Vapaaehtoiset aula-avustajat helpottavat asiointia JUSTissa
6.2.2025 14:09:23 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Järvenpään JUSTin aulassa on mahdollista saada aula-avustajan apua. Avustajat ovat OLKA:n kouluttamia vapaaehtoisia, joiden tehtävänä on neuvoa ja ohjata asiakkaita esimerkiksi ITTE-ilmoittautumisautomaattien käytössä sekä palveluiden löytämisessä.

Neuvonnalle on ollut kysyntää, sillä JUSTissa on paljon erilaisia Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusoten) ja HUSin palveluita. Aula-avustajatoiminta on koettu myös Keusoten henkilökunnan keskuudessa tarpeelliseksi.
– Asiakkaiden voi olla haastavaa hahmottaa, minne pitäisi mennä tai miten tulisi toimia, jos JUSTissa käy harvoin tai tulee asioimaan ensimmäistä kertaa, toteaa lähineuvontapisteen työntekijä Linda-Maria Siro.
Asiakkaillakin on ollut OLKA:n aula-avustajista hyvää palautetta. JUSTissa asioinut Kirsti Lyytinen antaa avusta omakohtaisen esimerkin, jossa hän sai hyviä neuvoja ITTE-automaatin käyttöön.
– En osannut heti käyttää ilmoittautumislaitetta, kun niitä on tässä aulassa kaksi erilaista, enkä tiennyt kumpaan pitää ilmoittautua, Kirsti kertoo.
Aulassa todellakin on kaksi eri laitetta, joista toisella ilmoittaudutaan Keusoten palveluihin ja toisella HUSin laboratorioon.
Vapaaehtoiset itse ovat kokeneet toiminnan mukavana ja merkityksellisenä.
– Juuri eräs herra sanoi, että on se niin hyvä, että on tällainen palvelu. Monet asiakkaat, erityisesti iäkkäämmät, kokevat kaikenlaisten laitteiden käytön hankalaksi. Heidän olonsa muuttuu heti turvallisemmaksi, kun apua on saatavilla. On myös ihanaa, kun asiakkaat ilahtuvat pienistäkin neuvoista. Tämä työ antaa hyvää mieltä molemmin puolin, iloitsee aula-avustajana toimiva Soili Kivelä.
Hän suositteleekin OLKA:n vapaaehtoistoimintaa kaikille, jotka ovat sosiaalisesti avoimia ja haluavat antaa aikaansa merkitykselliseen vapaaehtoistyöhön.
– Tämä on helppo ja joustava vapaaehtoistoiminnan muoto, Soili summaa.
Keski-Uudellamaalla vapaaehtoiskoulutuksia järjestetään useita kertoja vuodessa. Sairaalavapaaehtoisena voi tällä hetkellä toimia Järvenpäässä JUSTissa ja Hyvinkään sairaalassa.
OLKA-toiminta on koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa ja hyvinvointialueen yksiköissä. Keski-Uudellamaalla OLKA-toimintaa toteutetaan yhdessä Keusoten, HUS yhtymän, Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston ja alueen yhdistysten kanssa. OLKA® on HUSinn ja HyTe ry:n luoma valtakunnallinen yhteistyömalli.
OLKA-yhteistyön koordinointi toteutetaan Keusotessa osana Kestävä kasvu -hanketta (RRP2), jonka rahoittaa Euroopan unionin kertaluontoinen elpymisväline (NextGenerationEU).

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka Pulkkinen, hankekoordinaattori
inka.pulkkinen@keusote.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluevaltuusto perehtyi syysseminaarissa Keusoten taloustilanteeseen ja tulevien vuosien ratkaisuihin25.9.2026 16:55:16 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuusto kokoontui 24.–25. syyskuuta syysseminaariin. Kahden päivän aikana valtuutetut perehtyivät erityisesti hyvinvointialueen taloustilanteeseen, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman päivittämiseen sekä palvelujen verkoston tulevaisuuteen. Seminaarissa käsiteltiin myös henkilöstöohjelmaa ja hankintojen kehittämistä.
Keusoten aluehallitus kokoontuu 29.9.202625.9.2026 14:30:48 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 29.9.2026. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan muun muassa lausuntoa pelastuslaitoksen vuoden 2027 talousarviosta ja alustavasta toimintasuunnitelmasta, lausuntoa pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksestä vuosille 2027–2030 sekä vammaispalvelulain mukaisen päivätoiminnan ja kehitysvammaisten työtoiminnan hankinnan käynnistämistä.
Keusoten hammashoidon kiirevastaanotot keskitetään, jotta aikoja vapautuu tutkimus- ja jatkovastaanottoihin25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hammashoidon kiirevastaanotot keskitetään 5.10. alkaen neljään suureen hammashoitolaan, jotka vastaavat kiirevastaanotoista vuorotellen yhden viikon kerrallaan.
Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut23.9.2026 11:22:57 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui 22. syyskuuta. Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut osana Keusoten talouden tasapainottamista.
Valtiovarainministeriö antoi Keusotelle suositukset talouden tasapainottamiseen22.9.2026 13:20:18 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ja valtion ennakollisen talouden ohjauksen neuvottelut ovat päättyneet. Ministeriöt kiinnittivät huomiota erityisesti Keusoten suuren alijäämän kattamiseen, suunniteltujen säästötoimien konkretisointiin, palveluverkon tarkasteluun sekä siihen, että säästöjen vaikutukset asukkaiden palveluihin arvioidaan riittävän tarkasti. Keusote jatkaa talouden tasapainottamista ja täydentää valtiovarainministeriölle tekemäänsä hakemusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme