Neljä peliä, neljä murskavoittoa – salibandynaiset puhtaalla pelillä MM-lopputurnaukseen
Suomi voitti murskalukemin myös neljännen ottelunsa salibandyn naisten MM-karsintaturnauksessa Latviassa, kun emäntämaa taipui 20-0. Suomen maalieroksi turnauksessa tuli 98-2. Lopputurnaus pelataan 6. – 14.12. Tshekin Brnossa ja Ostravassa.
Suomi ratkaisi tämänkin ottelun heti alussa. Avausmaalin iski puolustajaparinsa Yamou Njain keskeltä löytämä Jasmiina Järvinen, Oona Kauppi teki 2-0, Milla Nordlund ilmasta irtopallosta 3-0, Oona Kauppi 4-0, Miisa Turunen puolustajan jalasta yli maalivahdin pompaten 5-0, Yamou Njai jo turnauksen neljännellä maalillaan 6-0 ja vielä Suvi Hämäläinen takatolpalta ensimmäisen tauon tilanteeksi 7–0. Toisessa erässä Suomi rankaisi alistuneen oloisesti pelannutta Latvia viidellä maalilla, ja päätösjaksolla verkko heilui vielä kahdeksasti Suomen pyrkiessä loppuun saakka jalostamaan pallonriistot nopeasti maalipaikoiksi.
Suomalaisista ahnehtivat tänään pisteitä etenkin Oona Kauppi (6+1), Veera Kauppi (1+6) ja Miisa Turunen (3+1).
Päivän tulos oli myös Suomen naisten kaikkien aikojen suurin voitto Latviasta. Maat olivat aikaisemmin kohdanneet 15 kertaa.
Salibandya, Valmiera, Latvia
Naisten MM-karsintaturnaus
Latvia–Suomi 0-20 (0-7, 0-5, 0-8)
1. erä: 2.09 Jasmiina Järvinen (Yamou Njai) 0-1, 2.15 Oona Kauppi (Miisa Turunen) 0-2, 6.09 Milla Nordlund 0-3, 12.18 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-4, 14.16 Turunen (Veera Kauppi) 0-5, 16.27 Njai (Nordlund) 0-6, 17.51 Suvi Hämäläinen (Emilia Pietilä) 0-7.
2. erä: 28.18 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-8, 33.00 Ulla Valtola (Hämäläinen) 0-9, 34.20 Daniela Westerlund (Oona Kauppi) 0-10, 37.13 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-11, 39.39 Oona Kauppi (My Kippilä) 0-12..
3. erä: 46.57 Hämäläinen (Valtola) 0-13, 48.03 Veera Kauppi (Kippilä) 0-14, 50.27 Turunen (Veera Kauppi) 0-15, 51.58 Järvinen (Olivia Pietilä) 0-16, 55.50 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-17, 58.53 Valtola (Sara Piispa) 0-18, 59.16 Nordlund (Olivia Pietilä) 0-19, 59.56 Turunen (Kippilä) 0-20.
Torjunnat:
Jana Filipsone Latvia 10+13+4=27 ja Elbrete Latvia (0)+(0)+4=4 (vaihto 50.27),
Julia Saarinen Suomi 6+5+1=12.
Jäähyt: Latvia 0 min, Suomi 0 min.
Erotuomarit: Jörgen Andersson ja Kevin Cardell, Ruotsi.
Yleisöä: 598.
Suomen parhaana palkittiin Ulla Valtola.
Suomen koko turnauksen parhaana pelaajana palkittiin Veera Kauppi.
Suomen U19-miehet ottivat Polish Cupissa toisen voittonsa, kun puoli peliä sitkeästi vastaan harannut Norja taipui lopulta 8-3. Vielä ottelun puolivälissä tahkottiin tasalukemissa 3-3. Sunnuntaina klo 9.45 on vuorossa turnauksen pronssiottelu Ruotsia vastaan.
Norja kavensi Suomen nopean kahden maalin yhteen eikä Ilmo Leinon vielä avauserässä iskemä 3–1-maalikaan riittänyt, kun Norja kavensi vielä ennen taukoa ja tuli pelin puolivälissä jo tasoihin. Suomi hallitsi ottelun alusta asti palloa, mutta vastustaja jaksoi kyykkiä yhä uudelleen pallon eteen ja 39 torjuntaa urakoinut Kristoffer Holth venyi loppuihin. Sitten eroa kuitenkin alkoi tulla, kun Suomen parhaana palkittu Rasmus Nyström laukoi uuden johdon, Markus Maronen pommitti ylivoimalla etukulmaan eron kahteen ja Ilmo Leino nosti vielä erän viimeisellä minuutilla Suomelle kuudennen maalin. Päätösjaksolla lukemat komistuivat vielä kahdesti.
Suomen kanssa pisteet tasanneen Sveitsin lyötyä Puolan peräti 28-1 Suomi sijoittuu maalierolla lohkon kakkoseksi ja kohtaa sunnuntaina pronssiottelussa Ruotsin. Ottelun alkamisaika on alkuperäisessä ohjelmassa klo 13, mutta Suomi–Ruotsi alkaa jo klo 9.45 Suomen aikaa.
Finaalissa pelaavat Tshekki ja Sveitsi.
Salibandya, Zbaszyn, Puola
U19-miesten Polish Cup
Norja–Suomi 3-8 (2-3, 1-3, 0-2)
1. erä: 5.01 Veikko Paajanen (Kalle Lintala) 0-1, 5.55 Marius Niemelä (Ilmo Leino) 0-2, 9.29 Lukas Lindskog (Mikkel Fauskanger) 1-2, 14.47 Leino (Rasmus Nyström ) 1-3, 16.32 Lindskog (Fauskanger) 2-3 yv.
2. erä: 30.17 Fauskanger (Espen Haraldsen) 3-3, 31.22 Nyström (Viljami Engman) 3-4, 32.21 Markus Maronen (Engman) 3-5 yv, 39.02 Leino (Engman) 3-6.
3. erä: 43.48 Maronen (Engman) 3-7 yv, 48.53 Maronen (Jami Markkanen) 3-8.
Torjunnat:
Kristoffer Holth Norja 14+15+10=39,
Joni Eskelinen Suomi 5+1+2=8.
Jäähyt: Norja 4×2 min, Suomi 2×2 min.
Erotuomarit: Radoslaw Gapski ja Marcin Rudzinski, Puola.
Yleisöä: 200.
Suomen parhaana palkittiin Rasmus Nyström.
Suomen U19-naisten toinen ottelu Sveitsin kansainvälisessä turnauksessa tuotti tasapelin, kun Sveitsin U23-joukkue nousi kahden maalin takaa 4–4-tasapeliin iskettyään viimeisen maalinsa lopussa ilman maalivahtia.
Maaleja nähtiin vasta toisessa erässä, jossa Elsa Holopainen laukoi Suomen kahden maalin johtoon, jonka Maria Savander Sveitsin ylivoimakavennuksen jälkeen palautti. Kolmannessa erässä sinetöi Elsa Holopainen hattutemppunsa 4–2-osumalla Natalie Sandströmin lähetettyä pitkän pystysyötön yli keskikaistan, mutta siihen Suomen maalinteko päättyi. Sveitsi kavensi päätöserän puolivälissä, ja riskipeli ilman maalivahtia kannatti, kun Sveitsin kuusikko tasoitti pelin 42 sekuntia ennen päätössummeria pitkän poikkisyötön läpäistyä Suomen viisikon.
Sunnuntaina Suomen U19-naiset kohtaavat vielä Tshekin U19-joukkueen klo 11.30 Suomen aikaa.
Salibandya, Sursee, Sveitsi
National Test Games
Sveitsi U23–Suomi U19 4-4 (0-0, 2-3, 2-1)
1. erä: Maaliton.
2. erä: 25.05 Elsa Holopainen (Siiri Kainulainen) 0-1 yv, 29.52 Holopainen (Vilja Kuutniemi) 0-2, 32.36 Gentiana Behluli (Larisa Muller) 1-2 yv, 34.56 Maria Savander (Natalie Sandström) 1-3, 38.11 Noomi Überschag (Behluli) 2-3 yv.
3. erä: 45.23 Holopainen (Sandström) 2-4, 49.13 Ronja Niederberger (Vanessa Schmuki) 3-4, 59.18 Niederberger (Behluli) 4-4 im.
Torjunnat:
Ella-Fee Geber Sveitsi 5+3+3=11,
Sara Torvi Suomi 1+6+8=15.
Jäähyt: Sveitsi 2×2 min, Suomi 3×2 min.
Erotuomarit: Yanick Etter ja Noah Mutzner, Sveitsi.
Yleisöä: 232.
Suomen parhaana palkittiin Elsa Holopainen.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Salibandyn tuplakotikisojen 2026 ja 2027 organisaatio rakentuu: Kati Voutilaisesta pääsihteeri ja Hanne Nyrösestä tapahtumajohtaja7.5.2025 09:36:30 EEST | Tiedote
Suomessa pelataan poikkeuksellisesti kahdet aikuisten MM-kisat peräkkäisinä vuosina: miesten kisat 2026 ja naisten 2027. Salibandyliitto toteuttaa kisat yhteisprojektina. Tuplakisojen projektinvetäjät ovat nyt selvillä.
Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari! (LISÄTTY PÄÄVALMENTAJAN KOMMENTIT)4.5.2025 20:26:03 EEST | Tiedote
Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla. Mestaruus oli Suomelle ikäluokassa kaikkien aikojen viides.
Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari!4.5.2025 19:51:58 EEST | Tiedote
Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla.
Ruotsi kaatui 9-3 – Suomen salibandynuoret MM-finaaliin Tshekkiä vastaan3.5.2025 23:02:23 EEST | Tiedote
Suomi pelaa huomenna salibandyn U19-miesten MM-finaalissa kaadettuaan illan välierässä Ruotsin 9-3. Vastaansa Suomi saa Tshekin, joka löi omassa välierässään Sveitsin yhtä selvästi 8-2. Finaali alkaa klo 17, ja se nähdään suorana Yle Areenassa.
Tshekki liikaa lohkofinaalissa – Suomen nuoret kakkospaikalta välieriin1.5.2025 19:36:42 EEST | Tiedote
Suomen U19-miehet sijoittuivat Zürichin MM-turnauksessa lohkokakkosiksi taivuttuaan vappupäivän ottelussa Tshekille maalein 2-5. Suomi kohtaa lauantain välierässä toisen lohkon voittajan, joka on joko Ruotsi tai Sveitsi. Suomen välierä ja loppuottelu tai Suomen pronssiottelu nähdään Yle Areenassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme