Helsingin alustava tilinpäätös 2024: Kunta-Helsingin talous toteutui talousarviossa oletettua paremmin
Helsingin tilinpäätös vuodelta 2024 on valmistumassa. Alustavan tilinpäätöksen mukaan kunta-Helsingin talous toteutui talousarviossa oletettua paremmin. Helsinki laatii erilliset tilinpäätökset kunta-Helsingistä, valtion rahoittamasta sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialasta sekä koko Helsingin kaupungista. Kunta-Helsinki tarkoittaa Helsinkiä ilman sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa.

Alustavan tilinpäätöksen mukaan vuonna 2024 kunta-Helsingille kertyi toimintatuloja 1,38 miljardia euroa, mikä oli 51 miljoonaa euroa enemmän kuin talousarviossa. Kunta-Helsingin toimintamenot olivat 2,97 miljardia euroa. Toimintamenot kasvoivat 80 miljoonaa euroa vuodesta 2023 ja alittivat talousarvion 42 miljoonalla eurolla.
Verotuloja kunta-Helsingille karttui 1,87 miljardia euroa. Talousarviossa verotuloiksi oli ennakoitu 1,84 miljardia euroa. Verotuloja paransi arvioitua parempi ansiotulokehitys.
Alustavan tilinpäätöksen mukaan vuonna 2024 kunta-Helsingin vuosikate oli 716 miljoonaa euroa. Vuosikate ylsi lähes vuosien 2021 ja 2022 tasolle. Vuonna 2023 vuosikate oli 815 miljoonaa euroa sote-uudistuksen verovaikutusten takia. Vuosikate tarkoittaa tulorahoitusta, joka jää käytettäväksi investointeihin ja lainojen lyhennyksiin palvelujen rahoittamisen jälkeen.
Investointeja 823 miljoonalla eurolla kasvavaan kaupunkiin
Vuonna 2024 kunta-Helsinki investoi 823 miljoonalla eurolla. Investoinneista rahoitettiin tulorahoituksella 88 prosenttia. Vuonna 2024 valmistuneita suurimpia investointeja olivat Kalasatama-Pasila-raitiotie, Kaisantunneli, Finlandiatalon perusparannus ja Mannerheimintien peruskorjauksen ensimmäinen vaihe (eteläinen osa).
Vuoden 2024 lopussa Helsingin kaupungin (kunta-Helsinki ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala yhteenlaskettuna) lainakanta oli 853 miljoonaa euroa eli 1 246 euroa per asukas.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan talous toteutui odotettua paremmin
Alustavan tilinpäätöksen mukaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan talous toteutui vuonna 2024 talousarviota parempana. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala rahoitetaan valtionrahoituksella ja asiakasmaksuilla.
Vuonna 2024 toimiala sai valtionrahoitusta 2,7 miljardia euroa. Alustavan tilinpäätöksen mukaan toimintakate oli -2,67 miljardia euroa, mikä oli noin 21 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi valtionrahoituksella. Toimintatulot olivat 65 miljoonaa euroa talousarviota paremmat ja niitä kasvattivat muun muassa kasvaneet asiakasmaksu- ja vuokratulot. Alustavan tilinpäätöksen mukaan toimialan tulos oli 29 miljoonaa euroa.
Helsingin tarkentuneet tilinpäätösluvut sekä konsernitilinpäätösluvut valmistuvat myöhemmin. Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2024 tilinpäätöstä 24.3.2025 ja kaupunginvaltuusto 18.6.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
pormestari Juhana Vartiaisen erityisavustaja Teresa Salminen, p. 040 8656961, teresa.salminen@hel.fi
talousarviopäällikkö Pia Ojavuo, p. 043 8269139, pia.ojavuo@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja käsitteli valtuutettujen aloitteita10.9.2025 22:13:16 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuustossa järjestettiin keskiviikkona 10. syyskuuta kyselytunti. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin valtuutettujen aloitteita ja kansalliskielilautakunnan vuosikertomusta.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisesta8.9.2025 17:59:32 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseensa 8. syyskuuta ja hyväksyi työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisen.
Helsingin kaupunginhallitus määritteli myyntiperiaatteita asuinkerrostalotonteille8.9.2025 16:57:52 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 8.9. ja päätti myyntiperiaatteista asuinkerrostalotonteille Sörnäisissä ja Kalasatamassa. Kaupunginhallitus käsitteli myös useita valtuutettujen jättämiä aloitteita.
Avoimet ovet Helsingin päätöksenteon ytimeen – tervetuloa tutustumaan kaupungintaloon5.9.2025 13:06:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kaupunkilaiset ovat tervetulleita tutustumaan kaupungintaloon Avoimet ovet päätöksenteon ytimeen -tapahtumassa 13. syyskuuta.
Pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajaksi Oskari Heinonen5.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Oskari Heinonen on aloittanut 25.8.2025 pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme