Jatkeen yhteistyö TVT:n kanssa jatkuu – viisi kerrostaloa Kaerlantielle
Jatke Länsi-Suomi Oy ja TVT Asunnot Oy ovat sopineet viiden kerrostalon rakentamisesta Turun Kaerlaan, osoitteeseen Kaerlantie 30. Hankkeen toteutusmuoto on Aran korkotukilainamallinen vuokrakohde.

Kohteeseen valmistuu viisi vuokra-asumiseen suunnattua kerrostaloa sekä niitä palvelevat talousrakennukset, autokatos ja pihat pysäköintialueineen. Viisikerroksisiin taloihin valmistuu yhteensä 141 A-energialuokan asuntoa, yhteensä 7462,5 m2. Asuntokoot vaihtelevat yksiöistä neliöihin. Rakennustyöt ovat alkaneet joulukuussa 2024, ja hanke valmistuu kesällä 2026.
Hanke vahvistaa huomattavasti Jatke Länsi-Suomen tilauskantaa ja yhtiön asemaa merkittävänä asuntorakentajana Turun alueella. Jatke toteuttaa TVT Asunnoille parhaillaan myös viiden kerrostalon rakennushanketta Koivulan kaupunginosaan. Kaerlantien hankkeen myötä Jatkeella on rakenteilla TVT Asunnoille yli 330 asuntoa seuraavien vuosien aikana.
”Yhteistyö TVT Asuntojen kanssa on ollut tässäkin hankkeessa hedelmällistä. Askarruttaviin asioihin on aina yhdessä löydetty ratkaisut”, kertoo Jatke Länsi-Suomi Oy:n rakennuspäällikkö Ville Avellan-Martikainen. ”Kuten kaikilla Jatke Länsi-Suomen työmailla, varmistamme myös Kaerlantiellä, että hanke toteutuu resurssitehokkaasti. Materiaalin hyötykäyttöaste tulee olemaan yli 80 prosenttia ja lajitteluaste vähintään 70 prosenttia. Minimoimme hankkeen rakentamisen ympäristökuormituksen esimerkiksi hyödyntämällä kaukolämpöä jo rakentamisvaiheessa heti kun se on mahdollista. Käytämme työmaasähkönä myös sataprosenttisesti CO2-vapaata sähköä”, Avellan-Martikainen jatkaa.
”Kaerlantie 30 -hanke on niin sanottua purkavaa uudisrakentamista. Ennen rakennushankkeen käynnistymistä purimme tontilta teknisen käyttöikänsä päähän tulleet rakennukset, joissa oli 91 asuntoa. Asemakaavassa lisääntyneen rakennusoikeuden myötä tontille saadaan 141 uutta energiatehokasta ja esteetöntä asuntoa. Jatke on edistänyt hanketta sovitussa aikataulussa”, kertoo projektipäällikkö Nestori Toriseva TVT Asunnot Oy:stä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Avellan-MartikainenrakennuspäällikköJatke Länsi-Suomi Oy
Puh:0400944546ville.martikainen@jatke.fiNestori TorisevaprojektipäällikköTVT Asunnot Oy
Puh:02 262 6125nestori.toriseva@tvt.fiKuvat

Jatke-konserni
Radiokatu 3
00240 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jatke Oy
Vartiokylän uuden koulu-päiväkodin rakentaminen aloitettu – urakoitsijana Jatke5.12.2025 10:44:40 EET | Tiedote
Helsingin Vartiokylään saadaan vanhan sisäilmaongelmaisen koulun tilalle uusi koulu-päiväkotirakennus, johon sijoittuu Vartiokylän koulun 1.—.9.-luokat, päiväkodin tilat sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetustilat. Kohteen urakoitsijaksi on valittu Jatke Toimitilat Oy ja rakennustyöt ovat aloitettu viikolla 49.
Jatke rakentaa Etukodit Oy:lle 45 uutta asuntoa Vantaan Hiekkaharjuun12.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Luonnonläheiseen ja hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevaan Vantaan Hiekkaharjuun rakentuu uusia A-energialuokan koteja. Jatke Uusimaa Oy toimii hankkeessa KVR-urakoitsijana.
Jatkeen urakoima Pääpostitalon peruskorjaus on valmis – tilat uudistettiin modernin työelämän tarpeisiin5.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsingin paraatipaikalla sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Saneerauksessa on kunnioitettu vuonna 1938 rakennetun Postitalon alkuperäistä henkeä, mutta tiloja on uudistettu vastaamaan paremmin nykyaikaisen toimistotyön vaatimuksiin.
Espoon Sepänkallioon valmistui historiallisen suuri asuntohanke TA-Yhtiöille – rakentajana Jatke31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jatke Uusimaa on urakoinut TA-Yhtiöille merkittävän suuren asuntokokonaisuuden Espoon Sepänkallioon. Kyseessä on sekä Jatkeelle että TA-Yhtiöille suurin yksittäinen asuntohanke tähän mennessä.
Jatkeen maine on suurten talonrakennusyritysten paras23.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jatkeen maine on Suomen suurimpien rakennusalan yritysten parhaimpia. Suurten talonrakentajien joukossa Jatkeen maine on alan paras. Suomen kymmenen suurimman rakennusyrityksen listalla Jatke on kivunnut sijalle kaksi. Myös rakennusalan kokonaismaine on lähtenyt nousuun, ilmenee Reputation and Trust Analyticsin toteuttamasta rakennus- ja suunnittelualan Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksesta. Huhti–toukokuussa 2025 tehtyyn tutkimukseen vastasi yhteensä 5 469 suomalaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme