Puutteet osaamisessa jarruttavat palvelualojen yritysten kasvua
Palvelualojen henkilöstömäärän kasvu on taittunut. Palvelualojen työantajat Paltan, Kaupan liiton ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan yhteisen Palvelualojen osaajabarometrin mukaan rekrytointivaikeudet ovat hetkeksi hellittäneet, mutta pienenevät työikäisten ikäluokat luovat haastetta myös palvelualoilla. Yleisin haaste rekrytoinnissa on osaamisen vastaamattomuus yrityksen tarpeisiin.

Odotukset henkilöstömäärän kasvusta ovat laskeneet palvelualojen ja kaupan yrityksissä merkittävästi. Kasvua ennustavia oli 26 % vastaajista, kun edellisessä tutkimuksessa vuonna 2022 työvoiman määrän kasvua ennakoi 44 % vastaajista.
Osaavan työvoiman rekrytointi on helpottunut hetkellisesti, koska työvoimaa on yleisen suhdanteen vuoksi enemmän saatavilla. Sen odotetaan hankaloituvan jälleen tulevaisuudessa, kun kuluttajien luottamus vahvistuu ja palveluiden kysyntä elpyy. Rekrytoinnissa yleisin haaste oli osaamisen vastaamattomuus yrityksen tarpeisiin. Sen osuus on kasvanut edelleen ja oli nyt 67 %.
Palvelualojen yritykset tarvitsevat osaajia, joilla on kyky ja halu kehittää osaamistaan, hyvät ongelmanratkaisu- ja sosiaaliset taidot sekä kyky ajatella luovasti. Asiakaslähtöisyyden, johtamis- ja valmentamistaitojen sekä myynti- ja markkinointiosaamisen merkitys nousi edellisestä vuonna 2022 tehdystä tutkimuksesta. Tehtävässä tarvittava kielitaito nousi esiin uutena osaamistarpeena.
Täydennyskoulutuksesta ja oppilaitosyhteistyöstä toivotaan vastausta osaamisvajeeseen
Oppilaitosyhteistyön ja täydennyskoulutuksen rooli nähdään merkittävänä yritysten osaamistarpeiden täyttämisessä. Tarvetta lisäkoulutukselle ja yhteistyölle yritysten ja oppilaitosten välillä on muun muassa uusien osaajien rekrytoinnissa sekä digitaitoihin ja asiakaspalveluun liittyvissä koulutuksissa.
Viime vuosina koulutusvastuuta on siirretty yhä enemmän oppilaitoksista yrityksille ja osa vastaajista kokee sen haasteena. Vastaajat toivovat, että oppilaitokset ottaisivat nykyistä enemmän vastuuta työelämässä tarvittavien perustaitojen opetuksesta ja että yritykset saisivat tukea koulutuskustannuksiin.
"Oppilaitosyhteistyö on yrityksille erittäin tärkeää, sillä oppilaitokset kouluttavat yrityksille ammattitaitoisia tulevaisuuden osaajia. Tiiviillä yritysten ja oppilaitosten välisellä dialogilla varmistetaan, että asiakkaita palvelevat jatkossakin ammattitaitoiset työntekijät, joilla on sosiaalisten ja asiakaspalvelutaitojen lisäksi myös kyky ja halu kehittää sekä omaa osaamistaan että yritysten toimintaa”, korostaa MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.
Kertynyttä osaamista halutaan hyödyntää – yli 55-vuotiaiden osuus työllisistä kasvussa
Ikääntyvien, vähintään 55-vuotiaiden työllisten määrä on kasvanut palvelualoilla viime vuosina, mikä näkyy myös osaajabarometrin tuloksissa. Puolet yrityksistä pyrkii tunnistamaan ikääntyvien työntekijöiden osaamista ja hyödyntämään sitä työtehtävien suunnittelussa. Noin kolmasosassa yrityksiä kertynyttä osaamista siirretään nuoremmille esimerkiksi erilaisten mentorointiohjelmien ja koulutusten avulla. Lähes 30 prosenttia yrityksiä taas käyttää ikäsyrjintää ehkäiseviä toimia rekrytoinnissa.
”Palvelualoilla on tärkeää pystyä hyödyntämään entistä paremmin myös ikääntyvien työntekijöiden työpanosta. Vaikka akuutein työvoimapula on nyt hetkeksi helpottanut, pienenevien työikäisisten ikäluokkien luoma haaste ei ole poistunut”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja muistuttaa.
Työaikojen muokkaaminen ikääntyvien tarpeisiin onkin palveluyrityksissä yleistä, ja 42 prosenttia osaajabarometriin vastanneista yrityksistä ilmoittaa hyödyntävänsä eläkeläisiä osa-aikatyössä ja 22 prosenttia harkitsee asiaa.
Kielitaito kansainvälisen rekrytoinnin esteenä
Tutkimuksen mukaan ulkomaalaistaustaisen työvoiman osuus on pysynyt aiemmalla tasolla, mutta sen hyödyntämisessä on edelleen merkittäviä esteitä. Suurimpana haasteena koetaan kielitaito. Lisäksi osaamisen puute, työnantajan valmiudet palkata ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä sekä asiakkaiden asenteet ovat merkittäviä esteitä. Vastanneet yritykset toivovat tukea kielikoulutukseen, työlupaprosessien joustavuuteen ja ammattitaitoisten rekrytointikumppaneiden käyttöön.
– Ulkomaiset osaajat ovat palvelualojen yrityksille elintärkeitä. Siksi meidän tulee tukea yritysten kykyä työllistää heitä vahvistamalla monikielisiä organisaatioita ja yritysten valmiuksia palkata osaajia myös kehittyvällä kotimaisen kielen taidolla. Lisäksi kansainvälisiin korkeakouluohjelmiin tulee sisällyttää kotimaisten kielten opintoja osana tutkintoa ja heti opintojen alusta saakka, painottaa Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki.
Kansainvälisten osaajien saatavuus ja sujuva maahanmuutto ovat palvelualoille, kaupalle ja koko Suomelle kriittisiä. Kansainvälisiä osaajia tarvitaan väestön ikääntymisen jättämän osaajapulan täyttämiseksi ja palvelualojen kasvun mahdollistamiseksi.
Tutkimuksen toteutti Innolink sähköpostikyselyn ja puhelinhaastatteluiden yhdistelmänä maalis-toukokuussa 2025. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat Paltan, Kaupan liiton sekä MaRan jäsenyritykset. Tutkimus perustuu 917 vastaukseen. Tutkimus toteutettiin kolmannen kerran.
Yhteyshenkilöt
Tatu RauhamäkiJohtaja, elinkeinopolitiikka
Puh:050 521 2907tatu.rauhamaki@palta.fiJaana KurjenojapääekonomistiKaupan Liitto
Puh:040 820 5378jaana.kurjenoja@kauppa.fiTimo LappitoimitusjohtajaMatkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa
Puh:040 734 5549timo.lappi@mara.fiLiitteet
Palta on uuden työn, digimurroksen ja tulevaisuuden työmarkkinoiden suunnannäyttäjä. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa yhdistämme faktat, työmarkkinaosaamisen sekä vaikuttamisen taidot palvelutalouden ja Suomen parhaaksi. Palta on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto ja edustamme yli 2 600 palvelualoilla toimivaa jäsentämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Palvelualojen työnantajat Palta ry
Lentäjien työriidassa vihdoin sopu: Palta ja SLL hyväksyivät neuvottelutuloksen10.6.2025 15:32:34 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Suomen Liikennelentäjäliitto SLL:n hallinnot ovat hyväksyneet sunnuntaina osapuolten neuvotteleman neuvottelutuloksen Finnairin liikennelentäjien työehdoiksi.
IAU hylkäsi lentoliikenteen palveluiden sovintoehdotuksen ja tavoittelee edelleen ylimitoitettuja palkankorotuksia28.5.2025 09:12:20 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Ilmailualan Unioni IAU antoivat tänään vastauksensa sovittelijan 27.5. tekemään sovintoehdotukseen lentoliikenteen palveluja koskevassa työriidassa. Palta olisi ollut valmis hyväksymään sovintoehdotuksen, mutta IAU ilmoitti hylkäävänsä ehdotuksen.
Palta: IAU:n tavoite lentoliikenteen palvelujen palkankorotuksille vastoin aiemmin sovittua26.5.2025 15:15:16 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Ilmailualan Unioni IAU:n välisen lentoliikenteen palveluja koskevan työriidan sovittelu on ollut käynnissä maaliskuusta lähtien. Toistaiseksi riidassa on annettu yksi sovintoehdotus, jonka IAU hylkäsi 30.4.
Palta ihmettelee SLL:n toimintaa ja ratkaisukyvyttömyyttä lentäjien neuvotteluissa6.5.2025 21:19:02 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta antoi tiistaina 5.5. uuden kokonaisesityksen ratkaisuehdotukseksi lentäjien pitkittyneeseen työriitaan. Suomen Liikennelentäjäliitto SLL tiedotti verkkosivuillaan myöhään tiistai-iltana 6.5., ettei liitto hyväksy työnantajapuolen esitystä. Osapuolten oli määrä jatkaa neuvotteluja tänään klo 21, mutta tieto SLL:n päätöksestä hylätä työnantajapuolen esitys ilmoitettiin SLL:n verkkosivuilla ennen sovittua tapaamisaikaa. Lisäksi SLL perui illan neuvottelut.
IAU hylkäsi lentoliikenteen palveluja koskevan sovintoehdotuksen, lakot toteutumassa 2.5. ja 5.5.30.4.2025 15:58:03 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Ilmailualan Unioni IAU antoivat tänään vastauksensa sovittelijan 29.4. tekemään sovintoehdotukseen lentoliikenteen palveluja koskevassa työriidassa. Palta olisi ollut valmis hyväksymään sovintoehdotuksen, mutta IAU ilmoitti hylkäävänsä ehdotuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme