Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Jenna Kostet ehdolla Storytel-palkinnon saajaksi, uusi romaani huhtikuussa

Jaa

Jenna Kostetin tositapahtumiin pohjautuva romaani Punainen noita on Storytel Awards -finalisti. 
Uusi, 1930-luvun Turkuun sijoittuva valoisansävyinen Sinisiipisten saari ilmestyy huhtikuussa.

Jenna Kostetin Punainen noita on tositapahtumiin perustuva romaani 1600-luvulla eläneestä Valpuri Kinnistä, joka on ainoa todistetusti Suomessa vesikokeeseen noituudesta epäiltynä joutunut henkilö. Kirja on Storytel Awards -finalisti. Voittaja julkistetaan Storytel-gaalassa 13.3.

Sinisiipisten saari aloittaa 1930-luvun Turkuun sijoittuvan trilogian, jossa seurataan kolmen Ahlgrenin sukuun kuuluvan nuoren naisen elämää sotien välisessä Suomessa. 1930-luvun Turussa tiedeyhteisö, modernismin lumo, esoteria ja yhteiskuntaluokkien erot värittävät kaupunkia, joka on rakennettu uudelleen sata vuotta aikaisemmin riehuneen suurpalon ja itsenäisyyden alkuvuosien jännitteiden muovaamassa ilmapiirissä. Romaanin nimi tulee saaresta jonne päähenkilö Aina matkustaa tutkimusapulaiseksi. Teos ilmestyy 4.4.2025. Jenna Kostet esiintyy romaaninsa kanssa kevään aikana useassa paikassa, esimerkiksi Turun ja Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa.

Jenna Kostet on vuonna 1984 syntynyt kirjailija, jolta on ilmestynyt romaaneja, tietokirja Turun linnan Katariina-nimisistä valtiattarista sekä useita neulekirjoja.
Kostetin Instagram-tilillä Ihtiriekkoknits on yli 20 000 seuraajaa. Hänen isänsä on Turun linnassa sekä museotoimenjohtajana uransa tehnyt Juhani Kostet.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jenna Kostet
Jenna Kostet
Fotonokka Aula & Co
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo.
Itsenäisen kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.

Aula & Co on kesästä 2024 itsenäinen kustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

"Tyttöjen Bonnie & Clyde", jatkoa Murhat ja mindfulnessille ja muita alkukesän dekkariuutuuksia11.6.2025 07:21:29 EEST | Tiedote

Alkukesän ja loppukevään dekkariuutuuksissa ovat Hannah Deitchin esikoisteos Tappaja-ainesta, Lynn Messinan 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva Katala esitys ja Benjamin Stevensonin humoristinen Kuka tahansa tässä junassa voi olla syyllinen. Tällä viikolla julkaistaan Lasiavain-palkitun Tove Alsterdalin Salakäytävä. Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarin viimeinen osa Lintusielu ja Martin Österdahlin Rapujuhlat ilmestyvät heinä-elokuun vaihteessa. Elokuun lopussa ilmestyy yllätyshitiksi Suomessakin nousseen Karsten Dussen Murhat ja mindfulnessin jatko-osa Sisäinen lapseni tahtoo tappaa.

Jiri Nikkiseltä omaelämäkerta syksyllä6.5.2025 11:28:30 EEST | Tiedote

Aula & Co julkaisee Jiri Nikkisen itsensä kirjoittaman kirjan Hyvä bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa ensi syksynä. Jiri Nikkisen musiikillinen ura kattaa lähes viisi vuosikymmentä Cliftersistä Beatles-tribuutteihin. Kirjassaan hän kertoo eloisasti ja rehellisesti lapsuutensa lähtökohdista, musiikillisesta läpimurrostaan ja henkilökohtaisesta elämästään. Nikkinen täyttää 60 vuotta 10.11.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye