Lue myös, millaisia tehtäviä on nyt eniten auki ja mitä rakennusalan ammattilaiset peräänkuuluttavat.
Ensi kesälle harmillisen vähän kesätöitä – hakijoilta tiukat terveiset työnantajille13.3.2025 05:02:00 EET | Tiedote
Talouden epävarmuus näkyy kesätöiden määrässä myös ensi kesänä. Lue myös, mitkä ovat yleisimmät tavat saada kesätyö ja mitä hakijat toivovat työnantajilta.
Näillä aloilla on eniten kesätöitä – ravintola-ala ykkösenä3.3.2025 13:53:27 EET | Tiedote
Vaikea taloustilanne näkyy edelleen myös kesätöiden määrässä. Duunitorin data kertoo, millä aloilla on eniten kesätyöpaikkoja ja mitkä työnantajat kiinnostavat hakijoita.
Tämän ryhmän on erityisen vaikeaa saada kesätöitä – asiantuntijalta vinkit työnhakuun18.2.2025 15:03:00 EET | Tiedote
Alaikäisten kesätyöpaikat ovat tiukassa myös tällä kesätyönhakukaudella. Asiantuntija kertoo, miten työllistymistä voi yrittää vauhdittaa.
Nämä työpaikat kiinnostivat suomalaisia viime vuonna8.1.2025 06:04:00 EET | Tiedote
Duunitori selvitti, mitkä työpaikkailmoitukset keräsivät eniten lukukertoja vuonna 2024. Hoiva-alan suuret työnantajat, uudelle alalle kouluttautuminen ja matalan kynnyksen työpaikat saivat suurimman huomion.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme