Ikävä Lidlin vegehyllyä? Näin vegehyllyn tuotteet löytää nykyisin
6.2.2025 07:34:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl purki tammikuussa myymälöistään vegehyllyt ja sijoitti tuotteet muille hyllyille, jotta useampi asiakas kohtaisi kasvipohjaisia tuotteita kauppareissullaan ja innostuisi kokeilemaan niitä. Muutosta pidettiin tervetulleena, jotta vegetuotteet eivät olisi eristettynä muista tuotteista. Osalle asiakkaista kuitenkin vegehylly oli mieluisa, sillä siitä löysi helposti omat lempituotteet. Vegehyllyjen ikävöijille on nyt hyviä uutisia: entisen vegehyllyn tuotteilla on vihreät hintakyltit, joten ne tunnistaa helposti jo kauempaa.

Lidlin teettämän tutkimuksen mukaan 29 prosenttia kuluttajista aikoo lisätä kasviproteiinien syöntiä tänä vuonna. Heistä 87 prosenttia syö tällä hetkellä lihaa arjessaan. Vegehyllyn purkamisella halutaan helpottaa etenkin näiden asiakkaiden valintoja kauppareissulla.
Vegehyllyjen purku myymälöistä herätti huomiota, ovathan vegehyllyt olleet olennainen osa Lidlin kylmähyllystöä. Muutosta on pidetty tervetulleena – miksi vegaaniset tuotteet pitäisi erotella muista tuotteista?
– Vegetuotteisiin liittyy vieläkin kahtiajakautumista ja myös ennakkoluuloja. Me emme halua korostaa tätä kahtiajakoa, vaan arkipäiväistää kasvipohjaisia tuotteita. Kasvipohjaiset tuotteet ovat aivan tavallisia tuotteita, osa ei vain välttämättä ole tottunut käyttämään niitä arjessaan. Kasvipohjaiset tuotteet eivät kuulu vain vegaani- tai kasvisruokavalioon, vaan jokaiseen ruokavalioon. Haluamme kannustaa myös uusia asiakasryhmiä kasvipohjaisten tuotteiden pariin. Vegehyllyn herkästi vanhasta tottumuksesta ohittaa, mutta kun kasvispyörykät löytyvät tuttujen lihapyöryköiden vierestä, on ne helppo napata ostoskoriin kauppareissun yhteydessä, kertoo Lidlin valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg.
Tuotesijoittelun muutos on otettu hyvin vastaan. Osa on kuitenkin kaivannut vegehyllyjä. Vegehyllyt olivat pidettyjä etenkin niiden keskuudessa, jotka käyttävät arjessaan paljon kasvipohjaisia tuotteita, ja heidän oli helppo löytää tuotteet tutusta paikasta. Näitä asiakkaita ajatellen ovat aiemmin vegehyllyllä olleet tuotteet saaneet uudet, vihreät hintakyltit.
– Iloisia uutisia! Vegehyllystä tuotteet poimimaan tottunut asiakas bongaa uusien kylttien avulla tuotteet jo kaukaa. Vanha tuttu tofu löytyy helposti uudesta hyllypaikasta vihreän kyltin avulla. Nyt tuotteet ovat kaikille hyvin tarjolla: sekä uudet että vanhat asiakkaat löytävät ne helposti, Kvissberg iloitsee.
Lidl toimii kasvipohjaisten tuotteiden eteen – myynti kasvoi 30 prosenttia
Uudet kansalliset ravitsemussuositukset suosittelevat pääosin kasvipohjaista ruokavaliota. Tähän myös Lidl kannustaa. Lidlin tavoitteena on muun muassa tuplata kasviproteiinien osuus myynnistä 10 prosentista 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Lidl on tehnyt aktiivisesti toimia kasvipohjaisten tuotteiden myynnin kasvattamiseksi. Huhtikuussa kaikkien Vemondo-tuotteiden hintoja laskettiin. Lidl on pitänyt kasvipohjaisia tuotteita aktiivisesti esillä markkinoinnissaan ja tarjonnut Lidl Plus -etuohjelmassa hyviä tarjouksia tuotteisiin. Toimet ovat tuottaneet tulosta: vuonna 2024 kasvipohjaisten Vemondo-tuotteiden kappalemyynti kasvoi noin 30 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Vegehyllyjen purku liittyy tavoitteeseen lisätä kasvipohjaisten tuotteiden myyntiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Vain 1 prosentti leikki-ikäisistä syö riittävästi kasviksia – Lidl ja Sydänliitto auttavat perheitä lisäämään kasviksia ruokavalioon11.8.2026 09:39:07 EEST | Tiedote
Suomalaiset lapset – ja aikuisetkin – syövät arjessa liian vähän kasviksia. Leikki-ikäisistä vain yksi prosentti syö kasviksia riittävästi. Tämä on asia, jonka Lidl haluaa muuttaa. Yhteistyössä Sydänliiton kanssa Lidl on julkaissut ruokakasvatuskokonaisuuden, joka tarjoaa lapsiperheille keinoja ja vinkkejä kasviksiin tutustumiseen ja niiden lisäämiseen ruokavalioon.
Kotimaiset kasvikset nyt pääosassa Lidlissä – iso hintakampanja heviosastolla6.8.2026 12:17:54 EEST | Tiedote
Lidl on aloittanut tänä kesänä uuden konseptin, sesonkimarkkinat. Ajatuksena on laittaa hyvään alennukseen juuri sillä hetkellä sesongissa olevat kasvikset. Nyt elokuussa kotimaiset kasvikset ovat pääosassa. Suomalaiset kasvikset ovat parhaimmillaan juuri nyt, sillä luonnollisen satokauden aikana ne ovat kaikkein tuoreimpia ja maukkaimpia. Kotimaiset kasvikset ovat isossa alennuksessa, parhaimmillaan jopa 40 prosenttia.
Suomalaiset grillaavat yhä enemmän tätä tuotetta: Nyt halutaan makua4.8.2026 09:01:22 EEST | Tiedote
Suomalaisten rakkaus grillaamiseen ei hyydy edes vaihtelevassa kesäsäässä. Grillikesä käy kuumimmillaan, ja suomalaisten kesäkeittiössä yhdistyvät niin perinteiset kuin uudet maut. Erityisesti mausteiset makkarat ovat nousseet kesän hittituotteeksi grilleissä.
Ryhmä Hau ja Lidl yhteistyöhön: lapsia puhuttelevat maskotit kannustavat parempiin valintoihin3.8.2026 16:27:59 EEST | Tiedote
Suositut Ryhmä Hau -hahmot seikkailevat Lidlin omien merkkien ruokatuotteissa elokuussa 2026. Hahmot nähdään ensimmäistä kertaa kaupan oman merkin tuotteissa, jotka täyttävät Maailman terveysjärjestön (WHO) ravitsemuskriteerit. Lidl on muokannut omien tuotteiden reseptejä niin, että nämä kriteerit täyttyvät. Lisäksi hahmot seikkailevat välipaloiksi sopivissa marjoissa ja hedelmissä. Näin Lidl haluaa kannustaa lapsia ja vanhempia ravitsemuksellisesti parempien vaihtoehtojen pariin.
Suomalaisten riisin kulutus nousussa – trendi näkyy kaupassa29.7.2026 10:39:38 EEST | Tiedote
Suomalaiset syövät entistä enemmän riisiä. Riisin kulutus on noussut viimeisten viiden vuoden aikana tasaisen nousevaan tahtiin. Muutos näkyy kauppojen hyllyillä niin riisin kuin riisinkeitinten myynnissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

