SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Hallitus siirtää rahoitusta julkisesta terveydenhuollosta yksityissektorin tukemiseen

Jaa

Hallitus tiedotti tänään suunnittelemastaan yksityislääkäreiden kelakorvausmallista yli 65-vuotiaalle väestölle parin vuoden kokeiluna. SDP:n kansanedustaja, ex-perhe – ja peruspalveluministeri Aki Lindénin mukaan hallituksen aikeisiin liittyy useita ongelmia.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

— Malli koskee yleislääkärien palveluita, kun yli 65-vuotiaiden nykyisistä yksityislääkärikäynneistä vain 20 prosenttia on yleislääkärikäyntejä. Samalla hallitus on leikannut tänä vuonna 120 miljoonaa euroa terveyskeskuksien lääkäripalveluista. Ja onnistuuko hintakatto? kysyy Lindén.

—  Hallituksen suunnitelma onkin jatkoa sen aiemmille hankkeille kasvattaa yksityisten lääkärikäyntien volyymiä julkisella rahoituksella. Tähänastiset tulokset ovat olleet heikkoja, lähinnä rahaa on palanut, hinnat ovat nousseet ja asiakasmäärät ovat kasvaneet yksityisellä vain vähän, muistuttaa Lindén.

— Ehkä keskeisin ongelma terveydenhuollon tehokkuuden näkökulmasta on se, ettei yksittäisten käyntien korvaaminen tue hoidon jatkuvuutta. Onkin vaarana, että raha käytetään pistemäisiin toimiin, joilla ei ole oikeaa terveyshyötyä ja vaikuttavuutta. Samaan aikaan hyvinvointialueilla joudutaan tekemään kohtuuttomia säästöjä, sanoo Lindén.

— On myös huomattava, että yli 65-vuotiasta palveluiden tarpeessa olevaa väestöä on eniten alueilla, joilla yksityispalveluja on vähiten tarjolla. Niinpä lisärahoituksen ohjaaminen hyvinvointialueille vastaisi paremmin väestön tarpeisiin alueellisesti, sanoo Lindén.

— Hallitus luo lisää kannusteita lääkäreille siirtyä pois julkiselta sektorilta. Tämä on selkeä arvovalinta, kun samaan aikaan hyvinvointialueet kärsivät henkilöstöpulasta ja säästötavoitteista. Hallitus on valmis lisäämään terveyspalvelujärjestelmän hajanaisuutta ja päällekkäisyyksiä ja nakertamaan merkittävästi julkista sote-järjestelmään parin vuoden pilotilla. Iso kysymys kuuluu, mikä on terveydenhuollon tila vuonna 2028 pilotin päättyessä? Ja mikä on suomalaisten terveyden, ja terveyden tasa-arvon tila? kysyy Lindén.

Hallituksen varsinainen lakiesitys valmistuu myöhemmin keväällä. Nyt julkaistu luonnos lähetettiin lausuntokierrokselle.

 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Metsien sertifiointi ei saa perustua hyväksikäytettyyn työvoimaan5.12.2025 13:17:59 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii järeitä toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi metsäalalla. Hän korostaa, että suomalaisen metsäteollisuuden maine ja metsien sertifiointien luotettavuus eivät voi perustua halpatyöhön, alipalkkaukseen tai alihankinnan varjopuoliin. Metsien raaka-ainetta ei tule voida käyttää sertifioituna, jos työntekijöiden oikeuksista ei ole koko ketjussa huolehdittu, Rantanen korostaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat: Hallitus sivuuttaa esitystensä perustuslailliset ongelmat ja vaarantaa vanhusten oikeusturvan5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin torstaina 4.12. vanhuspalveluiden teknologiaan liittyvää lakiesitystä että apteekkilakiesitystä. Valiokunnan oppositioedustajat ovat huolissaan esitysten perustuslainmukaisuudesta ja vaikutuksista ihmisten palveluihin ja oikeusturvaan. ”Olisi tärkeää, että ministerit onnistuisivat tuomaan käsittelyyn esityksiä, jotka eivät ole perustuslain vastaisia”, Kim Berg sanoo.

SDP:n Eloranta: Koulupudokkaiden määrä laski, kiitos Marinin hallituksen4.12.2025 16:12:29 EET | Tiedote

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan oppivelvollisuusiän nosto on vähentänyt koulupudokkuutta yli kolmanneksella ja lisännyt selvästi 16–17-vuotiaiden koulussa pysymistä. ”Sanna Marinin hallituksen vuonna 2021 voimaan tulleen uudistuksen myönteiset vaikutukset näkyvät nyt erittäin selvästi”, iloitsee kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd).

SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko: Euroopan Unionin on vahvistettava omaa puolustustaan4.12.2025 14:24:04 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin puolustusvaliokunta (SEDE) kutsui kansallisten parlamenttien vastinvaliokunnat Brysseliin 3.–4. joulukuuta järjestettyyn kokoukseen aiheesta ”The Future of European Defence”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun SEDE-valiokunta kutsui täysimittaisena valiokuntana koolle valiokuntien välisen tapaamisen. SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko osallistui kokoukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye