Keusoten asiakastyytyväisyys parantunut vuosi vuodelta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asiakastyytyväisyys on jälleen kasvanut: asiakaspalautteiden perusteella 71 prosenttia asiakkaista suosittelisi Keusoten palveluja.

Keusoten asiakaskokemusta mitataan asiakaspalautteen avulla. Keskeisin asiakaskokemuksen mittari on nettosuositteluindeksi eli NPS, joka kertoo, kuinka todennäköisesti asiakas suosittelisi käyttämäänsä palvelua muille. NPS-luvun vaihteluväli on -100 – 100, ja pääsääntöisesti luvun 60 kieppeillä olevaa tulosta pidetään erittäin hyvänä. 60 on myös Keusoten tavoite.
Keusoten NPS-luku on kasvanut tasaisesti läpi kuntayhtymävuosien ja hyvinvointialueen alkutaipaleen. Vuoden 2024 NPS-luku oli 56, kun vuonna 2023 se oli 47 ja vuonna 2022 37. Vuoden 2024 asiakaspalautteiden perusteella 71 % asiakkaista suosittelisi Keusoten palveluja.
– Hyvinvointialueet painivat tällä hetkellä muutosten keskellä haastavassa taloustilanteessa. Onkin äärimmäisen hienoa, että asiakastyytyväisyys on kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta. Se kertoo ammattilaistemme sitoutumisesta työhön ja onnistumisesta, mistä haluankin lämpimästi kiittää koko henkilöstöä, Keusoten hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio kiittää.
Myös asiakaspalautteen määrä on kasvanut. Vuonna 2024 Keusote sai yhteensä 81 982 palautetta. Kaiken kaikkiaan 95 % Keusoten palveluista sai asiakaspalautetta asiakaspalautejärjestelmän kautta.
Palautteiden avulla tehdään konkreettisia muutoksia
Keskeisintä palautteen keräämisessä on saada asiakasnäkökulma siihen, miten Keusoten palveluita ja muuta toimintaa tulisi kehittää. Positiivinen palaute on aina myös konkreettinen kiitos henkilöstölle hyvin tehdystä työstä. Keusotessa seurataankin aktiivisesti, miten palautteita hyödynnetään toiminnan kehittämisessä ja palvelujen jatkuvassa parantamisessa.
– Olemme palautteiden perusteella muun muassa muokanneet ohjeita ja opasteita, järjestäneet koulutusta henkilöstöllemme, sujuvoittaneet asiakasprosesseja sekä resursoineet palveluja uudelleen. Positiivinen palaute on myös tärkeää henkilöstön työssä jaksaminen ja työn merkitykselliseksi kokemisen kannalta, Kontio summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raija KontioHyvinvointialuejohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 768 2627raija.kontio@keusote.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Nurmijärveläinen, vastaa asukaskyselyyn ja auta kehittämään tulevaisuuden sote-palveluita!18.6.2025 13:44:13 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) selvittää asukaskyselyn ja -tapahtuman avulla, millainen sosiaali- ja terveyspalveluiden verkosto olisi juuri Nurmijärvelle sopiva.
Aluehallitus käynnisti uuden toimintakautensa ja teki keskeisiä nimityksiä18.6.2025 11:33:48 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallituksen uusi toimintakausi alkoi 17.6.2025. Ensimmäisessä kokouksessaan aluehallitus teki useita tärkeitä nimityksiä. Aluehallitus nimesi henkilöstö- ja konsernijaoston jäsenet ja valitsi nuorisovaltuuston edustajat lapset, nuoret ja työikäiset -lautakuntaan.
Keusoten uuden aluevaltuuston työ käynnistyi13.6.2025 13:42:46 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuuston ensimmäinen kokous pidettiin torstaina 12.6.25 Hyvinkäällä. Valtuustokausi käynnistyi järjestäytymisellä ja aluehallituksen ja lautakuntien henkilövalinnoilla.
Keusoten yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet – vähennystarve osoittautui arvioitua pienemmäksi12.6.2025 09:45:22 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Aluehallitus hyväksyi neuvotteluesityksen kokouksessaan 12.6.25. Neuvottelujen peruste on hyvinvointialueen heikko taloudellinen tilanne. Yhteistoimintaneuvotteluilla saavutettiin 13,9 miljoonan euron henkilöstösäästöt vuosille 2025–27.
Keusote kehittää kotihoidon ja omaisten välistä viestintää11.6.2025 11:29:41 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) pyritään parantamaan kotihoidon ja omaisten välistä viestintää uusilla tietoturvallisilla järjestelmillä. Tavoitteena on vahvistaa viestintää kotihoidon ja omaisten välillä niin, että tärkeä tieto on kaikkien tarvittavien tahojen saatavilla oikeaan aikaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme