Osakekirjat sähköistyvät suunniteltua nopeammin – jo 23 prosenttia huoneistoista huoneistotietojärjestelmässä

Jaa

Vuonna 2024 Maanmittauslaitoksessa sähköistettiin yhteensä noin 180 000 asunnon osakekirjaa. Näistä noin 130 000 osakekirjaa oli sellaisia, joissa ei ollut tapahtunut omistajavaihdosta. Jos huoneisto ei ole vaihtanut omistajaa, osakekirja pitää useimmiten sähköistää vuoden 2033 loppuun mennessä. Helmikuun 2025 puolivälissä tällaisia osakekirjoja oli jonossa noin 12 000.

Lumisessa maisemassa uusia kerrostaloja
Riku Nikkilä

Osakekirjoja on kokonaisuudessaan sähköistetty 488 000 eli noin 23 prosenttia koko Suomen asunto-osakkeista on sähköisinä rekisterimerkintöinä. Lainsäätäjän ja viranomaisten tavoite oli tasainen sähköistämisen tahti omistuksen vaihtojen yhteydessä 10 vuoden aikana. 

Uusi osakkeenomistaja hakee omistuksen rekisteröintiä kaupanteon jälkeen 

Uuden osakkeenomistajan on haettava omistuksen rekisteröintiä Maanmittauslaitoksesta kahden kuukauden kuluessa kaupoista. Omistuksen rekisteröinnille voi tarvittaessa pyytää nopeampaa käsittelyä. Tällöin Maanmittauslaitos käsittelee hakemuksen jopa parissa päivässä. Näitä tilanteita voivat olla esimerkiksi, kun kuolinpesä myy asuntoa tai uuden osakkeenomistajan pitää hakea taloyhtiöltä lupaa remontille.

Uusi osakkeenomistaja voi osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myyjältä saadulla valtakirjalla, vaikka häntä ei olisi vielä rekisteröity asunnon omistajaksi huoneistotietojärjestelmään. Kauppakirja yksinään ei oikeuta osallistumaan yhtiökokoukseen.

Heidän, joilla on osakekirja pankissa lainan vakuutena tai kotona, ei tarvitse hakea omistuksen rekisteröintiä juuri nyt. Aikaa on kymmenen vuotta siitä, kun taloyhtiö siirsi osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpidettäväksi. Enemmistö taloyhtiöistä teki tämän vuoden 2023 lopussa juuri ennen lakisääteisen aikarajan umpeutumista.

Pasilan asiakaspalvelussa ruuhkaa, muualla Suomessa kohtuullinen odotusaika 

Jos asiakas haluaa sähköistää osakekirjansa, kannattaa sähköistystä hakea verkossa Maanmittauslaitoksen Asiointipalvelussa ja toimittaa osakekirja turvallisella lähetystavalla postitse Maanmittauslaitoksen Vaasan toimipisteeseen. Yksittäisiä osakekirjoja voi myös viedä lähimpään Maanmittauslaitoksen palvelupisteeseen.

Maanmittauslaitoksen Helsingin asiakaspalvelupisteellä Pasilassa on edelleen ruuhkaa. Myös muissa suurissa kaupungeissa ruuhkaa voi satunnaisesti esiintyä. Muualla Suomessa asiakaspalveluun pääsee kohtuullisella odotusajalla. 

Kevään aikana asiakaspalvelun ajanvarausta laajennetaan. Tällä hetkellä ajanvaraus on käytössä kuudella paikkakunnalla: Hämeenlinnassa, Joensuussa, Kajaanissa, Lahdessa, Porissa ja Tampereella.

Sähköinen huoneistotietojärjestelmä mahdollistaa paperittoman asuntokaupan

Huoneistotietojärjestelmään rekisteröidään 2,5 miljoonan suomalaisen osakkeenomistajan tiedot. Tällä sähköisellä palvelulla tietojen saatavuus, luotettavuus ja turvallisuus paranee.  

Sähköinen omistajamerkintä korvaa paperiset osakekirjat asuntokaupassa ja lainan vakuutena, jolloin asuntokauppaprosessi nopeutuu. Huoneistotietojärjestelmästä rakentuu uusi yhteiskunnallinen tietorekisteri, jota hyödyntävät useat eri tahot. Kiinteistönvälittäjät, isännöitsijät, luotonantajat sekä tutkijat ja tilastoijat saavat taloyhtiöiden hallinnolliset tiedot yhdestä paikasta. Myös viranomaiset ja yritykset tulevat tarvitsemaan huoneistotietojärjestelmän tietoja.

Lisätietoja 

Huoneistojen omistuksen johtaja Janne Murtoniemi, 040 710 8862, janne.murtoniemi@maanmittauslaitos.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

The relatively cold early summer has slowed down the spruce bark beetle’s activity, but there is no end in sight for the forest damage – drones are used to detect damage to trees faster than before7.7.2025 11:30:57 EEST | Press release

The spruce bark beetle belongs to Finnish nature, but the forest damage it causes has increased significantly since the 2010s. The beetle causes financial losses of millions of euros in commercial forests every year. Researchers at the National Land Survey of Finland have developed an artificial intelligence method that helps detect the early signs of damage faster.

Kylig försommar har bromsat upp granbarkborren men något slut på skogsskador är inte i sikte – drönare hjälper upptäcka skador på träden snabbare än tidigare7.7.2025 11:21:26 EEST | Pressmeddelande

Granbarkborren är en del av Finlands natur, men de skogsskador som barkborrarna orsakar har ökat avsevärt sedan 2010-talet. I ekonomiskogar orsakar granbarkborren årligen förluster på miljontals euro. Forskare vid Lantmäteriverket har utvecklat en AI-metod som gör det möjligt att upptäcka begynnande skador snabbare än tidigare.

Kolea alkukesä on hidastanut kirjanpainajia, mutta metsätuhoille ei näy loppua – droonien avulla havaitaan puiden tuhot entistä nopeammin7.7.2025 09:28:53 EEST | Tiedote

Kirjanpainajakuoriainen kuuluu Suomen luontoon, mutta sen aiheuttamat metsätuhot ovat kasvaneet merkittävästi 2010-luvulta alkaen. Talousmetsissä kirjanpainaja aiheuttaa vuosittain miljoonien eurojen rahalliset menetykset. Maanmittauslaitoksen tutkijat ovat kehittäneet tekoälymenetelmän, jonka avulla alkavat tuhot voidaan havaita entistä nopeammin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye