Lidl Suomi

Suomen toinen puu-Lidl avataan Tampereen Tesomalle maaliskuussa

5.2.2025 15:14:47 EET | Lidl Suomi | Tiedote

Jaa

Tampereen Tesomalla rakennetaan parhaillaan Suomen toista puu-Lidliä. Uuden myymälän voimin Lidl pystyy palvelemaan tamperelaisia asiakkaitaan entistä paremmin. Tampereen 10. Lidl-myymälän avajaisia vietetään torstaina 13.3.2025.

Tesoman valtatien varteen nouseva myymälä on Lidlin toinen puumyymälä Suomessa. Tyypillisestä Lidlistä poiketen myymälä on kivijalasta ylöspäin rakenteeltaan pääosin puuta, joka näkyy erityisesti myymälän julkisivussa. 
 
Puisten rakenteiden sisäpuolelle syntyy avara ja raikas myymälä, jossa on muun muassa tuttu valikoima kotimaisia ja kansainvälisiä herkkuja, Lidlin rakastettu paistopiste sekä pikakassat. Rakennus- ja valmistelutyöt ovat edenneet aikataulussa ja tiloissa alkaa näyttää jo ruokakaupalta. Hyllyt täytteineen asennetaan paikoilleen lähempänä avajaispäivää. 
 
– Myymälä etenee kovaa vauhtia, ja päivä päivältä näyttää valmiimmalta. Odotammekin tiimin kanssa jo innolla, että pääsemme avaamaan ovet asiakkaillemme ja nauttimaan avajaistunnelmasta, sanoo myymäläpäällikkö Tiia Seppänen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Halloween-huuma huipentuu: Juhlapöydän herkut ja asut viedään nyt käsistä29.10.2026 15:11:22 EET | Tiedote

Halloweenin juhlinta on kasvanut Suomessa viime vuosina vauhdilla, ja syksyn suosikkisesonki näkyy selvästi myös päivittäistavarakaupan arjessa. Lidlissä kysynnän kasvuun on vastattu laajentamalla teematuotteiden valikoimaa. Yksittäisen viikonlopun sijaan halloweenista on muodostunut koko lokakuun mittainen juhlaputki. H-hetken lähestyessä sesonkituotteita saa myymälöistä nyt myös erikoishinnoin.

Lidl vastaa jättitrendiin: Lanseeraa korealaisesta kosmetiikasta inspiroituneen tuotesarjan27.10.2026 13:09:24 EET | Tiedote

Korealaisen ihonhoidon ilmiöt ja tehoaineet ovat pitkään hallinneet kauneustrendejä. Nyt Lidl tuo Aasian suosituimmat ihonhoitorituaalit kaikkien saataville julkaisemalla täysin uuden Cien-kosmetiikkasarjan. Korealaisesta kosmetiikasta inspiroitunut uutuussarja yhdistää tehokkaat antioksidantit ja kirkastavat ainesosat helppoon viiden askeleen hoitorutiiniin. Uutuustuotteet saapuvat suurimpaan osaan Lidl-myymälöistä keskiviikkona 28.10.

Lidlin omien merkkien tee 100 % sertifioitua13.10.2026 10:04:09 EEST | Tiedote

Teellä on tuhansien vuosien historia, ja sitä nautitaan niin Suomessa kuin maailmalla valtavia määriä joka päivä. Teen viljelyyn ja tuotantoon liittyy haasteita niin ympäristön kuin ihmistenkin näkökulmasta. Tämän vuoksi Lidl on linjannut, että kaikki Lidlin oman merkin teet ovat kolmannen osapuolen sertifioimia. Kaikista Lidlin oman merkin teepaketeista löytyy joko Rainforest Alliance-, Reilu kauppa- tai luomumerkki.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye