Uskomattomat 40 miljoonaa kappaletta maailmalla myynyt Ella ja kaverit -kirjasarja täyttää 30 vuotta
Timo Parvelan Ella ja kaverit -kirjasarja juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Koululuokasta ja heidän opettajastaan kertova sarja naurattaa niin lapsia kuin aikuisiakin, ja se on ollut menestys myös ulkomailla. Maailmanlaajuisesti Ella-kirjoja on myyty uskomattomat yli 40 miljoonaa kappaletta. Sarjassa on ilmestynyt vuosien mittaan 40 kirjaa, ja helmikuussa ilmestyvä Ella ja kaverit – Tuukka tietää! on siten sarjan 41. osa. Kirja ilmestyy Ellan nimipäivänä 10.2.

”Olen kuunnellut yli kahdessakymmenessä maassa, kun lapset nauravat Ella-kirjoille. Se nauru kuulostaa aina ihan samanlaiselta. Ella ja kaverit -kirjojen huumori on kieli, jota eri-ikäiset kaikkialla maailmassa ymmärtävät samalla tavoin”, sanoo Timo Parvela.
Ellan juhlavuonna ilmestyy useampia sarjaan liittyviä kirjoja ja tapahtuu monenlaista: Vuoden aluksi Parvelan kustantaja Tammi lähetti kaikkiin Suomen kouluihin ensimmäisten luokkien opettajille Ella ja kaverit -seinäkalenterin, joka sisältää hauskoja tarinoita ja lukemiseen innostavia tehtäviä koko vuodeksi. Tammikuussa noin 6000 kakkosluokkalaista näki Helsingin Musiikkitalolla HKO:n Ella ja kaverit konsertissa -esityksen. Syksyllä on tulossa sarjaan perustuva elokuva, Ella ja kaverit – Operaatio Saukko. Elokuvan taustalla on kirja Ella ja kaverit menevät metsään ja siinä on vahva luonnonsuojeluteema.
Parvelalle yhteiskunnallinen vaikuttaminen kirjallisuuden kautta on aina ollut tärkeää. Parvela ja kirjojen kustantaja Tammi ovat esimerkiksi painattaneet ja jakaneet ukrainankielisiä Ella-kirjoja Suomeen saapuneille pakolaislapsille. Viime vuonna ilmestynyt Ella ja kaverit Itämeren pelastajina tehtiin yhteistyössä John Nurmisen Säätiön kanssa, ja hauskan tarinan varjolla siinä annettiin lapsille ja perheille tärkeää tietoa ja inspiroivia vinkkejä Itämeren suojeluun.
Ella ja kaverit on niittänyt mainetta myös maailmalla. Sarjaa on käännetty yli 20 kielelle, ja maailmanlaajuisesti sitä on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta.
Viime vuonna Timo Parvela nostettiin maailman merkittävimmän lastenkirjapalkinnon, Hans Christian Andersen Literature Awardin, kuuden parhaan ehdokkaan joukkoon.
”Ehdokkuus on osoitus suuresta kansainvälisestä arvostuksesta, ja siitä miten Timo Parvelan tekemä tärkeä lukutaitotyö näkyy myös Suomen ulkopuolella. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on paljon enemmän kuin pelkkää kirjallisuutta – sillä on vaikutusta ihmisen identiteetin rakentumiseen, maailmankuvan jäsentymiseen ja muiden ymmärtämiseen”, sanoo Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi.
Haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Johanna Harkkila / +358 41 4497 274 / johanna.harkkila@tammi.fi
Arvostelukappaleet:
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan5.2.2025 10:23:26 EET | Tiedote
Muumikirja Villit vieraat on ensimmäisenä suomalaisena teoksena valittu vuodesta 1942 ilmestyneeseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan. Suomessa rakastettu sarja tunnetaan nimellä Tammen kultaiset kirjat. Uusi aluevaltaus tapahtuu sopivasti muumikirjojen 80-vuotisjuhlavuonna, jota parhaillaan vietetään.
Ei tehrä tästä ny numeroo – Sinikka Nopolan elämäntyötä muistellaan Arena-näyttämöllä huhtikuussa21.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
"Elämä fokusoi sivuun, niin minäkin" Sinikka Nopola
Elämäkertateos paljastaa uusia puolia hiihtäjälegenda Mika Myllylän traagisesta tarinasta18.12.2024 10:10:58 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 ilmestyvä Langennut legenda on ensimmäinen elämäkertakirja Mika Myllylästä yli 20 vuoteen. Teoksen kirjoittaa tietokirjailija Marko Lempinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme