Millainen olisi paras mahdollinen maailma?
Toivoa herättävässä uutuusteoksessa etsitään ratkaisuja, jotka muuttavat utopiat todellisuudeksi.

Entä jos kauppaan mennessämme tietäisimme aina, että ostamamme ruoka on tuotettu eettisesti, ketään riistämättä ja maata suojellen? Entä jos palkkatyö olisi jäänyt vain lyhyeksi kokeiluksi ja saisimme kaiken tarvitsemamme lahjojen muodossa? Entä jos koko kapitalistinen järjestelmä olisi ajateltu uusiksi?
Utopioiden kehittely saatetaan mieltää naiiviksi, mutta ilman suuria visioita ei oteta myöskään suuria edistysaskelia. Maailman paras maailma etsii vaihtoehtoisia tapoja järjestää nykyiset yhteiskunnan rakenteet maailman kantokyvyn, ihmisoikeuksien toteutumisen ja uudenlaisen talouden näkökulmasta. Teoksessa tutustutaan myös paikkoihin ja käytäntöihin, joissa pilkahtaa jotakin utooppista. Esimerkiksi eläinsuojelukeskus Tuulispäässä entiset tuotantoeläimet ovat vapaita tuotto-odotuksista ja Keuruun Ekokylässä yhteisö kannattelee jäseniään.
Mitkään nykyisen yhteiskuntajärjestyksen tukipilareista, ruoantuotannosta palkkatyöhön, eivät ole perustavanlaatuisia totuuksia vaan menneisyydessä tehtyjä valintoja, joille on olemassa myös vaihtoehtoja. Suomalaiset pitävät itsestään selvänä esimerkiksi jokaisenoikeutta, mutta sekin oli aikoinaan taistelun takana.
Tarinallinen tietokirja muistuttaa, että historiassa utopiat ovat nousseet esille juuri silloin, kun maailma ympärillä on tuntunut olevan kaaoksessa. Siksi utopioita tarvitaan juuri nyt.
Emma Nikander on vapaa toimittaja ja kirjoittaja, joka rakentaa omaa utopiaansa asumalla pienellä maatilalla monilajisen perheensä kanssa.
Maailman paras maailma ilmestyy maaliskuussa. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 13.3.2025
Haastattelupyynnöt, PDF:t ja arvostelukappaleet: ilmo.muuronen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0451325317ilmo.muuronen@otava.fiTietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Kuinka olla viisaasti vaativa?13.8.2025 12:25:16 EEST | Tiedote
Tiedämme, että vaativuus kuormittaa, uuvuttaa sekä rikkoo kehoa ja mieltä. Itsensä haastaminen on kuitenkin myös innostavaa ja palkitsevaa. Onko vaativuus ymmärretty siis väärin? Psykologin puhutteleva uutuusteos auttaa erottamaan hyödyllisen vaativuuden haitallisesta.
Uusi kotimainen kirja migreenistä ohjaa löytämään itselle parhaiten sopivat hoitokeinot1.8.2025 14:15:25 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Katja Ojalan uutuuskirja Migreeni esittelee kaikki migreenin yleisimmin tunnetut hoitokeinot ja auttaa lukijaa löytämään itselleen parhaiten sopivat hoitomuodot.
Opi ymmärtämään hermostosi kieltä – Airikka Nurmela johdattaa uudessa tietokirjassaan vagushermon saloihin29.7.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Hermostomentori Airikka Nurmela yhdistää helposti lähestyttävässä uutuuskirjassaan uusinta hermostotietoa, mindfulnessia ja omakohtaisia kokemuksia. Miten hermosto vaikuttaa ajatteluusi, tunteisiisi ja kehoosi? Miten voit lisätä levollisuutta ja hyvää oloa elämääsi?
Roope Lipastin Kuuma linja kuvaa villisti, lämpimästi ja haikeasti 80-luvun nuoruutta kylmän sodan ja ydintuhon pelon Suomessa1.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Maailmaa ei voi pelastaa, mutta voiko edes rakkaitaan? Roope Lipastin Kuuma linja on vangitseva kasvutarina ja tarkkanäköinen ajankuva maailmasta, joka tuntuu yllättävän tutulta jälleen.
True crime -uutuus Sadetakkitappaja sukeltaa Etelä-Korean rikoshistorian synkimpiin tapauksiin17.6.2025 10:48:09 EEST | Tiedote
Fiia Suurosen, Minna Juutin ja Pinja Mikkosen uutuusteos Sadetakkitappaja – ja muita kurjia juttuja Etelä-Koreasta vie lukijan Etelä-Korean tunnetuimpien rikostapausten äärelle. Teos perustuu tekijöiden suosittuun true crime -podcastiin Kurja juttu ja tarjoaa syväluotaavan katsauksen maan rikoshistoriaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme