Isät käyttivät jo yli viidenneksen vanhempainrahapäivistä vuonna 2024
Miehille korvattujen vanhempainrahapäivien osuus kasvoi viime vuonna 5,3 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna.

Isien kotiin jääminen lasten kanssa on kasvanut selvästi viimeisten parin vuoden aikana. Kun vuonna 2022 isät käyttivät reilun 12 prosenttia perhevapaista, vuonna 2024 vastaava luku oli lähes 21 prosenttia. Isien käyttämän osuuden kasvu on ollut 2022-2024 nopeampaa kuin niitä edeltävinä vuosina.
– On hyvin mahdollista, että elokuussa 2022 voimaan tullut perhevapaauudistus on saanut isät käyttämään vapaita aikaisempaa runsaammin. Monet isät ovat käyttäneet heille uudistuksen myötä tulleen pidemmän vapaajakson ja tämä näkyy isien käyttämien päivien osuuden kasvuna, tutkimuspäällikkö Anneli Miettinen kommentoi muutosta.
Perhevapaauudistus mahdollistaa molemmille vanhemmille enemmän kotonaoloaikaa pienen lapsen kanssa, mutta vanhemmat voivat osin itse päättää, miten jakavat vapaat. Kummallakin vanhemmalla on oikeus 160 päivärahapäivään, joista toiselle voi siirtää enintään 63 päivää. Kumpikin vanhempi voi siirtää vapaiden käyttöä siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.
Vuonna 2024 vanhempainpäivärahoja sai 142 974 henkilöä, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Saajista miehiä oli reilut 65 000.
Kela maksoi perhe-etuuksia viime vuonna yhteensä 3,03 miljardia euroa. Tästä vanhempainpäivärahojen osuus oli 1,15 miljardia euroa, mikä on reilut 16 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Anneli Miettinen arvioi, että menojen nousua selittää se, että isille korvattujen vanhempainpäivärahapäivien määrä ja osuus ovat nousseet. Miesten saama vanhempainpäiväraha oli vuonna 2024 keskimäärin 100 euroa päivässä, kun naisilla se oli 78 euroa. Eroa selittää se, että vanhempainpäiväraha on ansiosidonnainen etuus ja miesten ansiotulot ovat keskimäärin hieman korkeammat kuin naisilla.
Alueiden väliset erot isien perhevapaiden käytössä ovat kaventuneet
Alueellisesti erot isien perhevapaiden käytössä eivät ole suuria. Tilastoissa Ahvenanmaa erottuu Manner-Suomesta siten, että siellä isät käyttivät vuonna 2024 jo yli neljänneksen kaikista korvatuista päivistä.
– Alueiden väliset erot ovat vähitellen kaventuneet Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Ehkä tämä kertoo siitä, että isien perhevapaiden käytöstä on tullut yhä tavanomaisempaa ja väestöryhmien väliset erot ovat pienentyneet, Miettinen sanoo.
Lisätietoa
Vanhempainpäivärahojen saajat ja maksetut etuudet (Tilastotietokanta Kelasto)
Yhteyshenkilöt
Anneli MiettinentutkimuspäällikköKela
Puh:020 634 4129anneli.miettinen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKuvat
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA betalade ut sammanlagt 2,64 miljarder euro i folkpension och garantipension år 202414.2.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
År 2024 betalade FPA ut pensioner till cirka 544 000 personer. Från och med början av februari 2025 betalar FPA inte längre ut folkpensioner till personer som bor i EU- och EES-länderna, Schweiz och Storbritannien.
Kela maksoi kansaneläkettä ja takuueläkettä 2,64 miljardia euroa vuonna 202414.2.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Kela maksoi eläkkeitä noin 544 000 henkilölle vuonna 2024. Helmikuun 2025 alusta Kela ei enää maksa kansaneläkkeitä EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä sekä Isossa-Britanniassa asuville.
FPA betalade ut mer reseersättningar än tidigare år 2024 – antalet ambulanstransporter fortsatte att minska13.2.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
År 2024 ersatte FPA nästan 4,5 miljoner resor som hänförde sig till sjukvård eller rehabilitering. Antalet resor var över tvåhundra tusen fler än året innan och också beloppet av de utbetalda ersättningarna ökade.
Kela maksoi aiempaa enemmän matkakorvauksia vuonna 2024 – ambulanssikyytien määrä laski edelleen13.2.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela korvasi vuonna 2024 lähes 4,5 miljoonaa sairaanhoitoon tai kuntoutukseen liittyvää matkaa. Matkoja tehtiin yli kaksisataa tuhatta enemmän kuin edellisvuonna, ja myös maksettujen korvausten määrä nousi.
Kan man berätta om FPA:s stöd på ett enkelt sätt? Bekanta dig med FPA:s lättlästa webbplats och svara på enkäten12.2.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
FPA:s lättlästa webbplats erbjuder lättförståelig information om FPA:s förmåner. Genom att svara på enkäten kan du ge din åsikt om den lättlästa webbplatsen och hjälpa oss att förbättra den.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme