Museoiden toiminta vaikuttaa keskusteluun tulevaisuudesta

2000-luvun aikana museot ovat alkaneet aktiivisemmin käsitellä näyttelyissään hankalia yhteiskunnallisia aiheita. Mari Viita-aho tutkii osallisuuteen, kolonialismiin ja ilmastonmuutokseen syventymistä suomalaisissa museonäyttelyissä. Tapaustutkimusten museot ovat Gallen-Kallelan museo Tarvaspää, Salon taidemuseo Veturihalli, Joensuun taidemuseo Onni ja Nykytaiteen museo Kiasma.

– Nykymaailmassa tarvitaan kehittämisen ja keskustelun alustoja, jotka mahdollistavat toisenlaisen tiedon ja tulevaisuuksien pohtimisen esimerkiksi ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Kirjastot, yliopistot ja museot ovat julkisia instituutioita, joissa tällainen toiminta on mahdollista, Viita-aho sanoo.

Yleinen ilmapiiri vaikuttaa asioihin, joita museoissa käsitellään

Viita-aho tarkastelee vaikeiden aiheiden käsittelemistä museoissa viheliäisten kulttuuriperintöongelmien käsitteen avulla.

– Käsite tarkoittaa yhtäältä ihmisiin ja historiallisiin tapahtumiin liittyvää vaikeaa, synkkää, ristiriitaista tai negatiivista kulttuuriperintöä, kuten sotien tai kolonialismin jälkiä. Toisaalta esimerkiksi ympäristötutkimuksessa on käytetty viheliäisten ongelmien käsitettä ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisen vaikutuksen hahmottamisessa.

Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että museot ovat useimmiten noudatelleet vallitsevia arvoja ja ajattelutapoja, eivätkä ole tottuneita haastamaan niitä. Tämä näkyi esimerkiksi kansainvälisesti museoiden reaktioissa muutaman vuoden takaisiin ilmastoprotesteihin. Keskusteluissa näkyi, kuinka museoiden haluttiin pitäytyvän kantaaottavuudesta ja omaksuvan niin sanotusti neutraalin roolin. Toisaalta kun ihmisen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen on tullut yleisesti tunnustettu tosiasia, on aiheen käsittely museoissa helpottunut.

Tämä kaava toistui kaikissa tapaustutkimuksissa.

Ei siis välttämättä riitä, että tieto on tieteen todentama, vaan yleinen ilmapiiri vaikuttaa asioihin, joita museoissa koetaan voitavan käsitellä. Tämä pitää paikkansa myös kolonialismin kohdalla. Kun puhe eri ihmisryhmien välisten hierarkioiden purkamisesta on lisääntynyt, on dekoloniaalin toiminnan tavoitteesta tullut tärkeämpi myös museoille.

– Kantaaottavien aiheiden esittäminen ei kuitenkaan tee museoista aiempaa poliittisempia, vaan pikemmin tekee niiden poliittisuuden entistä näkyvämmäksi.

Museoilla on laaja asiantuntijuus eri aiheista

– Nykyaikaa määrittävät moninaiset kriisit. Ilmasto lämpenee, biodiversiteetti köyhtyy, muuttoliikkeet lisääntyvät ja äärioikeistolaiset näkemykset ovat yleistyneet. Kriisien ratkaisemiseksi on muutettava nykytilannetta: löydettävä uudenlaisia tapoja elää ja järjestää yhteiskuntia. Museoilla on valtava potentiaali osallistua tulevaisuudessa ajattelutapojen muutosta ja arvoja koskevaan keskusteluun.

Museoilla on käytössään syvä kulttuuriperintöalan osaaminen, asiantuntijuutta historiasta ja eri aikoina vallinneista ajattelutavoista ja arvoista sekä visuaalisen esittämisen ja näyttelykerronnan osaamista. Museonäyttelyiden kautta voidaan välittää tietoa myös ei-tekstuaalisissa muodoissa syventäen tunnetason ymmärrystä ilmiöistä paremmin kuin muilla foorumeilla.

–  Museot eivät ole ainoastaan tiedon popularisoijia ja esittäjiä tai kulttuuriperinnön vaalijoita, vaikka ne ovat toki sitäkin. Nykyisin museoissa kuitenkin yhä useammin keskitytään tulevaisuustyöhön ja oppimaan menneisyydestä. Museot ovat yksi tutkitun tiedon kanavista ja ne ovat suositumpia kuin koskaan: jälleen alkuvuodesta lukuisat museot ympäri Suomen tiedottivat tehneensä vuonna 2024 uuden kävijäennätyksen. Pitkään jatkunut huono rahoitustilanne saattaa kuitenkin kertoa puutteellisesta ymmärryksestä museoiden yhteiskunnallisia valmiuksia ja mahdollisuuksia kohtaan, Viita-aho toteaa.

Väitöksen tiedot

KM Mari Viita-aho väittelee 8.2.2025 kello 10 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Engaging with Wicked Heritage Problems - The Societal Agency of Museums in Flux in Contemporary Finland". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, PIII, Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on dosentti Katriina Siivonen, Turun yliopisto, ja kustoksena on Anu Lahtinen.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.