Lentäjien neuvottelut täysin umpisolmussa koulujen talvilomien lähestyessä, Palta peräänkuuluttaa rohkeutta ratkaisuihin
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Suomen Liikennelentäjäliitto SLL:n väliset Finnairin liikennelentäjiä koskevat työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet tuloksetta jo lähes puoli vuotta.
Kaikkiaan yhtiö on joutunut työtaisteluiden alusta lukien perumaan lähes 800 lentoa, ja työtaistelutoimet ovat vaikuttaneet jo lähes 90 000 asiakkaan matkaan. Kyseessä on yksi Finnairin historian pisimmistä työtaisteluista.
– Työtaistelutoimista aiheutuu jatkuvasti lentojen peruutuksia lyhyellä varoitusajalla sekä merkittävää vahinkoa lentoliikenteelle ja sivullisille matkustajille. Tilanne aiheuttaa huolta ja epävarmuutta talvilomia suunnitteleville perheille, neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield sanoo.
SLL on tuonut neuvottelupöytään edellisen esityksensä tammikuun alussa ja sen jälkeen neuvotteluissa tuonut esiin entistä kalliimman tekstikokonaisuuden. Osapuolten kesken ja sovittelijan johdolla on käyty lukuisia neuvotteluita, mutta tästä huolimatta ratkaisua työriitaan ei ole edelleenkään näköpiirissä.
– Normaalisti neuvotteluiden ja sovittelun edetessä tapahtuu aitoa vastaantuloa osapuolten välillä, mutta lentäjien vaatimukset ovat satojen tuntien neuvotteluista huolimatta edelleen kohtuuttomalla tasolla. Neuvotteluissa liikutaan nyt täysin väärään suuntaan, Wiik-Blåfield sanoo.
Wiik-Blåfield toteaa SLL:n viimeisimmän kokonaisesityksen pelkkien tekstien kustannusvaikutuksen olevan edelleen yli 15 prosenttia. Tähän tulisivat vielä palkankorotukset päälle.
– On täysin selvää, että työnantajapuoli ei tällaista tasoa voi hyväksyä. Odotamme, että SLL ymmärtäisi viimein työmarkkinaneuvottelujen realiteetit ja heillä olisi rohkeutta tehdä ratkaisuja.
– Monista SLL:n esityksistä on toistuvasti keskusteltu ja olemme niistä edelleen valmiita keskustelemaan, mutta ratkaisun kustannusvaikutuksen tulee olla molemmin puolin tasapainossa.
Lentäjien työriidan sovittelua jatketaan sunnuntaina 9.2.
Lisätiedot:
Neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield, 040 168 1641, heini.wiik-blafield@palta.fi Palvelualojen työnantajat Palta
Yhteyshenkilöt
Heini Wiik-BlåfieldNeuvottelujohtaja
Puh:040 168 1641heini.wiik-blafield@palta.fiPalta on uuden työn, digimurroksen ja tulevaisuuden työmarkkinoiden suunnannäyttäjä. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa yhdistämme faktat, työmarkkinaosaamisen sekä vaikuttamisen taidot palvelutalouden ja Suomen parhaaksi. Palta on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto ja edustamme noin 2 600 palvelualoilla toimivaa jäsentämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Palvelualojen työnantajat Palta ry
Puutteet osaamisessa jarruttavat palvelualojen yritysten kasvua17.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Palvelualojen henkilöstömäärän kasvu on taittunut. Palvelualojen työantajat Paltan, Kaupan liiton ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan yhteisen Palvelualojen osaajabarometrin mukaan rekrytointivaikeudet ovat hetkeksi hellittäneet, mutta pienenevät työikäisten ikäluokat luovat haastetta myös palvelualoilla. Yleisin haaste rekrytoinnissa on osaamisen vastaamattomuus yrityksen tarpeisiin.
Lentäjien työriidassa vihdoin sopu: Palta ja SLL hyväksyivät neuvottelutuloksen10.6.2025 15:32:34 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Suomen Liikennelentäjäliitto SLL:n hallinnot ovat hyväksyneet sunnuntaina osapuolten neuvotteleman neuvottelutuloksen Finnairin liikennelentäjien työehdoiksi.
IAU hylkäsi lentoliikenteen palveluiden sovintoehdotuksen ja tavoittelee edelleen ylimitoitettuja palkankorotuksia28.5.2025 09:12:20 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Ilmailualan Unioni IAU antoivat tänään vastauksensa sovittelijan 27.5. tekemään sovintoehdotukseen lentoliikenteen palveluja koskevassa työriidassa. Palta olisi ollut valmis hyväksymään sovintoehdotuksen, mutta IAU ilmoitti hylkäävänsä ehdotuksen.
Palta: IAU:n tavoite lentoliikenteen palvelujen palkankorotuksille vastoin aiemmin sovittua26.5.2025 15:15:16 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Ilmailualan Unioni IAU:n välisen lentoliikenteen palveluja koskevan työriidan sovittelu on ollut käynnissä maaliskuusta lähtien. Toistaiseksi riidassa on annettu yksi sovintoehdotus, jonka IAU hylkäsi 30.4.
Palta ihmettelee SLL:n toimintaa ja ratkaisukyvyttömyyttä lentäjien neuvotteluissa6.5.2025 21:19:02 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta antoi tiistaina 5.5. uuden kokonaisesityksen ratkaisuehdotukseksi lentäjien pitkittyneeseen työriitaan. Suomen Liikennelentäjäliitto SLL tiedotti verkkosivuillaan myöhään tiistai-iltana 6.5., ettei liitto hyväksy työnantajapuolen esitystä. Osapuolten oli määrä jatkaa neuvotteluja tänään klo 21, mutta tieto SLL:n päätöksestä hylätä työnantajapuolen esitys ilmoitettiin SLL:n verkkosivuilla ennen sovittua tapaamisaikaa. Lisäksi SLL perui illan neuvottelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme