Suomen palvelusektorin tuottavuuskehitys jäänyt jälkeen Ruotsista – selityksenä aineettomat investoinnit ja digitalisaation hyödyntäminen
Suomen yksityisten palveluiden tuottavuuden taso oli 2010-luvulla alhaisempi ja kasvoi hitaammin kuin Ruotsissa. Erityisesti jälkeen on jääty digitaalisten palveluiden osalta. Tuoreen Etla-raportin mukaan Ruotsin menestystä selittävät erot sekä aineettomien investointien määrässä että digitalisaation hyödyntämisessä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen laatima tuore raportti Yksityisten palveluiden tuottavuuskehitys Suomessa ja Ruotsissa – mikä selittää erot? vertailee Suomen ja Ruotsin palvelusektoreiden tuottavuuskehitystä vuosina 2010-2020. Analyysin kohteena ovat tekijät, joiden taloustieteellisen tutkimuksen perusteella tiedetään mahdollisesti vaikuttavan tuottavuuteen: tutkimus- ja kehitysinvestoinnit, digitalisaation hyödyntäminen, väestön koulutustaso sekä sääntely ja kilpailu. Digitaalisia ja ei-digitaalisia palveluita on vertailussa tarkasteltu erikseen.
Suomen tuottavuuden heikko kehitys viidentoista viime vuoden aikana kumpuaa pääosin yksityisen palvelusektorin tuottavuusongelmista. Palvelut muodostavat suuremman osuuden koko talouden arvonlisäyksestä kuin teollisuus. Merkittävät erot Suomen ja Ruotsin yksityisten palveluiden työn tuottavuuden tasossa ja kasvuvauhdissa johtuvat pääosin digitaalisista palveluista.
– Vaikka Suomi on digitalisaation käyttöönotossa Euroopan kärkijoukossa, jäämme jälkeen Ruotsista digitaalisen liiketoiminnan tuottamissa taloudellisissa hyödyissä. Suomalaiset yritykset eivät ole hyödyntäneet verkkokaupan mahdollisuuksia ja tekoälyä yhtä tehokkaasti kuin ruotsalaiset kilpailijamme. Tämä näkyy Ruotsin korkeampana digitaalitalouden osuutena ja palveluviennin merkittävänä kasvuna, sanoo raportin tekijä, Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski.
Ruotsi investoi Suomea enemmän t&k-toimintaan, ohjelmistoihin ja dataan
Ruotsin palvelusektorin yritykset erottuvat suomalaisista merkittävien tutkimus- ja kehitysinvestointiensa ansiosta, jotka ovat huomattavia myös kansainvälisessä mittakaavassa. Ruotsissa toimii enemmän suuria palvelualan yrityksiä kuin Suomessa, mikä osaltaan selittää tätä eroa. Ruotsin palvelualat ovat panostaneet erityisesti digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Suomessa sen sijaan t&k-investoinnit keskittyvät perinteisille toimialoille, mikä heijastuu palveluviennin rakenteeseen.
Vuonna 2022 Ruotsin palveluviennin osuus bruttokansantuotteesta oli 17 prosenttia, kun Suomessa vastaava luku oli 12 prosenttia.
Ruotsissa digitaalisten palveluiden kumulatiivinen työn tuottavuuden kasvu vuosina 2010-2020 oli noin kolminkertainen Suomeen verrattuna.
Suomessa ohjelmistoihin ja dataan investoidaan vähemmän kuin Ruotsissa. Ruotsissa ohjelmistojen ja datan vaikutus työn tuottavuuteen oli 2010-luvun loppupuolella nelinkertainen digitaalisilla ja kaksinkertainen ei-digitaalisilla palvelualoilla verrattuna Suomeen. Samoin ICT-investoinnit ovat Ruotsissa lisänneet yksityisten palvelualojen tuottavuutta huomattavasti enemmän kuin Suomessa.
Suomi häviää myös korkeasti koulutettujen määrässä Ruotsille
Koulutustaso vaikuttaa keskeisesti tuottavuuden kehitykseen: korkeakoulutettujen osaaminen edistää innovaatioita ja toimii kasvun moottorina. Ruotsissa korkeakoulutettujen ja tohtorintutkinnon suorittaneiden osuus väestöstä on korkeampi kuin Suomessa, ja ero on vain kasvanut viime vuosina. Suomen tavoitteet korkeakoulutuksen lisäämiseksi edellyttävät Etlan Kosken mukaan merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, kuten yksityisen rahoituksen ja tarjonnan laajentamista.
Sääntelyn ja kilpailun vaikutukset Suomen ja Ruotsin palvelusektoreiden tuottavuuseroihin ovat vielä puutteellisesti ymmärrettyjä. Suomen alhaisempia t&k-investointeja palvelusektorilla saattaa osaltaan selittää kilpailun väheneminen, joka heikentää yritysten kannustimia investoida. Asia edellyttäisi vielä lisää huolellista tutkimusta.
Suomen palvelualan yritysten tuottavuuden ja digitalisaation edistämiseksi tarvitaan raportin mukaan selkeää ja kohdennettua innovaatiopolitiikkaa, joka rohkaisee yrityksiä investoimaan digitalisaatioon ja hyödyntämään dataa.
– Eräs keino olisi kohdentaa suoria t&k-tukia korkean innovaatiokapasiteetin yrityksille hankkeisiin, joissa kehitetään uusia dataperusteisia tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja, sanoo Etlan Heli Koski.
Tutkimuksen on rahoittanut Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli KoskiTutkimusjohtaja, ETLA
Puh:050-466 3214heli.koski@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat

Linkit
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Etla forecasts: Finland's downturn is over - EU defence budgets may save euro area growth amidst tariff turbulence26.3.2025 09:05:00 EET | Tiedote
Finland's economy will stick to growth in the coming years. The bump in the road is already behind us and GDP will grow by 1.2% this year and 1.4% next year. International demand is recovering, but net exports are struggling. US tariffs cast a shadow over the outlook for international trade, but Europe's own infrastructure and defence spending compensates, at least partially, for potential export losses.
Etla: Suomen suhdannekuoppa takana – EU-satsaukset puolustukseen voivat pelastaa euroalueen kasvun tulliturbulenssissa26.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous pysyttelee kiinni kasvussa tulevina vuosina. Suhdannekuoppa on jo takana ja bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,2 prosenttia ja ensi vuonna 1,4 prosenttia. Kansainvälinen kysyntä elpyy, mutta nettovienti ei jaksa pinnistää plussalle. Yhdysvaltojen tullit varjostavat kansainvälisen kaupan näkymiä, mutta Euroopan omat infra- ja puolustussatsaukset paikkaavat mahdollisia viennin menetyksiä ainakin osin. Työllisyysasteen kasvu jatkuu tästä vuodesta eteenpäin ja kahden vuoden investointilamakin päättyy samalla kun hävittäjähankinnat konkretisoituvat.
Muistutuskutsu medialle: Etlan ennuste julki tänään 26.3.26.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kiihtyykö Suomen talouskasvu vihdoin? Onko rakentamisen käänteestä jo merkkejä? Mitä tapahtuu työmarkkinoilla?
Muistutuskutsu medialle: Etlan ennuste julki keskiviikkona 26.3.24.3.2025 11:17:37 EET | Tiedote
Kiihtyykö Suomen talouskasvu vihdoin? Onko rakentamisen käänteestä jo merkkejä? Mitä tapahtuu työmarkkinoilla?
Etla laski: Yhdysvaltojen tullit tekisivät hallaa Suomen taloudelle – bkt voisi laskea jopa puolitoista prosenttia24.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Etlan tuoreiden laskelmien mukaan Suomen bruttokansantuote voisi laskea 0,5–1,6 prosenttia, jos Yhdysvaltojen esittämät kaikki tullikorotukset toteutuvat. Suurin osa Suomen viennistä Yhdysvaltoihin on tavaravientiä, joka on nyt kaavailtujen uusien tullien kohteena. Yhdysvallat on uhannut jopa 25 prosentin tullikorotuksilla, jotka koskisivat kaikkia EU:sta tuotuja tavaroita. Jos EU ottaa käyttöön vastatoimet, ne tulisi ulottaa koskemaan tavaroiden lisäksi palveluita, sillä Yhdysvaltojen tuonti EU-alueelle koostuu pääosin palveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme