Turun Yliopistonmäen rakennuksista on tehty kaksi rakennussuojelupäätöstä
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on määrännyt 11.2.2025 tekemillään päätöksillä Turun Yliopistonmäellä sijaitsevat entiset kuurojenkoulun rakennukset piha-alueineen, Kaivokadun portaikon sekä Ylioppilastalot suojeltaviksi rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla.


Suojeluasia otettiin vireille ELY-keskuksen omasta aloitteesta. Suojelu koskee entistä kuurojenkoulun koulurakennus Signumia, asuntola Rosettaa, kokonaisuuteen liittyvää piha-aluetta ja entiseen kuurojenkoulun koulurakennukseen Signumiin Kaivokadulta johtavaa portaikkoa sekä Ylioppilastaloja. Nyt tehdyt kaksi suojelupäätöstä ovat osa laajempaa Yliopistonmäen suojeluasiaa, joka on nyt saatu kokonaisuudessaan päätökseen.
Signum ja Rosetta piha-alueineen ovat ennestään olleet suojeltuja valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen (480/1985) nojalla. Rakennusten siirryttyä pois valtion omistuksesta on suojelu käsiteltävä rakennusperintölain mukaisessa prosessissa ja määritettävä kohteelle suojelumääräykset. Ylioppilastalot oleellisena osana kokonaisuutta on sisällytetty mukaan Yliopistonmäen suojeluasiaan.
Prosessin aikana on kuultu Museovirastoa, Turun kaupunkia, kiinteistöjen ja rakennusten omistajia ja haltijoita sekä naapureita.
Suojelumääräyksiä rakennusten ulkoasun, rakennusrungon ja kiinteän sisustuksen sekä ympäristön säilyttämisestä
Suojelumääräykset koskevat rakennusten ulkoasun ja rakennusrungon lisäksi myös sisätiloja ja kiinteää sisustusta. Myös Signumin ja Rosettan piha-alueen rakenteet ja Kaivokadun päätteenä oleva portaikko sisältyy suojeltavaan alueeseen. Ylioppilastalojen piha-aluetta ei suojeltu.
Signum ja Rosetta edustavat pelkistettyä uusrenessanssia
Entiset kuurojenkoulun koulurakennus Signum ja asuntolarakennus Rosetta suunniteltiin Yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkitehti Theodor Granstedtin johdolla 1890-luvulla ja ne ovat osa Turun Yliopistonmäen valtakunnallisesti merkittävää kokonaisuutta. Turun suomalainen yliopisto perustettiin 1920 ja sen tilat keskitettiin 1950-luvulla kaupungin historiallisen keskustan läheisyyteen Yliopistonmäelle, jonka kaakkoislaidalla kivirakenteiset kuurojenkoulun rakennukset sijaitsevat. Signum ja Rosetta edustavat 1800-luvun lopun pelkistettyä uusrenessanssia ja ovat aikansa muihin vastaaviin koulurakennuksiin verrattuna poikkeuksellisen suuret ja komeat. Rakennukset ovat hyvin säilyneitä ja etenkin Signumissa on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita sisätiloja, kuten porras-, aula- ja salitiloja kiinteine sisustuksineen ja koristemaalattuine pintoineen.
Ylioppilastalot ovat osa Erik Bryggmanin Turkuun painottuvaa elämäntyötä
Yliopistonmäen itärinteessä sijaitsevat peräkkäin toisiinsa kytkeytyvät Ylioppilastalot A, B ja C, jotka on rakennettu arkkitehti Erik Bryggmanin 1950 voittaman arkkitehtuurikutsukilpailun perusteella. Bryggman suunnitteli 1952 valmistuneen A-talon sekä 1954 valmistuneen siiven uima- ja urheiluhalleineen sekä ravintoloineen. Bryggman suunnitteli yhteistyössä arkkitehti Olli Kestilän kanssa 1956 valmistuneen C-talon. Keskelle 1960 valmistuneen B-talon suunnitteli Olli Kestilä. Talojen rakentaminen vastasi ylioppilaiden tarpeeseen saada järjestötiloja, kappeli, ravintola ja asuntoja. Ylioppilaskunnan, kaupungin ja valtion yhteisrahoituksella toteutettu Turun uimahalli on Suomen ensimmäisiä 1950-luvulla valmistuneita kunnallisia uimahalleja.
Bryggmanin tuotannossa harvoin esille nostetut Ylioppilastalot ovat osa hänen Turkuun painottuvaa elämäntyötään. Kokonaisuus edustaa sodanjälkeistä romanttisen lämminhenkistä funktionalismia harjakattoineen, rapattuine ja muurattuine seinineen sekä liuskekivi- ja tiilipintoineen. Uimahallin katujulkisivu on muista poiketen muurattu reliefimäisesti kalkkihiekkatiilestä. Ylioppilastalot edustavat ylioppilaskuntien toimintaa ja varhaista opiskelija-asuntolarakentamista. Ne tuovat esille Bryggmanin arkisuudessaankin hienostuneen arkkitehtuurin.
Yliopistonmäki ympäristöineen edustaa historiallisesti kerrostunutta kaupunkirakennetta, jonka rakennuskanta erilaisin käyttötarkoituksin ulottuu 1800-luvulta tähän päivään.
Lisätietoja:
ylitarkastaja Kirsti Virkki. puh. 0295 022 525
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Salon lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon8.9.2025 11:24:56 EEST | Tiedote
Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 375.9.2025 11:25:45 EEST | Tiedote
Viikolla 37 tehdään päällystöitä Varsinais-Suomessa Salossa. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Raumalla, Huittisissa ja Kokemäellä.
Valtatiellä 2 Nakkilassa aloitetaan Tattaranjoen sillan uusiminen – liikenne ohjataan varasillalle5.9.2025 09:50:11 EEST | Tiedote
Maanantaiaamuna 8.9.2025 valtatiellä 2 Nakkilassa otetaan käyttöön varasilta Tattaranjoen siltatyön ajaksi. Varasilta on rakennettu sillan koillispuolelle ja se on käytössä kesäkuuhun 2026 asti.
Den starka efterfrågan på landsbygdens företagsstöd fortsätter i Egentliga Finland3.9.2025 14:15:35 EEST | Pressmeddelande
Landsbygdsföretagens utvecklingsvilja är livligast i Egentliga Finland. Företagsstöd som ingår i EU:s landsbygdsfinansiering beviljas av NTM-centralen och Leader-grupperna. NTM-centralens ledande företagsexpert Hilkka Halla ger anvisningar för beredningen av ansökningarna.
Maaseudun yritystukien vahva kysyntä jatkuu Varsinais-Suomessa3.9.2025 14:15:35 EEST | Tiedote
Maaseudun yritysten kehittämishalu on vilkkainta Varsinais-Suomessa. EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia myöntävät ELY-keskus ja Leader-ryhmät. ELY-keskuksen johtava yritysasiantuntija Hilkka Halla antaa ohjeita hakemusten valmisteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme