Leijonan luolan yrittäjä avautuu elämänsä karmeimmasta hetkestä - hyppäsi Cinderellan kannelta mereen
17.2.2025 09:59:16 EET | Nelonen Media | Tiedote
Leijonan luola Suomen uusi kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19.2. kello 21.

Rakastettu bisnesformaatti Leijonan luola on jälleen täällä.
Uudella kaudella Leijonan luola Suomen sijoittajaleijonina nähdään edelliskaudelta tutut Kim Väisänen, Jenni Kynnös ja Elias Aalto sekä uusina Leijonina aloittavat syväteknologiaan erikoistunut sijoittaja Inka Mero sekä yrittäjänä ja yhtenä Suomen suosituimpana tubettajana tunnettu Roni Bäck.
Jokaisella Leijonan luolaan astelevalla yrittäjällä on yksi mahdollisuus valloittaa Leijonat myyntipuheellaan, jolla he joko vakuuttavat Leijonat sijoittamaan esiteltävään bisnekseen omaa rahaansa – tai poistuvat tyhjin käsin. Jollekin yrittäjälle tarjolla voi olla elämänsä diili!
Ensimmäisessä jaksossa Leijonan luolaan saapuu Zen Bokken -yritykselleen rahoitusta hakeva Aleksi Laakkonen. Yritys valmistaa "rauhan aseiksi" kutsumiaan, japanilaisesta samurai-kulttuurista ammentavia puuharjoitusmiekkoja eli bokkeneita. Miekkaharjoittelun hän kertoo kehittävän mm. mielen hallintaa ja stressinsietokykyä.
Japanilaista katanaa muistuttava puinen bokken innostaa ainakin Elias Aallon kokeilemaan miekkailua, mutta yrityksen pyytämä 200 000 euron sijoitus saa leijonat epäröimään. Pian selviää, että Kim Väisänen tunnistaa Laakkosen tämän aikaisemmasta start upista.
"Muistanko mä oikein, että se sun aiempi start up päättyi saattohoitoon asti?", Väisänen kysyy.
"Joo kyllä, todella pahasti tuli dunkkuun sekä taloudellisesti että henkisesti", Laakkonen myöntää, ja kertoo samalla, että edellisessä hankkeessa sijoittajien rahoja paloi taivaan tuuliin noin 2,2 miljoonan euron edestä.
"Mikä on ollut sun elämän karmein kokemus?", Jenni Kynnös tiedustelee.
"Siitä on jo parikymmentä vuotta tai ylikin. Sain sellaisen hyvän idean kavereiden kanssa, että kannattaa varmaan tuolta Cinderellan kannelta hypätä satama-altaaseen, ja vielä parempi idea oli, että kun hyppää pommilla, niin ei voi käydä mitään. Mä en siinä vaiheessa ehkä ajatellut sitä, että kun tuulee, ja se tuuli käänsi mut kyljelleen, niin mä tulin pommilla kyljelleen", Laakkonen aloittaa ja saa kaikki Leijonat ällistymään rehellisellä tarinallaan.
"Sen jälkeen ajattelin, että kaikki mun sisäelimet on räjähtänyt, lähdin vain valitaan alaspäin pinnan alla. Sitten sieltä pinnan päältä tuli käsi ja siellä oli kalastaja, joka veti mut siihen veneen kylkeen", Laakkonen jatkaa, ja kertoo, että lopulta hän selvisi pudotuksesta vammoitta.
"Se oli sellainen tilanne, jossa mä ymmärsin, että okei, en mä täältä pääse pois, mulla on täällä jotain tehtävää ja pitää hoitaa nää hommat kunnolla ja tuoda tänne jotain hyvää. Sitten rupesin tekemään sensein kanssa hommia".
Tällä kaudella Leijonan luola Suomessa on mukana myös Pohjoismaiden suurin start up- ja kasvuyrityksiä rahoittava pankki Nordea. Nordean start up -yksikön vetäjä Vesa Riihimäki mentotoi Leijonan luolaan astelevia yrittäjiä paikan päällä kuvauksissa, ja kauden lopuksi Nordea valitsee yhden yrityksen, jossa näkee eniten kansainvälistä kasvupotentiaalia.
VIDEO: Tältä näyttää uusi Leijonan luola -kausi – mukana kaksi uutta sijoittajaleijonaa
Leijonan luola Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19.2. klo 21.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia PaavonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0406341546mia.paavonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.
Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Mbappé jahtaa MM-menestystä Suomen väreissä – agilityn MM-kisat alkavat21.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Agilityn maailmanmestaruuksista kilpaillaan tällä viikolla Suomessa, kun noin 500 huippukoirakkoa yli 40 maasta kokoontuu Turun Gatorade Centeriin 22.–27. syyskuuta. Suomen joukkueessa MM-menestystä tavoittelee myös yksi urheilumaailmasta tuttu nimi: Mbappé. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole ranskalainen jalkapallotähti, vaan Laura Sutisen shetlanninlammaskoira. Agilityn MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudussa.
JULKISTUS: Nämä rohkeat pariskunnat testaavat rakkauttaan Temptation Island Suomen 15. kaudella!15.9.2026 12:35:09 EEST | Tiedote
Ikoninen parisuhdereality Temptation Island Suomi starttaa keskiviikkona 30.9. yksinoikeudella Ruudussa.
Heikki Salo kertoo Vain elämää -ohjelmassa työstään aivoinfarktipotilaiden auttamiseksi: "Siellä on kappaleita, joiden kautta ihmiset voivat oppia taas paremmin puhumaan"15.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Heikki Salon päivää. Jaksossa artisti kertoo muun muassa aivoinfarktipotilaiden avuksi tekemästään työstä.
MUISTUTUSKUTSU: Ilmoittaudu Immu Fight Nightin mediapunnitukseen pe 11.9. klo 1810.9.2026 10:37:26 EEST | Tiedote
Immu Fight Night valtaa Helsingin jäähallin lauantaina. Tapahtuma on lisäksi katsottavissa Ruutu+ Urheilu -tilauksella.
NFL-faneille ilouutinen: RedZone nähdään Ruudussa koko runkosarjan ajan9.9.2026 15:01:35 EEST | Tiedote
NFL RedZone nähdään Ruudussa myös alkavalla NFL-kaudella. Viime kaudella runkosarjan loppupuolella Ruutuun tullut suosittu sunnuntailähetys on tällä kertaa mukana heti kauden alusta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

